VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

perjantai 4. elokuuta 2017

Löytöjä kirpulta ja reissun päältä

Niin se vaan alkaa olla tämäkin kesäloma paketissa. Tänään heräsimme melkoiseen kaatosateeseen, joten päivästä tuli siivouspäivä. Oli kiva saada koti kuntoon ja puhtaat lakanat sänkyyn, saa sitten viettää vielä viikonlopun puhtaassa kodissa ennen töiden alkua. Eilen innostuin järjestelemään etenkin ruokailutilan hyllyjä uuteen uskoon reissusta ja kirpulta tehtyjen köytöjen innoittamana.

Tuo valkoinen kannu oli kyllä huippu löytö. Olen nimittäin pitkään haaveillut Iittalan Oiva teepannusta, mutta se on jäänyt hinnakkuutensa vuoksi ostamatta. Tuo emalipannu löytyi 5 eurolla kirpulta. Tosin pannussa oli vaaleanpunaisia kukkasia, jotka eivät miellyttäneet silmää. Niinpä suhautin pannuun maalia pintaan ja siitä tuli kuin uusi. Kirpulta löytyi myös muutama pannunalunen ja tarjoiluvati sekä puisia aterimia. Virosta löytyi nuo aivan ihanat kastehelmeä muistuttavat juomalasit, joita ei raaski laittaa kaappiin piiloon. Siinä ne on vanhat ja uudet aarteet sulassa sovussa vierekkäin. Tuo valkoinen ja puu yhdessä ovat nyt minulle kovin mieluinen yhdistelmä. Ideoita asetelmiin, kattauksiin ja keittiön sisustuksiin löytyy tällä värityksellä paljon eri somekanavista ja lehdistä.












Nyt on taas kiva tehdä kattauksia, kun uusia astioita ja purnukoita hyödynnettävänä. Kauniit astiat ja niillä luodut kattaukset ovat heikkouteni. 

Kirpparilta löytyi myös jotain muuta aivan ihanaa. Aarteesta laitoinkin jo muutaman kuvan instan puolelle, mutta lupaan esitellä löydön täälläkin tarkemmin.

Nyt koitan hiljalleen totutella arkeen paluuseen ja ottaa taas ryhtiliikkeen ruokavaliossa. Loma oli melkoista herkuttelua ja sen tuntee heti vyötäröllä. Nyt laitetaan karkkipussit piiloon ja skumpattelut jäähylle, siitä se olo taas kevenee. Viimeinen lomaviikko onkin hyvä päättää reippaaseen lenkkiin.

Mukavaa viikonloppua,

Ansku

2 kommenttia:

  1. Kauniita astioita ja asetelmia. Arjen kauneus on elämän luxusta aivan samoin kuin pujahtaminen puhtaisiin vuodevaatteisiin. Niitä tarvitsee taas arjen pyörähtäessä kunnolla käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3 Kyllä siisti ja kaunis koti on vaan tärkeää, sillon siellä viihtyy niin arkena kuin lomallakin.

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3