VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 1. syyskuuta 2012

Syksyn sävyjä

Sateisen syksyistä lauantaita!

Meille on näköjään tullut neidon kanssa lauantai perinteeksi "käydään asioilla" aamupäivä. Niin tänäänkin. Tänään piti...oikeasti piti, lähteä housuostoksille. Se on vain annettava periksi ja ruvettava laittamaan pitkiä housuja jalkaan. Viikolla housuja kaivaessa huomasin, että työhousut oli niin armottoman huonossa kunnossa, että varastoa on kertakaikkiaan uusittava. Housujen osto on mielestäni toooosi tylsää puuhaa. Mutta selviydyin ja miettikää, vielä 4 vuotiaan kanssa ;)

Kotimatkalla sain houkuteltua neidon vielä Hobbyhallin kesänlopettajaisiin, mutta ei sitä kesävaatetta tai verhoa enää osaa ostella. Mukaan tarttui olkkarin sohvalle uudet tyynyliinat ja ruskea halkokassi. Vielä ei halkokassi oikealle paikalleen päässyt, kun sopi niin kivasti tuohon naulakkoon roikkumaan tuoden syksyn tuntua. Sitten innostuin kaivamaan vanhan verhokapan keittiöön, jonka ruskea sävy vaaleanpunaisen kanssa on ihanan suffelimainen.

Innostuin siis kuitenkin tuomaan myös murrettuja värejä kotiin ja hyvältähän tuo näyttää.


                          












Minusta on ihanaa, kun tulee ja sataa. Ilta hämärtyy pian ja on aika sytyttää kynttilät. Viikonloppua on vielä paljon jäljellä!

Nautitaan!

-Ansku

11 kommenttia:

  1. Kauniit ovat sävyt! Mä tykkään muutenkin suffelista ;)

    Housuostokset...pah! Kuka niistä pitää muutenkaan *hih*

    Mukavaa viikonloppua tännekin!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sävyt!
    Mäkin tykkään, et(välillä) sataa, on ihana luvallista olla vaan sisällä ja tunnelmoida. Mut ei tietty sateen tartte sit kuitenkaan jatkua pidempään ;o)

    Kivaa viikonloppua!
    -k-

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, tykkään tuosta teidän keittiöstä!
    Meillä jyllää vaaleanpunainen ja harmaa ;-D

    VastaaPoista
  4. Eksyin kauniiseen blogiisi ensimmäisen kerran. Aivan ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
  5. Mä kans tänään NIIN nautin, kun lähdetiin asioille äipän ja Peipposen kans, ja sai pukea (uusia) syysvaatteita sekä neidille että itsellekin osittain ;) Tytölle pamahti nimittäin eilen postipaten mukana iiiso laatikko vaatetta syksyyn ja talveen hm:ltä ja ekaa kertaa puettiin tänään myös uutukainen Vertbaudetin välikausitakki neidille :)
    Jotenkin ihanaa, kun illat pimenee ja voi alkaa vetää villasukkia (hikoilematta) jalkaan ja sytytellä kynttilöitä..ja kohta kai jo juomankin väri lasissa muuttuu taas tummemmaksi, heh ;) Niin, ja kohta saa kauraomppupaistostakin! Jee, syksy on sitten jees!
    Haleja viikonloppuunne, Anskuliini!

    VastaaPoista
  6. Niin ja ihania kuvia ja kivat ostokset! :))

    VastaaPoista
  7. Suffeli maistuu niin suussa kuin kuvissakin-oikein nätit sävyt. Kyllä se mieltä piristää kun saa huushollia tuunata aina vain uudelleen....parasta juuri nuo kynttiläillat<3

    VastaaPoista
  8. Kauniille näyttää!
    Ihania ostoksia ja niin suloisia nuo Maileg-puputkin. Tuollaiselle oikein isolle pupulle minulla olisi jo tuolikin valmiina täällä odottamassa:)

    VastaaPoista
  9. Kaunis olkkari niin ku ol ain ollu ♥♥♥ Mä vihaan housuje ostoo ku olen vuossara vaikkein malline hah, jos housut on hyvät pepust ni vyötärö on ainakki 10 centti liia suuri ja siks ain jouru viemää omppelijal ne pienennettäväks ♥

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3