VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hemmottelua

Sain viime jouluna lahjakortin kauneushoitolaan ja ajattelin sillä hoitaa karhunkieltä muistuttavat jalkapohjani kuntoon. Eipä olisi voinut osua hoito paremmalle päivälle, kun vettä tulee taivaan täydeltä. Nyt minulla on aivan suloisen pehmeät vauvanpeppukantapäät ja pinkit varpaankynnet :)

Kotiin tulin kauniin kukkapuskan kanssa. Koti oli siivottu ja ruokakin syöty matkalla. Kimppu vain maljakkoon ja viikonloppu ilman suurempia suunnitelmia voi alkaa. Hämärä ja sateinen päivä innosti sytyttämään jopa kynttilät. Mutta kyllä huomasi valokuvaamisen vaikeuden näin harmaana päivänä aurinkoisten päivien jälkeen.








Viikonloppuun kuuluu kotoilua ja toivottavasti rakkaan ystäväni, serkkulikan vierailu. Ensiviikolla varmasti itsekin pääsen kylään ja näen kollegani suloisen pienen tyttövauvan. Oli ilo huomata, miten vähillä kivuilla selvisin tämän päivän reissusta. Jalka on selvästi toipumaan päin, mutta rauhallisesti tässä silti mennään, ettei takapakkia tule.

Ihanaista viikonloppua rakkaat lukijat!

-Ansku


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa täydelliseltä hemmottelulta, jonka ihana kukkakimppu vielä kruunasi :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis kukkakimppu ja niin kauniissa ympäristössä! Kuvat ovat todella kauniita hämärästä huolimatta. Jalkahemmottelua tarvittais täälläkin ;)

    VastaaPoista
  3. Sulla on kyllä kaunista arjen luksusta ♥

    Minä vein juuri toiveen kukkakimpusta kukkakauppiaalle, jotta saadaan sunnuntain juhlaan ja kahvipöytään kukkaista koristetta :=)

    VastaaPoista
  4. Oi miten kaunis kukkakimppu! Tykkään niin noista väreistäkin.
    Ja kuvasi on taas tosi kauniit!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Jonon jatkona minäkin täällä ihailen kauniita kuviasi ja upeaa kimppua!
    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  6. Oii, miten kaunis kimppu, tykkään!
    Ihanaa viikonloppua ja tervetuloa "kylään" ♥

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3