VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Raparperimehua ja pioneja

Tänään on kylmä ja sataa, ihan syksyinen päivä. Sain onneksi eilen työkaverilta ison nipun raparperia ja ajattelin kokeilla Erican vaaleita unelmia blogin innoittamana raparparimehun keittämistä. Minä en ole kova keittoja tai mehuja tekemään, mutta tämän ohjeen ollessa niin helppo ja nopea toteuttaa, ajattelin sitä kokeilla. Samalla pyöräytin sen suussa sulavan raparperimansikkapiirakan uuniin ja sadepäivään saatiin makoisia tuoksuja.


Sitruunainen raparperimehu

1 kg raparperia
1,5 l vettä
4,5 dl hienosokeria
1 sitruunan mehu

1) Pilko raparperit ( ei tarvitse kuoria ) pieniksi paloiksi, keitä vedessä noin 15 minuuttia, älä sekoita kiehumisen aikana, muuten mehusta tulee sameaa.

Omaan mehuuni pääsi yksi raparperipalanen ja mehu meni heti sameaksi, makuun se tuskin vaikutti :)

Kaada siivilän läpi ja valuta kaikki mehu, heitä sitten raparperit pois (voit hyödyntää pehmenneet raparperit vaikka piirakassa/kiisselissä, mutta mehun tekoon niitä ei enää tarvita).

2) Keitä seos uudestaan sokerin ja sitruunamehun kanssa (kunnes sokeri liuennut), anna jäähtyä.

3) Kaada jäähtynyt mehu pulloihin.

Tästä tulee noin 3 litraa mehua. Sekoitus suhde 1:1 tai maun mukaan.

Ja sitten nauttimaan uunituoretta piirakkaa vaniljakastikkeen ja raparperimehun kera. Voiko kesäisempää makua olla!


Eilisen kauppareissun tuliaisina oli ojasta pomittujen lupiinien lisäksi myös Plantagenista ostetut pionit. Omassa penkissä kasvavat ovat kyllä jo isossa nupussa, mutta niitä en jaksanut jäädä odottelemaan. Nämä muhkeat kesänkukkaset olivat edukkaat ja erittäin komeat yksilöt. Ovat iso ilo silmälle ja toivat tullessaan myös yhden kesän lempituoksuistani.









Vaikka ulkona on harmaata ja koleaa, niin sisällä meillä on kesä kaikkine makuine ja tuoksuineen.

- Ansku

16 kommenttia:

  1. Ompa uskomattoman kauniita pioneja vai miten Se,kirjoitetaan. :) voi ku ootan että pääsen puutarhalle Nii varmasti lähtee pionejaki matkaan<3

    VastaaPoista
  2. Raparperimehu kuulostaa täydelliseltä hellepäivän juomalta. Jään reseptin kanssa odottelemaan seuraavaa hellejaksoa. Ja pionit, oih. Juuri kävin hypistelemässä omia nuppuja pihalla, mutta en sitten vielä raaskinut leikata sisälle :)

    VastaaPoista
  3. Eikö ole raikkaan kesäinen mehu. Sopii helteisiin kesäpäiviin :D. Oi kun ihania pioneja. Mukavaa illanjatkoa sinulle
    Haleja Erica <3

    VastaaPoista
  4. Hei,eli tuohon mehuun lisätään siis valmiina vettä,on niinkuin seattava mehu eikä suoraan juotavaa,käsitinköhän oikein...pakko kokeilla,näyttää niin herkulta ja ohje helpolta =) teija

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanan kesäisiä kuvia, noita katsellessa ei voisi ikinä uskoa että siellä päin on ollut kolea ilma :).
    Uskomattoman kaunis pionikimppu. Omassa puskassamme on myös vasta niin pienet nuput, että pitäisi omaksi iloksi varmaan itsekin käydä ostamassa kunnon kimppu kotiin :)

    VastaaPoista
  6. Vois kans kokeilla mehua koku kerta , kuulostaa hyvältä :)

    VastaaPoista
  7. Ai mitä ihania raidallisia pioneita, tuommoisen haluaisin juurineen puutarhaani:) Pionien kodin sivulta katselin, maksaisi 140€, jätin sitten ostamatta8) Ja aivan ihania kuvia ja tunnelmia.

    VastaaPoista
  8. Haasteen nakkasin sinulle! :) Käypäs kurkistamassa blogissani ... :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kaikille yhteisesti. Nyt kun on aikaa vaan olla kotosalla, niin kuvaamisesta oikein nauttii.

    Ja niin muutes nautin tuosta raparperimehustakin, tänään se oli vielä eilistä parempaa, kun koko mehu sai viiletä yön jääkaapissa. Todella raikas juoma.

    Minä sekoitin mehua 1 osaa mehua ja 2 osaa vettä, on sen verran makeaa, että 1:1 oli minun makuuni aavituksen llian imelää.

    Teijuliini kiitos haasteesta <3

    VastaaPoista
  10. Oih, mä rrrrrrkastan pioneja!!! Pitääkin hakea mökkireissun jälkeen kotiin purkkiin muutama. Ja tuo mehu. Mä olen kanssa vähän laiska mehuntekijä. Muutaman kerran kyllä tehnyt ja aina ihmetellyt miksen tee useammin, mutta tuo ohje sai nyt jonkun innostuksen heräämään. Nappaankin siis ohjeen talteen! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  11. Empäs olekkaan koskaan tehnyt raparperista mehua, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  12. Mehu oli todella hyvää!! :) pakko oli heti kokeilla kun ohjeen täältä löysin :)
    Ihana tämä blogisi, olen sitä hiljaa täältä seurannut,mutta tämä on ensimmäinen kerta,kun kommentoin :)

    -maijutti-

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3