VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 15. syyskuuta 2012

Loppuunmyynti

Lauantai alkoi, kuten useat lauantait ovat tottuneet alkamaan eli shoppailua ja asioiden hoitoa kera pikku prinsessan. Neiti sai synttärilahjaksi mummoilta ja kummeilta rahaa. Leluja tuli paketeista riittävästi, joten rahat laitettiin hyötykäyttöön. Toppahaalari ja kuomat talven ulkopuuhiin on nyt ostettu. Kyllä niihin uppoaa iso raha, joten lämmin kiitos sukulaisille. Nämä joka syksyiset ostosreissut ovat niitä ei niin kivoja kauppareissuja...lapsien mielestä sovittaminen on yhtä tylsää puuhaa kuin aikuistenkin mielestä ;). Vielä ennen pakkasia pitäisi saada poikakin kauppaan, hänen osaltaan taidamme selvitä pelkkien kenkien ostolla. Tosin nuori herra on varsin kranttu (isäänsä tullut), joten se reissu ei todellakaan tule olemaan mikään helppo :/


Talvitamine ostosten jälkeen piipahdimme vielä pikaisesti
 White Homen (<- klik)loppuunmyynnissä. Luulin jo liikkeen lopettaneen, mutta vielä jotain pientä oli myymälässä jäljellä. Pukin konttiin löytyi todella edullisesti pieniä kivoja joulujuttuja ja itselleni syksyiltojen iloksi eteisen lipaston päällä oleva kaunis lyhty. Ja kukkaroa eivät nämä ostokset pahasti kuluttaneet, kun hinnat olivat 50-70% alennuksella. 



Kuten aikaisemmin kerroin, että kyseissä liikkeessä on myös kirpparinurkkaus. Siellä omistaja myy oman kauniin kotinsa kiertoon tulleita tuotteita. Se nurkkaus ei pettänyt tänäänkään. Sieltä löytyi ihana ihana kaksipuoleinen ja avattava liitutaulu. Taulun voi siis avata jalkojen varaan a:n muotoiseksi ja tekstiä saa kahdelle eri suunnalle. Mainostaulun omainen ihanuus, joka on tehty ihanista vanhoista puukehyksistä. Tämän voisi laittaa vaikka portaille tai ruokailutilaan menutauluksi vieraita ilahduttamaan. Tälle löytyy varmasti monia eri käyttötarkoituksia...näen jo tontun roikkumassa taulun reunalla ja tekstinä jouluisen toivotuksen. Nyt taulu on paikalla, josta sen näkee heti ulko-ovesta sisään astuessaan.







Esikoisella oli tänään kouluaamu, joten koko perhe herättiin hyvissä ajoin. Liikkeelle lähdettiin heti aamusta ja paljon on touhua päivään mahtunut. Kauppareissulta suoraan pojan salibandyturnaukseen ja sen jälkeen vielä itse lenkille kauniista syyspäivästä nauttimaan. Jospa vielä iltapalaksi kokkaisin terveellisen kanasalaatin...senpä taidan tehdä!

Viikonlopun jatkoja,

Ansku



4 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä :)
    Mäkin näen jo taulun nisseineen ja joulutoivotuksineen!
    Et sitten kuitenkaan Iksun kautta tohtinut lähteä asioille ;) Noh, kyllä siellä niitä aterimia riittää, hih..
    Ihanaa viikonlopun jatkoa, kanasaalaatti maistuis nyt mullekin! Huomenna jättikirpparille, jeah!

    VastaaPoista
  2. Ihana liitutaulu:-)

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva ja monikäyttöinen liitutaulu. Lauantait on niin kivoja shoppailu päiviä, että! Itsekkin sain nauttia tyttärenpojan seurasta:käyty lasten torilla, mummun kirppitorit läpi (ei löytöjä tällä kertaa) mutta iloinen auringonkukista ja lämpimästä omenapiirakasta<3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana liitutaulu!!
    Taidan kokeilla rakentaa tuollasen itselleni. Prismassa sattui olemaan liitutaulumaalikin sopivasti tarjouksessa ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3