VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kotona

Ihanaa olla kotona. Reissaaminen ja juhlinta on mukavaa, mutta kotiinpaluuta ei voita kyllä mikään. Vaikka ensimmäiset päivät kotiintulon jälkeen onkin yhtä pyykinpesua ja järjestelyä, niin silti minä nautin omasta sängystä, lakanoista ja oman kodin tunnelmasta...ja kyllä kovasti siitä puuhastelustakin kotitöiden parissa.  Kun taas hetken lataa akkuja kotihommien keskellä, saa sopivasti puhtia suunnitella uusia reissukohteita.

Viikonloppuna olimme siskoni perheen luona Siilinjärvellä. Juhlimme siskon miehen 40 v päivää ja samalla nautimme sisarusparven kesken toistemme seurasta. Lauantaina piipahdettiin Matkuksessa Kuopiossa ostoksilla ja sieltä kotiutin olohuoneeseen uudet tyynynpäälliset. Niissä on paljon samaa sävyä kuin oman pihan pioneissakin, jotka onnekseni vielä kukkivat upeana keittiönikkunan alla. Niitä oli pakko poimia muutama sisällekin maljakkoon.















Savon reissulta löytyi pari kivaa löytöä myös keittiöön ja niistä saatte kuvia, kunhan kaikki uudet löydöt köökissä ovat löytäneet paikkansa. Kotipuuhien lomassa ehdin jo vähän maalatakin. Sain nimittäin veljeni vaimon perheen mökiltä mukaani pari vanhaa laudan pätkää. Niistä tein Hoviljonkiin omin pikku kätösin nimikyltin samaan tyyliin kuin VillaHovi kylttikin on tehty ulko-oven yläpuolelle. Siitäkin saatte loman aikana varmasti omat kuvat nähtäväksenne.

Nyt taidan ottaa pienet päikkärit tuolla houkuttelevalla sohvalla, kesäiseen kukkapeittoon kääriytyneenä. Lomapäivien parhautta...päikkärit <3

-Ansku

7 kommenttia:

  1. Hurmaavia kuvia ja vaaleanpunaisia sävyjä! Tuo pöydän alla pilkistävää pärekori ja siinä oleva peitto ovat kyllä ihan <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia, niin seesteistä teillä <3

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihania tyynynpäällisiä <3 ja muutoinkin niin kaunista <3

    VastaaPoista
  4. Kauniit pihanäkymät ikkunoista! t. uusmaalainen:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3