VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kirpparilta kannettuja

Juhlahumusta on selvitty ja uusi viikko on polkaistu käyntiin. Syysflunssa kovasti kaataa väkeä töissä, toivottavasti itse pysyisi terveenä.

Eilen sain juhlien jälkeen lepuuttaa aivoja maalamisen parissa. Viime viikolla vein SPR:n Kontti myymälään ison kasan lahjoituksia, samallahan se piti myymälä kiertää läpi. Eikä tarvinnut tälläkään kertaa lähteä tyhjin käsin kotiin. Mä olen ihan heikkoina näihin vanhoihin tuoleihin. Tämän tuolin sain matkaani kympillä, ei paha minun mielestä. Koivuinen väri vaihtui valkoiseen. Eilen syystuulessa kuivui usempikin maalikerros hetkessä. Jokunen vuosi sitten ostamani Linumin päällinen sopi tuoliin ja syksyiseen sisustukseenkin täydellisesti.

Kevään kirpparilöytö on myös tämä suloinen Maileg neito. Mailegin pupuja harvoin löytää kirpparilta, mutta tämä kotiutui pilkkahintaan WhiteHomen sisustusliikkeen kirpparinurkkauksesta. Olohuoneen oven edessä istuva jättipupu on myös osto- ja myyntiliikkeestä. Uutena se myytiin, mutta hinta oli...sanoisinko maltillinen  yli metrin pituisesta pupusta.






Ilta menikin lasten harrastusten jälkeen mukavasti, kun tuolille etsittiin paikkaa. Uuden tavaran kotiuttamisen parhaita puolia on juuri se paikan etsiminen, harvoin se heti paikkaansa löytääkään, mutta löytää kuitenkin. Tämä aarre istahti eteiseen, makuuhuoneen oven kupeeseen.

Heti huomaa, että kotinsa on löytänyt!

Ihanaa viikkoa teille...Ansku

8 kommenttia:

  1. Ihanaa viikkoa myös sinulle, Ansku !

    Kauniita löytöjä ja ps...tuoleja ei koskaan ole liikaa...usko pois tätä toista tuolihullua ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva tuoli on! Ja tuo lipasto! Itse olen lipastohullu :)

    VastaaPoista
  3. Nätti tuoli ja hyvin on siitä paikkansa löytänyt ja Pupuneito tuolilta paikan :) Mäkin haluan lisää Mailegeja, mutta joutuu ostaa kalliilla eurolla Suomesta melkein jos haluaa, ei täällä niitä ihanuuksia oikein löydä, varsinkaan pikkahintaan ;(

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Hyviä löytöjä! Ja tuohan on kierrätystä parhaimmillaan, vie mennessäs ja tuo tullessas ;-D

    VastaaPoista
  5. Kivoja löytöjä!
    Kivaa alkanutta viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä tuo tuoli hyvältä! Minusta tuntuu, et minun varastossa on kaksi tai kolme samanlaista tuolia...
    Ihana pupu ja istuintyyny <3

    VastaaPoista
  7. Kivan tuolin olet löytänyt ja onneksi nappasit pupusen mukaasi.
    Harmi kun puput maksavat normisti niin maltaita.
    Kivaa Viikkoa !

    VastaaPoista
  8. Täytyy todeta ihan kuten Satukin, vanhoja tuoleja ei vaan voi olla liikaa :)
    Kohta ei vaan tiedä mihin niitä lykkäis jos niitä vielä lisää tulee....sama koskee jakkaroita :)
    Lillassakin alkaa olla tuolikiintiö täynnä...

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3