VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 31. joulukuuta 2012



Vuosi uusi mukanaan

johtaa tuntemattomaan.

Viel´ on kaikki ihan uutta,

monta, monta salaisuutta

tuonee vuosi tullessaan.

Emme tunne juonta sen

vain uteliaana eläen,

eläen päivän kerrallaan

vie tarina meitä mukanaan.

- Birgit Ahokas -



Uutta vuotta antoisaa <3

-Ansku

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Kulunut vuosi alkaa olla uudenvuoden juhlia vaille valmis. Nyt onkin hyvä aika katsastaa mitä päättyvä vuosi on pitänyt sisällään. Ainakin siellä on paljon ihania asioita. Matkustamista, kukkasia, sisustamista...paljon kaikkea kaunista, mutta myös sairastamista, surua ja sadetta.

TAMMIKUU

Vuosi alkoi kameran käytön opettelulla. Valoa kaipasi pimeiden kuukausien ja joulun jälkeen. Kevään odotus alkoi kimpulla tulppaaneja. Kukkakupit ja kevennys kuului luonnollisesi osaksi alkanutta vuotta. Uusi elämä ja sitä rataa...


HELMIKUU

Pakkaset paukkuivat ja satoi lunta, lunta ja lunta. Opettelimme hiihtämistä, kiersimme kirpputoreilla, katsoimme Putousta ja jännitimme kenestä saamme uuden presidentin.


MAALISKUU

Kevättä odotettiin kovasti ja myös pääsiäistä. Vihreyttä tuotiin sisälle, kun sitä ei vielä juurikaan ulkona näkynyt. Teimme myös kevätmatkan kuvan kauniiseen mummolaan.


HUHTIKUU

Ihana kaunis pääsiäinen, niin paljon kauniita kukkasia ja herkkuja. Teimme lasten ja sukulaisjoukon kanssa ihanan keväisen miniloma Tukholmaan. Odotimme lumien sulamista ja pihapuuhia.


TOUKOKUU

Ilmat lämpenivät ja siirryimme pihalle. LillaHovi uudistettiin pienelle neidolle sopivaksi. Kevään kukat puhkesivat kukkaan ja äitienpäivänä saimme nauttia valkovuokoista. Makuuhuoneeseen saapui kauan odotettu vanha talonpoikaiskaappi. Luonto alkoi vihertää, ihanaa!


KESÄKUU

Kevätjuhlat ja kesän ensimmäiset lämpimät ilmat. Syreenit jatkoivat kukkimistaan ja saimme nauttia upeasta luonnosta. Kesä oli todellakin tullut.


HEINÄKUU

Loma. Voi, että sitä oli odotettu. Tänä vuonna se alkoikin poikkeuksellisen myöhään. Lomalla reissasimme paljon, grillasimme ja saimme viettää koko loman yhdessä. Jostain syystä en enää muistanut niitä kesän sateita, kun katselin lomakuvia.


ELOKUU

Loma jatkui vielä elokuussa. Olimme paljon ulkona, pidimme lettukestit, katoimme kauniisti terassille ja aloimme pikku hiljaa valmistumaan kohti alkavaa arkea. Elokuun pimenevät illat saivat kynttilät syttymään.


SYYSKUU

Vietimme molempien lasten yhdistetyt synttärit, ihanat lastenkutsut. Illat ja ilmat viilenivät, joten pihalta siirryttiin pikku hiljaa sisälle. Kävimme miehini kanssa perinteisellä Berliinin matkalla, jonne kantautui ikäväksemme suru-uutinen mummosta. Suruviestistä huolimatta, syykuu oli kaunis.


LOKAKUU

Syyspuuhat alkoivat ja haravoimista riitti. Syksyn värit lumosivat kerta toisensa jälkeen ja väriloistoa tuotiin myös sisälle kattaukseen. Tämän vuoden toinen valloittava aarteeni, vanha astiakaappi kotiutui tuomaan iloa syksyyn .


MARRASKUU

Kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä. Jouluakin olen laittanut jo paljon. Valmistelut vuoden odotetuimpaan juhlaan aloitin hyvissä ajoin. Ja nyt muistan sen sateen, sen kylmyyden ja siksi sytytän taas kynttilät ja lämmitämme takkaa todella paljon. Villasukat ovat kovassa käytössä. Mummoni perintöaarteilla sisustan kotia ja portaita.


JOULUKUU

Joulua olen laittanut jo paljon ennen joulukuuta, nyt vain nautin. Ostan jatkuvasti tuoreita hyasintteja, käyn metsästä pieniä kauniita kuusia. Saamme paljon lunta ja ihanan valkoisen joulun. Joulun vietämme kotona oman perheen kanssa. Joululoma on pitkä, huilaamme ja herkuttelemme.


Pian päättyvä vuosi oli antoisa ja erilainen. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, maihin ja asioihin. Onneksi emme aina etukäteen tiedä mihin tuleva vuosi meitä kuljettaa. Juhlitaan huomenna tämä vuosi loppuun ja käännetään sitten sivu uudella vuodelle. Teidän kanssanne siitä tulee varmasti upea!

Kaunis kiitos kuluneesta vuodesta ihanat sisustussisaret!

Nostetaan huomenna malja vuodelle 2012!

-Ansku




lauantai 29. joulukuuta 2012

Valoisuutta ja kirpparilöytöjä

VillaHovi on alkanut siirtyä valoisuutta ja kevättä kohti. Kun joulu saapuu meille jo lokakuussa, tuppaa se muuttamaan pois heti joulunpyhien jälkeen. Vielä täällä on hippunen joulua, mutta keittiö sai jo valoisamman ilmeen. Punaiset purnukat ovat laitettu odottamaan seuraavaa joulua, vaaleat astiat on kaivettu esille ja jouluverhon tilalle tuli rauhallinen vaalea verho.



Torstaina innoistuin pitkästä aikaa lähtemään kirpputorikierrokselle ja antoisa reissuhan se olikin. Polttopuut saivat uuden puisen laatikon maalikäsittelyn jälkeen. Laatikossa on vielä renkaat alla, joten liikuttaminen on vaivatonta. Pieni ihastuttava vanha vaaka löytyi myös reissulta. Pieni hylly ja laatikkokin löytyi, mutta harmikseni valkoinen maalini loppui kesken. Onneksi on siis tuunausprojekteja tiedossa loppulomallekin.









Valkoiset hyasintit saivat kaveriksi vaaleanpunaisia tulppaaneeja, kovin keväinen kukka. Pauliina ja Paavo puputkin riisuivat punaiset kaulanauhansa ja vaihtoivat harmaanruskeaan. Paavo puki ylleen kravatin ja Pauliina kauniin huivin nappikoristein.

Joka päivä on ehditty ulkoilla. Aamulla kävin lenkillä ja nyt suuntaamme vielä pulkkamäkeen. Sitten onkin kiva sytyttää kynttilät sekä takka ja käpertyä sohvan lämpöön katsomaan Risto Räppääjää.

Ja loma vain jatkuu :)

torstai 27. joulukuuta 2012

Vielä palanen joulua

Joulu on nyt juhlittu ja arki on koittanut, vaikka lomalla ollaankin. Kilttejä oli niin aikuiset kuin lapsetkin. Minäkin sain aivan ihania paketteja ja tässä muutama omasta paketista löytynyt lahja..kaunis palikkakalenteri, iittalan kynttilänjalka ja kovasti toivottu valkoinen aaltomaljakko. Minulla on ollut iso kirkas aaltovaasi, mutta epäonnekseni rikoin sen viime vuonna. Valkoisesta olen haaveillut, mutta en sitä ole itse raaskinut ostaa...onneksi joulupukilla oli varaa :).

Yritin tänään löytää ruokakaupasta tulppaaneja ison kimpun maljakkoon, mutta eihän siellä ollut kuin joulukukkien ale. Ostin sitten nupussa olevia valkoisia hyasintteja ja asettelin niitä maljakkoon.





Ja lopuksi lahja, jonka arvoa ei rahassa voi mitata. Mummoni nuoruuskuva, jonka äiti oli teettänyt kauniisiin kehyksiin. Tämä on minusta todella ihana ja kaunis kuva. Pikku mummoni...


Tänään meillä on satanut vettä ja on aika kurja loskakeli. Kävimme kuitenkin aamusta testaamassa lasten uusia liukureita ja tällä kelillä luisto oli kyllä kohdillaan.

Iltapäivällä piipahdin pitkästä aikaa muutamalla kirpputorilla ja jotain kivaa sieltä löytyi, mutta niistä tarinaa sitten joku toinen kerta. Ensin pitää vähän kaivella valkoista maalia ;)

Mutta onneksi tässä on lomaa jäljellä, vielä ehtii...

-Ansku

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Talven taikaa

Olemme saaneet nauttia todella valkeasta joulusta. Lunta sataa, sataa ja sataa. Kinokset kasvavat, puut ovat saaneet lumisen hunnun ja lumitöistä on saanut nauttia koko perhe.

Luonto on kaunis...











Talvisen jouluista Tapaninpäivää!

-Ansku

tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua

Jouluaaton riemu on nyt takana. Nyt on aika levätä ja nauttia saamistamme ihanista lahjoista. Joulupäivään heräsimme lumikinosten keskeltä. Kinkun sulatusta oli siis tiedossa lumitöiden merkeissä heti aamusta. Nyt laitan joulupuuron hautumaan ja jatkamme rentoutumista.

Tässä muutaman kuvaa joulukattauksesta. Mummolta perityt hopeat olivat mielestäni joulupöydän ehdoton kruunu. Jouluna haluan kattaa aina kauniisti, vaikka olemmekin vain omalla porukalla. Tosin lapsukaisille joulupöydässä istuminen tuntuu olevan todella vaikeaa ja silloin ei ikinä ole nälkä. Mistähän se voisi johtua ;)






Jouluruuan jälkeen palkittiin lasten pitkä odotus...







Ihania ja rentouttavia joulunpyhiä kaikille!

-Ansku

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulukuun 24.päivä

Joulu joulu tullut on, juhla armahainen...


Ihanaa joulun aikaa teille kaikille rakkaille blogini lukijoille! Lämmin kiitos kaikista kauniista sanoista ja ihanista kommenteista. Olette minulle äärimmäisen tärkeitä, ihan jokainen!

Nauttikaamme vuoden kauneimmasta juhlasta,

Ansku


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulukuun 23.päivä

VillaHovin joulu

Neljäs adventti valkeni aurinkoisena pakkaspäivänä. Kynttilät sytytetään sitten vasta hämärän tultua, joten valoisa päivä oli hyödynnettävä kera kamera. Näin jouluaaton kynnyksellä avaan teille ovet VillaHovin jouluun. Tervetuloa!



















Ihanaa neljättä adventtia!

Vielä yksi yö...

-Ansku