VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesäinen tervehdys

Lomasta alkaisi olla 3/4 osaa takana ja voi pojat miten on ilmat meitä suosineet. Ei ole paljon pitkähihaisia vaatteita tarvittu, mutta ilman niitäkään ei osannut reissuun silti lähteä. Nyt on Jyväskylän reissu tehty, Asuntomessut kierretty ja ihana tädin Aake kulta pusuteltu. Messukohteet kierrettiin yhdessä veljenvaimon kanssa...ihanaa olikin ilman lapsia ja miehiä. Kohteista tuli joitakin kuvia napsittua ja niistä laitan muutamia otoksia, kun jaksan kuvat käydä läpi.

Eilen illalla palasimme reissulta kotiin ja tänään on ollutkin perinteinen pyykkäys ja kauppapäivä. Mansikoitakin sain vielä laatikollisen talven varalle pakastettavaksi. Messualueelta ostin Puttipajan liikkeestä tuo lasihurrikaanin ja tyynyn. Muuramessa pyörähdimme eilen ja sieltä kotiutin ihanaa sinistä Greengatea muutaman laten ja keittiöpyyhkeen verran.






Cittarin kukkavalikoimista löytyi tuo ihana tertturuusukimppu, se oli kuin tehty tuohon lasihurrikaaniin. Luonnon omat kukat ovat helteiden vuoksi aika vähissä ja kovin nuutuneita, joten pitkästä aikaa piti kääntyä kaupan kukkavalikoiman puoleen.

Nyt taidan tehdä itselleni kesäisen mansikkavälipalan ja nauttia lämmöstä Hoviljongin varjossa.

Ihanaa kesäviikonloppua,

Ansku



2 kommenttia:

  1. Voi mahdoton kuinka kauniita kukkia ja kuvia♥

    VastaaPoista
  2. Luopa tuo kukkakimppu niin suvensuloista tunnelmaa♥ Helteestä nautitaan edelleen:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3