VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Maalaisromantiikkaa omenapuun alla

Ajatukset palaavat edelleen eiliseen, ihanaan maalaismaisemaan. Oi jospa joskus saisi itse elää tuollaista unelmaa. Lupasin kertoa teille löydöistä, jotka vanhan navetan pikku putiikista lähtivät matkaan.

Heti astuttuamme puodin ovesta sisään, löysi tinttaralla tämän vaaleanpunaisen vanhan kaunokaisen. Nosti siinä istuneen nallen syrjään ja istahti tuolille, tämä olisi kuulemma hänelle. No ei siinä äidin sydäntäkään kauan tarvinnut sulattaa. Hieman matkassa ollut isäntä tuijotteli hintalappua, mutta tällä kertaa isännältä ei kyselty, vaan naiset teki tämän ostopäätöksen sydämellä <3



Tuoli on todella vanha ja aika painavakin pieneksi tuoliksi. Siitä löytyy monta paksua maalikerrosta, jotka ovat romanttisesti kuluneet pois. Syötävän suloinen tuoli, jonka neito totaalisesti omi heti itselleen.


Toinen vanha aarre oli tuo pärekori. Se on tilalta löytynyt ja siitä huokuikin vanha maatalon fiilis. Vanhaksi koriksi se oli todella hyvä kuntoinen ja juuri sopiva kori lehdille. Ja itse asiassa ensimmäinen ikioma, vanha pärekorini.



Viimeinen löydöistäni oli tämä suloinen pieni emalikannu, se on ihan uustuotantoa, mutta vanhaa huokuva. Emaliastiat, etenkin valkoiset vetävät minua puoleensa nykyään.





Halusimme eilisen elämyksen jälkeen hakea sitä maalaisromantiikkaa omalta pieneltä pihaltamme ja omenapuunjuurelta löytyi se paras tunnelma. Tinttarallakin innostui poseeraamaan ja saatiin auringon avustuksella erittäin onnistuneita otoksia sen kummemmin suunnittelematta.




Muutama vanha ihanuus sinne maalle jäi kaivelemaan mieltä, ehkä sinne on vielä ajeltava joku päivä. Ja minusta tuntuu, että maalaistunnelmaa haetaan sieltä omenapuunkin alta vielä uudestaan...

Ihanaa juhannusviikkoa!

-Ansku


13 kommenttia:

  1. Mahtavia löytöjä! Kyllä kannatti poiketa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tytär äitiinsä tullut, eikä siinä miesväen auta muu kuin kaivaa lompakkoa:))
    Tuoli pääsi hyvään kotiin ja pärekopat<3<3 nehän on vieneet minunkin sydämen<3

    VastaaPoista
  3. Ihanuuksia olet löytänyt!
    Joskus on mentävä fiiliksellä, vaikka isäntä vähän kauhistelisikin:9
    Suloista juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä <3 Oon itse tosi huono lähtemään kauemmaksi, mutta vissiin kannattaisi ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi mahtavia löytöjä olet tehnyt. Tuoli on kyllä ihana ja niin sopivan värinen pienelle tytölle. Ihana tuo Tinttaralla noissa kuvissa =)

    VastaaPoista
  6. Oi, mitä löytöjä!!
    Meillä mies joskus kans kattoo, kun olen jotain vanhaa kantanut kotiin ;) Viimeisin on puinen kelkka... ja kommentti oli KESKELLÄ KESÄÄ;)

    VastaaPoista
  7. Ihana tuoli ja kauniit muutkin löydöt.

    VastaaPoista
  8. Ihania ostoksia!
    Suloinen Tinttaralla!:)
    Mukavaa juhannusviikkoa teille!

    VastaaPoista
  9. Onpas kauniit ja hyödylliset löydöt! Itsekin olen vanhaa hyväkuntoista pärekoria etsiskellyt.
    Mukavia maalaishetkiä sinne omenapuun alle :)

    VastaaPoista
  10. Silloin on tartuttava kun tilaisuus tulee, sanoo yksi joka on myös jäänyt haikailemaan jonkun ihanuuden perään jota ei ottanut.Oikeat aarteet kyllä löysitkin, ihanan kulunut tuoli:)
    Suloinen on neitonnekin♥
    Mukavaa juhannusviikkoa Ansku!

    VastaaPoista
  11. Ihania löytöjä.
    Kauniita kuvia jälleen kerran.
    E-R

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia joita katselinkin jo mökillä viikonloppuna.
    Mukavaa juhannusta ja paranemisia sinulle :) t. Malla

    VastaaPoista
  13. Kaunis kiitos teille kaikille ihanista kommenteista!

    Löydöt olivat mieluisia ja tinttarallakin on tykästynyt tuoliinsa <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3