Ennestään minulla on ollut yksi iso pärekori, jossa olen säilyttänyt kukkapeittoja. Koria on kiikuteltu Hoviljongille ja takaisin sisälle. Se kori olisi ollut pyykkäykseen vähän turhan suuri, joten jotain pienempää oli kiikarissa. Ensimmäiseltä kirpulta löytyi kori, mutta taas sellainen iso...noh tällekin olisi käyttöä, nimittäin siellä Hoviljongissa. Seuraavalla kirpulla ei valitettavasti ollut koreja laisinkaan, mutta sieltä löytyi puutarjotin, josta sai maalauksen avulla kivan tarjottimen terassin pöydälle.
Vielä yksi kirrpu ennen kotimatkaa ja siellähän se odotti, juuri sopivan kokoinen kori pyykkäykseen. Ja mikä parasta sieltä löytyi myös suloinen pieni kori, josta tuli aterimille ja serveteille sopiva kuljetuskori.
Kaikki korit saivat puhdistuksen jälkeen maalikäsittelyn. Meille ne vain sopii paremmin valkoisina, eikä kellastunut päre ole vaan se mun juttu. Nyt niistä tuli raikkaat ja kauniit. Vaikka ostokset olivatkin aika pärekori painotteisia, löytyi sieltä myös muutama kaunis valkoinen tarjoilukulho ja posliinikauha. Astiahullulle taas vähän lisää kaapin täytettä ;)
Kirpparilta saavuttuani virittelin maalauspaikan pihalle aurinkoon ja nautiskelin kauniista kesäpäivästä pensseliä heilutellen. Hikihän siinä tuli, mutta niinhän sitä kesällä kuuluukin.
Tänään meille tulikin todella raju ukkoskuuro ja sitä oltiin paossa sisällä pitkä tovi. Valtavat paukkeet ja salamat, ihan pelotti äitiäkin. Sateen jälkeen päästiin kuivaamaan terassia ja laittamaan kuivuneet korit Hoviljongiin. Iso kori pääsikin aitiopaikalla vanhasta lankusta tehdyn nimikyltin alle.
Sunnuntaiterkuin,
Ansku
Onpa hienot löydöt ja tuiki tarpeelliset. Olen itsekkin maalannut pärekoppaa valkoiseksi, kuten mainitsitkin ei minunkaan silmään se kellastunut väri sovi.
VastaaPoistaKyllä se valkoinen on vaan se juttu :)
PoistaTosi kauniit korit. Olen itsekkin miettinyt että pitäisi maalata korit niin voisi ottaa ne käyttöön. Maalasitko ne sudilla vai suihkemaalilla siis spraymaalilla ?
VastaaPoistaT. Ninni
Kiitos Ninni <3
PoistaIhan sudilla maalasin, tarkoituksella vain vetelin maalia ja jälki sen vuoksi puolihuolimaton ja aavistuksen kulunut vaikutelma. Maali tulee rei'istä läpi, joten pensselin kanssa saa heilua korin molemmilla puolilla ettei tule valumia :)
Kiitos vastauksestasi, taidan alkaa maalaan omia koreja tässä lähipäivinä, kun ilmatkin suosivat !
PoistaVoi pojat miten hienot korit! Sinä se aina teet noita mainioita löytöjä :)
VastaaPoistaKiitokset Eija, minäkin pidän niistä kovasti :)
PoistaApua kommenttini taisi hävitä jonnekin...? Kehuin maasta taivaaseen tuunauksiasi:D Nyt en saa sitä sanasta sanaan toistettua, mutta käytin sanoija suloinen ja söpöyden huippu♥
VastaaPoista...siis vielä kirjoitusvirhekin...nyt ei mene ihan putkeen nämä mun jutut...
PoistaKiitokset...on ne kyllä suloiset <3
PoistaKyllä kannatti lähteä korin hakuun, kun löytyi oikein pärekorit poikineen! Siis niin valloittavan kauniit, ja teille ehdottomasti valkoisina paremmat <3 Itsekkin välillä mietin omien korien maalaamista, mutta jostain syystä pidän niistä tuollaisina keltaruskeinakin :)
VastaaPoistaVoi kun pääsisi tuonne Hoviljongiin kahvittelemaan <3
Ihanaa helleviikkoa armaalleni! :)
No todellakin kannatti lähteä korin hakureissuun, oikein onnistunut reissu! Ja kauniit ne korit on puunvärisenäkin, mutta meille niin tuo valkoinen kuuluu :)
PoistaJa kyllähän sinä armaani Hoviljonkiin pääset, auto vaan pepun alle, niin minä katan pöydän <3
Ihastuttavia valkoisia pärekoreja...mun juttu on kans noi korit valkoiseksi maalattuina :). Samaa harrastaneena :)
VastaaPoistaKyllä je vaan saa ihan eri ilmeen, kun valkoista laittaa pintaan...ja etenkin tulee se tunne puhtoisesta ja raikkaasta <3
PoistaArgh! Ihanan siistiä! :D Näkisitpä meidän huushollin...
VastaaPoistaMillä maalasit nuo korit?
Voi kiitos Anne <3 Olen maalannut koreja ihan kalustemaalilla ja joskus ihan tavallisella remonttimaalilla...perus maalarinvalkoisella. Kun maalaustekniikka on tarkoituksella huoleton ja sudin jälki saa näkyä, en ole kokenut, että maalivalinta hirveästi vaikuttaa lopputulokseen :)
PoistaAi että minä tykkään kuvistasi!♡
VastaaPoistaJa niin kauniita tuli pärekoreista valkoisella maalilla!
Voi kiitos Titti kauniista sanoistasi <3
PoistaTulipa niistä kauniit!! Mä tällä hetkellä olen aivan samoissa puuhissa, pyykkikorin etsintä käynnissä ja "hakukoneet" saksaan ja ranskaan on jo laitettu käyntiin.. ;)
VastaaPoista