VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Keittiö kuin mansikkamaito

Kuten olen teille jo useasti kertonut, on kesäkeittiöni kuin mansikkamaito. Perusvalkoisen keittiön piristeenä on punavalkoiset astiat ja tekstiilit. Valkoisen rinnalla punainen on raikas ja mummolamaisen ihana kesäväri. Ennen punainen kuului minulla ainoastaan jouluun, mutta nyt olen löytänyt tämän väriyhdistelmän myös kesäkeittiöön.

Pentikin Sara-astioista kotiutin vuosia sitten nuo isot teemukit ja niihin kuuluvat kannut sekä piirakkavuuan. Nuo ovat olleet tämän kesän lempparimukit greengaten lattemukien rinnalla.

Seuraavana lomapuuhissa onkin niiden mansikoiden laitto. Aamulla luin lehdestä, että mansikoiden menekki on ollut aika suurta, joten toivottavasti saan vielä omani. Iso 5 kg laatikko olisi mielessä pakastaa talven varalle.















Tänään on ollut varsin sateinen ja harmaa päivä, joten suuntasimme ikeaan valaisin ostoksille. Eteisen katon maalauksen jälkeen olemme olleet ilman lamppuja koko kesän ja pimeinä päivinä niitä on kaipailtu. Nyt on valaisimet hommattu ja isännän iltaurakkana on niiden asentaminen. 

Loma on oivaa aikaa hoitaa näitä rästiin jääneitä kotihommia ajantasalle. Ostin muuten eilen mäntysuopaa eli matonpesukin olisi vielä edessä. Mikäs tässä lomalla puuhaillessa.

Kiitos kun käytte kylässä ja jätätte viestiä vieraillessanne <3

-Ansku


7 kommenttia:

  1. Mihinkäs mun eka kommentti katosi.... :O???

    Piti sanomani, että teijän keittiö on vain niiin suloinen <3
    Ja kauniita astioita,jotka on niin nätisti aseteltu esille.
    Tykkään kovasti!!!

    Meillä syödään mansikoita pitkin vuotta, joten senpä takia hain tänään 25kg mansikoita ja ne pitäisi illan iloksi perata pakkaseen.

    Mansikan makuista loman jatkoa koko teijän köörille :)

    VastaaPoista
  2. Keittiönne ON kaunis! Juuri, kuin mansikkamaito!

    VastaaPoista
  3. Ihania, mansikanvärisiä kuvia! :) Täällä taitaa mansikat jäädä tänä vuonn pakastamatta, kun ei pakkaseen meinaa mahtua mitään :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista teillä on! t. uusmaalainen:)

    VastaaPoista
  5. Mansikkamaito kuvaa täydellisesti keittiötäsi! ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kaikille mansikkaisen makoisista tervehdyksistä <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3