Sen verran on illat ja ilma yleensä viilentynyt, että alkaa olla kesän grillailut tai ainakin ulkona syömiset nautittu. Tänään on ollut tavattoman ihana päivä. Terassilla on päivää paistateltu ja sinne katettiin myös lounas, uuden pöydän ääreen ensimmäistä kertaa ja kenties tämän kesän osalta myös viimeisen kerran. Kattauksen koristeeksi keräsimme tinttarallan kanssa pihalta syksyn sävyyn ehtineitä lehtiä, lumimarjan oksia ja kannuun syyshortensiaa.
Pöydästä tuli mielestäni kaunis ja sen ääressä viihtyi hyvän ruuan ääressä kaikessa rauhassa. Minä halusin vielä ottaa kattauksesta kaiken irti ja nautin vielä päiväkahvitkin auringon lämmössä.
Kesä on kyllä ollut kaunis ja aurinkoinen. Omalta osaltani kesä kääntyy tässä kohtaa syksyä kohti. Arki alkaa aamulla ja kiirettömät päivät aurinkotuolin lämmössä on vietetty. Syksyn viikonloput alkavat täyttyä ohjelmista, joten pihalle palataan varmasti sitten enemmän syyspuuhien merkeissä.
Ei olisi kyllä voinut kauniimpaa ilmaa sattua loman viimeiselle päivälle. Kyllä aurinkoenergiaa on ladattu talvea varten ihan reilusti, ainakin kauniisti ruskettunut ihoni on siitä muistona.
-Ansku
Mä söin juuri ja nyt alkoi tekemään grillissä valmistettua sapuskaa *kääk*
VastaaPoistaIhanan makoisia ovat kuvat jälleen kerran muutenkin ♥
Syksy saa tulla, kunhan muistaa jättää sateet pois matkasta :D
Kaunis on kattaus, kyllä tuolla kelpaa nautiskella. :)
VastaaPoistaKaunis kattaus !
VastaaPoistaIhana kun saa nautti vielä auringosta ennen syksyn viimoja.
Mukavaa Viikkoa !
Ihana päätös lomalle! Kaunis kesäilma ja kattaus sekä rauhallista sunnuntain viettoa auringosta nauttien :)
VastaaPoistaKyllä vielä tarkenee ulkona syödä:) Jäätelökausi ei ole vielä ohi.
VastaaPoistaKaunis kattaus<3