VillaHovin eloa

VillaHovin eloa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. elokuuta 2017

Järkkäilyä

Kostean nihkeät terveiset VillaHovista. Tänään onkin ollut melkoisen trooppinen tuo ilma, välillä sataa ja välillä paistaa. Kosteusprosentti on ollut varmasti aika korkea. Nihkeydestä huolimatta siivousta oli päivän ohjelmistossa ja toiveena oli laittaa huonekaluralli vauhtiin olohuoneessa. Meillä on nimittäin ollut sama järjestys monta vuotta. Syynä siihen on tuo sisustajan kauhistus, jättikokoinen tv. Olohuoneessahan on yksi ainoa ehjä seinä, jossa tv on ollut. Vuosia sitten tv oli ikkunan edessä, mutta silloin ruudun koko oli vielä vähän inhimillisempi. Nytkin sitä kokeiltiin, mutta kun puolet ikkunoista peittyi tv-ruudun taakse, päätettiin kuitenkin luopua ajatuksesta. Isot ja suht matalalle menevät ikkunat haluan kuitenkin näkyville, sisään tulviva valo on niin tärkeää.

Saimme sentäs idean vaihtaa sohvien paikkoja ja sen myötä yksi pöytä sai olkkarista lähtöpassit. Valkoinen komuutti pääsi sitten pienen sohvaan viereen ikkunan alle. Vähän uutta ilmettä sentäs saatiin, vaikkei tätä taida moni edes tunnistaa eri järjestykseksi. Leikkokukkia kaipailin olkkarin pöydälle, mutta ostinkin k-kaupan tarjouksesta viherkasvin alle eurolla.














Loppupäivä vietettiinkin patjoja testaillessa. Kun keväällä hommattiin pojalle uusi sänky, jäi omienkin patojen vaihtoajatus muhimaan päälle. Otettiin silloin vielä oman sängyn osalta aikalisä. Tänään oli muutamassa liikkeessä hyvät alennukset ja niiden innoittamana lähdettiin petiä testailemaan. Nyt sitten odotellaan muutama viikko, että saadaan uudet napakat patjat. Päädyimme itseasiassa jenkkisänkyyn ja saimmekin entiseen sänkyyn verrattuna vähän leveyttä lisää.

Uutta sänkyä odotellessa pitää laittaa vanha myyntiin ja samalla kiertoon pistetään se olkkarista vapautunut pöytä vanhus. Toivottavasti molemmat löytävät uuden kodin.

Nyt vielä lenkillä ja sitten saunaan hikoilemaan. Illalla saakin tunnelmoida kynttilän valossa.

Leppoisaa lauantaita,

Ansku

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Viimeiset pionit

Railakkaan festariviikonlopun jälkeen VillaHoviin saatiin uudet kesävieraat, kun veljenperhe tuli kyläilemään meille muutamaksi päiväksi. Kun 2 ja 4 vuotiaat pikku sällit tulee kylään, niin vauhtia ja ääntä riittää.  Vaikka viikonlopun juhliminen meinasi uuvuttaa, jaksoin paistaa päiväkahville marjapiirakan. Se maistui kyllä taivaalliselta pitkästä aikaa. Sunnuntai iltana grillailtiin Hoviljongissa ja nautittiin kauniista kesäillasta kynttilöiden ja tunnelmavalojen loisteessa. Koko sunnuntai olikin ilmojen puolesta upea ja se vietettiinkin pihalla. Kuvia kesäkattauksesta ja tunnelmasta voit kurkata  VillaHovin instasta. Oli niin kiva istuskella ja fiilistellä Hoviljongin tunnelmassa.

Eilen piipahdimme aamupäivästä lasten kanssa Fallkullan kotieläintilalla ja paikallisessa puistossa, saatiin lapsille hauskoja ja touhukkaita elämyksiä. Myös noilta retkiltä on kuvia instan puolella. Tänään vieraat pakkasi aamuvarhain kassit ja lapset autoon suunnaten Viroon. Aamupäivä onkin mennyt lakanoita pyykätessä ja kotia kuntoon laittaessa. Pionipuskasta löytyi vielä muutama nupullaan oleva kukka ja ne pääsivät koristamaan ruokailutilaa. On kyllä tänä vuonna ollut harvinaiseen pitkään pionit kukassa tämän erikoisen viileän kesän vuoksi. Tällä hetkellä täällä on aivan huumaava pionien tuoksu.












Tänään tuosta säästä ei tahdo ottaa selvää. Väillä paistaa, välillä on pilvistä ja vähän tuntuu sateen uhkaakin olevan ilmassa. Kun vaan saisivat nyt tuo lakanat kuivua kunnolla kesätuulessa ja pysyivät sateet nyt tällä kertaa poissa.

Puuhakkaan aamun jälkeen taidan nauttia loppupäivästä rennosti ja aloittaa rentoilun pienillä päiväunilla. Kesäloman yks parhaista asioista, päikkärit silloin kun tahtoo...ihanuutta.

-Ansku

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Maalaisromantiikkaa kaupungissa

Haaveissani olisi asua vanhassa talossa maaseudun rauhassa tai omistaa punainen tupa pienen järven rannalta. Meidän isäntä on täysin kaupungin kasvatti ja hän ei jaa kanssani tätä maalaisunelmaa. Jotta omakotitalon pihalla voisi nauttia palasen tuota tunnelmaa, olen luonut maalaisromanttiikkaa kaupunkiin.

VillaHovin pienellä pihalla on onneksi 2 omenapuuta, ruosteen raikastama vanha fillari ja tuoreimpana tulokkaana maitokärryt. Ojanpientareet ovat onneksi täälläkin täynnä samoja kukkia mitä maalla, joten vuohenputki ja villitlupiinit saa emalikannuun ihan lenkkipolun varrelta. Hoviljongin alla kesäpäivät ovat onneksi ihan yhtä leppoisia kuin maallakin. Lämpöä riittää, kärpäset on kiusana ja kesän tuoksut nenässä...
















Hyvä on kuitenkin olla niitä haaveita ja unelmia, kun eihän sitä ikinä elämästä tiedä...

Ihanaa kesää,

Ansku





sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kohti kevättä

Kun kauppoihin ilmestyy tarjoustulppaanit ja päivä pitenee, niin tietää että kohti kevättä mennään. Mekin saimme lunta, joten valoisuus on lisääntynyt hurjasti. Ulkoilusta nauttii eri tavalla, kun luonnonvalo virkistää mieltä. Valoisuudesta huolimatta meillä poltetaan edelleen todella paljon kynttilöitä ja niitä olikin haettava Ikeasta iso kassillinen lisää.

Loppiaisena pidettiin siivouspäivä ja sen jälkeen oli saatava ne kevään ekat tulppanit, eilen innostuin ostamaan vielä yhden nipun lisää. Valkoisia olisin toivonut, mutta kyllähän tuo hento pastillin sävyinen kukkakin on kaunis.

Huomenna alkaa sitten arki koko perheellä. Odotan sitäkin, kun nämä lomarytmit heittää aivan häränpyllyä. Valvotaan ja nukutaan miten sattuu, no lomaanhan se kuuluu, mutta sekoittaaa kyllä rytmiä.



















Oikeaan kameraan tulee tartuttua nykyään liian harvoin, niin tulee napsittua kuvia kerralla ihan hurjat määrät. Valitsemisen vaikeus iskee sitten blogatessa, joten tälläkin kertaa tuli melkoinen kuvapläjäys.

Nyt ruokaa pöytään pulkkamäesta  ja salilta  kotiutuville reippailijoille!

Suloista sunnuntaita ♡

-Ansku