VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesä tuli takaisin...

...ainakin hetkeksi. Ei tänään nyt ihan hellepäivä ole ollut, mutta terassille oli heti päästävä nauttimaan auringosta. Kokosin itselleni tarjottimelle eilen keittämääni todella raikasta ja virkistävää sitruunaraparperimehua sekä ison palasen paistamaani marjapiirakkaa kuorrutettuna jättilurauksella vaniljakastiketta. Hoivamaisteri paikalle ja tarjotin saatiin vielä ehjänä terassille.


Ruusukannu on ostettu 4 vuotta sitten ja sinä kesänä alkoi minun ihastukseni ruusukuosiin astioissa ja tekstiileissä. Tuo kannu on edelleen yksi lempparikannuistani. Samaan sarjaan kuuluu kermakko ja 2 eri kokoista salaattikulhoa. Mehu oli yön aikana viilennyt kunnolla jääkaapissa ja maistui lämpimällä terassilla aivan taivaallisen piristävälle. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, on niin helppo ja nopea tehdä. Ja materiaalia on suomalaiset puutarhat pullollaan. Minun makuuni mehun sekoitussuhde 1:2 eli yksi osa mehua ja 2 osaa vettä.






Upeasti auennet pionit ovat niin muhkeita, että joukosta saattoi ottaa yhden pulleroisen lasipulloon kruunaamaan aamuisen herkutteluhetken.






Olen monesti kiittänyt, että tämä pitkä sairasloma sattui kesäajalle. Kyllä luonto ja kukat antavat uskomattoman paljon voimaa ja piristävät mieltä. Vaikka on päiviä - kuten tänään - että väsyttää hurjan paljon, ei se niin haittaa, kun ne torkut voi ottaa vaikka siellä aurinkotuolissa :)

-Ansku



5 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus ja niin ihanat herkut!
    Tuollainen hetki terassilla kaiken kauniin keskellä on uskomattoman ihana!

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Toivottavasti noita aurinkoisia hetkiä olisi taas pian, nyt losottaa kyllä vettä ihan kunnolla!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3