VillaHovin eloa

VillaHovin eloa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Puhdistusta

Niin se vaan on pääsiäinen vietetty. Vaikka pyhät aina vierähtää niin nopeasti, niin kyllä sitä ehti puuhata kaikenlaista. Lähes jokaiselle päivälle otin urakaksi siivota jonkun kaapin, varaston tai muuten kaapin päällisiä. Kyllä on kovasti lähtenyt tavaraa kiertoon, roskikseen ja keräykseen. Puhdistavaa, mutta myös melkoisen rankkaa puuhaa. Noh toisaalta tässä on vain peiliin katsomista, kun haalin ympärille kaikkea vanhaa, kaunista ja kodikasta.

Mitään suurempia muutoksia kodin ilmeeseen ei tullut, vähän vain kipot siirsivät paikkaansa järkkäilyn lomassa. Pääsiäiskoristeet keräsin samalla pois. Vielä jäi vaa'an päälle tuo upea betonimuna ja helmililjoista riittää iloa vielä pitkään.














Serkun tuomassa kukkakimpussa on kyllä upeat värit, niistä saa iloa alkavaan arkeen. Puuhakkaan päivän päätteeksi laitoin kanafileet uuniin ja tein porkkanoista, perunoista ja bataatista mehevän kasvispedin niiden kaveriksi. Taidanpa kattaa vielä pöydän kauniisti ja hyödyntää kaunista pääsiäisasetelmaa kattauksessa. Jälkkäriksi vielä vähän suklaata ja sitten taas herkuttelut sikseen ja kohti kesää kevyemmin eväin.

Aurinkoa uuteen viikkoon,

Ansku

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ihanaa pääsiäistä

Voi miten nämä pitkät vapaat tuli tarpeeseen, vaikka mitään suuria pääsiäissuunnitelmia ei ollutkaan. Täällä on pääsiäispyhät on vietetty ihan kotosalla. Vähän siivousta, puutarhahommia, lenkkeilyä ja extra paljon leppoisaa kotoilua. Ilmat ovat olleet ihan kauniin aurinkoiset, mutta aivan mahdottoman koleat. Vielä ei saatu grillikautta avattua.

Tänään kuitenkin tehtiin ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan ja iso lihakimpale muhii uunissa. Ruuan kypsyessä oli aikaa kattaa kauniisti ja tehdä kaunis pääsiäisasetelma ruokapöydän kruunuksi. Kattaus rakentui valkoisten helmililjojen ympärille. Lautasliinan päälle aseteltiin vanhat aterimet ja jokaisen lautaselle tehtiin pieni asetelma , jossa on valkoinen höyhen, helmilijlan oksa ja viiriäisenmuna. Keskelle pöytää tein laudan päälle pienet helmililjakimput ja reunoille laitoin tunnelmaa luomaan tuikut kastehelmen kippoihin. Hentoa ja herkkää.

















Valkoiset astiat, vanhat aterimet ja kirkas lasi ovat kyllä niin kauniita kattauksessa. Kukilla, serveteillä ja kynttilöillä voi sitten tuoda väriä ja tunnelmaa juhlapyhän ja fiiliksen mukaan.

Tänään saamme myös päiväkahvivieraita, kun serkkutyttö tulee kummipojan kanssa kylään. Ihanaa päästä pussailemaan pientä pellavapäätä. Sama kattausta pystyykin hienosti hyödyntämään kahvipöydässä.

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä,

Ansku


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Olkkarin kevätstailaus

Viikonloppuna varastoa siivotessa osuivat silmiini hempeät siniset täkit. Kylläpä ne näyttivätkin niin raikkailta ja keväisiltä. Myös instassa vastaan tulleet muutamat ihanat, sinisellä höystetyt kodit ovat miellyttäneet silmääni. Keväällä se taisi viimeksikin iskeä, tuo siniseen ihastuminen.

Isäntä otti ruokakauppareissun hoitaakseen, joten minä päätin tänään töiden jälkeen hakea sen mieleen jääneen täkkipussukan varastosta ja tehdä olkkariin pikaisen kevätstailauksen. Pauliina ja Paavo saivat kauniin kukkatäkin  kiikkuun pehmusteeksi ja pärekori täyttyi muilla muhkeilla peitoilla. Siitä voi jokainen napata mieluisan täkin jalkojensa suojaksi. Täkit taitavatkin tulla tarpeeseen, kun pääsiäiseksi on luvattu koleaa säätä. Mielellään olisin kyllä auringosta ja lämmöstä nauttinut pitkien vapaiden kunniaksi.










 Samasta pussukasta löytyi myös nuo sävyyn sopivat tyynyt, joten olkkari sai keväisen piristyksen ihan ilmaiseksi. Näyttää niin raikkaalta ja mieli hiipii jo kesäisiin tunnelmiin.

Vielä puolitoista päivää töitä ja sitten ansaittu pääsiäisvapaa.

-Ansku


maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ripaus keltaista

VillaHovin valoisuuden keskelle on eksynyt myös ripas keltaista. Sillä kyllähän pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti myös keltaiset kukat, eikä ne pelkästään pihan koristukseksi jääneet. Muutama narsissi ja keltaiset tulppanit oli ostettava myös sisälle. On tuossa keltaisessa vaan ihanan piristävä vaikutus.

Narsissit tahtovat sisällä lämpöisessä venähtää nopeasti aika pitkiksi, joten olenkin monet kukat kasvattanut sopivan mittaiseksi sisällä ja sitten vasta siirtänyt ne pihalle. Siellä se kasvu pysähtyy ja kauniit keltaiset kukinnot kestävät pitkälle keväälle. Ja kylläpä täällä narsissit kestivät jopa ne -10'c pakkasetkin. Edelleen ovat kauniita ja elinvoimaisia. Pihakukkina ne saavatkin sitten palvella kesäkukkasiin saakka.















Täällä onkin ollut eilen ja tänään ihanan aurinkoista. Lumet sulavat silmissä ja heti tekikin mieli lähteä pihalle puuhastelemaan. Lakaisin kaikki hiekat kulkuväyliltä, putsasin puutarhakalusteita ja siivosin pihaa talven jäljiltä. Heti alkoi tulemaan paljon ideoita, miten pihaa voisi laittaa kesäksi. Meillä onkin suunnitelmissa talon puuosien ja aidan maalaus, myös takapihalta on tarkoitus kaataa jokunen puu ja pieni valkoinen puuvajakin on suunnitteilla. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme toteuttamaan näitä pihan muutoksia.

Mutta nyt pihalle nauttimaan auringosta, mieletöntä kun saa jättää jo kaikki toppavaatteet kaappiin :)

Aurinkoista maanantaita,

Ansku