VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 9. elokuuta 2013

Maalarin tikkaat

Kostean nihkeää perjantaita! 

Kyllä onkin ollut melkoista kasvihuonehellettä tämän viikon kelit. Onneksi pääsimme eilen ystävän mökille kylään Nuuksioon ja siellä saimme vilvoitella päivän veden äärellä. Oli ihanaa nauttia luonnon rauhasta ja vaihtaa kuulumisia kauniissa maisemissa. Ystäväni oli tyhjentänyt venevajaansa ja sainkin lähteä kotimatkalle auto täynnä aarteita. Niistä aarteista kerron teille joku toinen päivä lisää. 

Kotimatkalla nimittäin ajoimme Hyvinkään kautta, josta kävin kotiuttamassa ostamani vanhan maalarintikkaat. Olivat ostettaessa puunväriset, mutta eivät sellaisenaan meille istuneet. Annoin illalla tikkaille pikaisen maalikäsittelyn, ronskilla kädellä ja pensselillä huitaisten. Tavoitteena saada näyttämään tikkaat kuluneilta ja että alkuperäinen väri kurkistaa läpi eri puolilta. Lopputulos oli mielestäni oikein onnistunut.












Ensin ajattelin tikkaita olohuoneeseen, mutta löysivätkin paikkansa ruokailutilan seinän vierustalta, ainakin toistaiseksi. Mielessäni jo näen miten nisset kiipeävät näille portaille muutaman kuukauden päästä :)

Nyt on mukava aloittaa viikonloppu puhtoisessa kodissa, jota koristaa ihanat vanhat tikkaat. Pöydällä tuoksuu tuoreet ruusut ja aurinkokin pilkistää pilven takaa. 

Helteisen lämpöistä ja rentouttavaa viikonloppua,
Ansku

13 kommenttia:

  1. Mahtavat tikkaat ja niin onnistunut maalaustulos <3
    Tuo huiskimalla maalaaminen on kyllä sellainen taitolaji, jota opettelen aina vaan. En osaa lopettaa maalamista ajoissa, ja sitten onkin jo liian myöhäistä. No onneksi voi aina jälkeenpäin hioa kuluneen näköiseksi:D

    VastaaPoista
  2. Ihanat tikkaat ja muutenkin on niin kaunista että häikäisee <3

    Mietin tässä just yks päivä että onneksi on tämä blogimaailma. Nimittäin kun omassa kotona on täysi kaaos ja sisustuselementteinä sun vaikka mitä kompuraa ja värkkiä joita en edes tunne, niin miten ihana on illalla päästä katselemaan täältä näitä kauniita koteja =)

    VastaaPoista
  3. Todella onnistunut tikkaiden maalaus :). Todella kauniit niistä tuli.
    Oikein ihastuttavan leppoisaa viikonloppua sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  4. Tulipa ihanat tikkaat. Kauniita kuvia jälleen kerran. :)
    E-R

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! Ja mielenkiinnolla odottelen millaisia aarteita sait mukaasi :-)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon Ansku! Sait omat tikkaasi kun maltoit odottaa. Hienolta näyttävät ja maalaus on perfekta. Onko puusohvassasi ollut istuimessa puupäällinen jo valmiiksi, vain onko siinä? kyselee Villa Marian emäntä

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka onnistunut lopputulos ja jälleen niin kauniit kuvat! Näitä kelpaa katsella :)

    VastaaPoista
  8. nehän passaa sisustukseen kuin nenä päähän. Ihanat tikkaat!

    VastaaPoista
  9. Ostin kesällä kans valkoiset maalarintikkaat , koristaa makkaria tällä hetkellä :) hyvin onnistui maalaaminen siellä :)

    VastaaPoista
  10. Huoh, IHANAT!!! Moiset kotiuttaisin meille koska vain!!

    VastaaPoista
  11. Tikkaat ovat kyllä sulattaneet minunkin sydämeni täysin, onneksi ovat ihailtavana tuossa ihan aitiopaikalla :)

    Maalauskin onnistui kyllä nappiin, joskus tuossa hutaisutyylissä meinaa liikaakin innostua!

    Puusohvassa on aina ollut kansi, se ei ole lainkaan levitettävä. Kannen alla on kivasti säilytystilaa :)

    VastaaPoista
  12. Kauniisti tikkaat sopivat kotiisi !

    VastaaPoista
  13. Ihanat tikkaat! Tuollaisia kanssa olen yrittänyt bongata. Siskollani on saunatuvan vieressä ja nielasin tyhjää kun näin ne....nyt näin naapurin autotallissa, mutta liian korkeat sisälle...etsintä siis jatkuu:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3