VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 31. elokuuta 2013

Romua ja ruostetta

Kaipasin tälle päivälle jotain piristystä ja päätinkin lähteä tinttarallan kanssa ajelulle Espooseen. Cafe Latte Spirit tapahtuma oli Leppävaaran Kartanolla, joten se oli juuri sopiva piristysruiske harmaana valjenneeseen päivään. Harmikseni en huomannut ottaa kameraa mukaan, sillä kaikkea kaunista siellä olisi ollut kuvattavaksikin.

Tein kivoja löytöjä, pääasiassa ihanasta -50% löytönurkasta. Sieltä löytyi nämä ruosteisen rouheat kannellinen sanko ja kastelukannu. Näin niiden paikan heti romuluisen tuolivanhuksen vieressä talomme portailla. Auringonkukat oli aika heittää kompostiin ja tämä syksyinen kukka saapui tilalle. Katkaisin myös muutaman oksan kultapiiskua kannuun...ja ette ikinä arvaa mistä, no tietenkin sieltä naapurin pihalta :)










Paljon muutakin pientä kivaa sieltä tarttui mukaan ja nuo viimeisen kuvan suloiset pienet pullot kaivoin myös sieltä alenurkan laatikon pohjalta. Sieltä löysin myös upeat vanhaa tekstiä sisältävät julisteet, joista varmaan teen kivan taulun sopivien kehysten osuessa kohdalle.

Kiva oli myös nähdä pitkästä aikaa Polkadotin Hannia, jolta ostinkin kaksi valtavan kaunista käsikorua. Käytän paljon koruja ja ne piristävät kivasti muuten niin mustia asujani.

Kerrassaan mukava päivä!

-Ansku

P.S. Tinttarallakin löysi lasten kirppispöydästä upean Halloween asun tuleviin syksyn juhliin. Ei siis tarvinnut seuraneidinkään poistua tyhjin käsin :)

7 kommenttia:

  1. Ihania lauantailöytöjä olet tehnyt <3

    VastaaPoista
  2. Oih miten ihania löytöjä teit Espoossa :)
    -Erica-

    VastaaPoista
  3. Itsekkin olin tänään oman kylän raitilla shoppailemassa, lähdin mukana kera vanhan matkalaukun<3 Sullakin ollut ihanat ostokset-kyllä se piristää:)) Aamu oli ankea, mutta kotiin tuleessa jaksoi taas kaikkea kivaa:D
    P.S: arvonta käynnissä blogissani;)

    VastaaPoista
  4. Oi, ihanat löydöt kuin myös tuo syksyinen nurkkaus!
    Piristäviä ovatkin syyskukat , ja varvut pitkästä aikaa taas:)
    Kauniita syyspäivä sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Oi miten kaunista! Itsekin katselin tuota kannellista sankoa eilen sillä silmällä, mutta olin päättänyt jättää ostokset tällä kertaa muiden tehtäviksi!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Löydöt lämmittävät kyllä aina sydäntä ja mitä edukkaammin sen tekee, sitä mukavammalta tuntuu :)

    Ja ilma on kyllä jo varsin syksyinen ja portaan kukkasetkin oli aika vaihtaa syksyisiin sävyihin.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3