VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tuoreita kukkasia

Nyt kun hyasintit, amaryllikset ja minikuuset ovat kerätty pois, oli aika päivittää koti uusilla kukkasilla. Eilisen kauppareissun yhteydessä pääsin piipahtamaan Plantagenissa. Viherkasvialesta ostin muraattikaaria ja lankaköynnöstä sekä leikkokukkasista harsokukkaa ja tulppaaneja. Edukkaasti sai kassillisen kukkia ja kotiin uutta keväistä ilmettä. Vaikka muuten pidän vaaleasta, niin kyllä ne kukkaset tuo sitä ihanaa kodikkuutta ja vehreyttä talven keskelle.

Lankaköynnöksetkin olivat onneksi vain muutaman euron kappale, kun niiden kanssa ei tahdo tuo kasvatus ja kastelu olla niin helppoa. Ovat niin kovin tarkkoja siitä kastelusta ja valosta. Kun kastelussa onnistuu, niin kyllä sen kasvamista seuraa ilolla.

Yhdestä harsokukkakimpusta sai laitettua oksia moneen maljakkoon. Ison lasivaasin lisäksi napsin oksia pieniin lasipulloihin, jotka kasasin tuohon vanhaan puulaatikkoon.











Minun piti tänään maalata jo heti aamusta, mutta yöllä satanut lumi muuttikin suunnitelmat. Aamupäivä menikin sitten lumitöiden parissa. Maalin ehdin sekoittaa vasta iltapäivästä, joten tälle päivälle suunniteltu maalauspostaus siirtyy ensi viikolle. Siihen maalipensseliin oli kyllä tänään vielä aikomus tarttua. Nyt pieni happihyppely ja sitten pensselin varteen.

Leppoisaa sunnuntai iltaa lukijani,

Ansku

8 kommenttia:

  1. Ihanan valoisaa ja vaaleaa teillä! Täällä on ollut tuhruilma koko päivän. Mitään ei voi oikein kuvatakaan tässä harmaudessa.
    Nyt lähden lenkille. Raitis ilma piristää aina. Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Villa Kaardemumma, raitis ilma piristää varmasti 😊

      Poista
  2. Ihana pläjäys kuvia ja kauniit kukkaset :)
    Iloa alkavaa viikkoon !

    VastaaPoista
  3. Kukat tuo kyllä ihanaa väriä ja tunnelmaa kotiin♡

    VastaaPoista
  4. Kyllä kukat kummasti tuo kivaa väriä kotiin ja ne ovat kyllä niin mielenpiristäjiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukilla on kyllä mieletön vaikutus mielialaan 😊

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3