VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tervetuloa VillaHoviin

Niin se arki jälleen alkoi ja vauhdilla vei mennessään. Kylläpä olikin melkoinen maanantai ja nyt tuntuu, että takki on aivan tyhjä. Jospa viikko jatkuisi hiukan rauhallisemmin, muuten on mehut viety tästä mammasta ennen viikonloppua :)

Isänpäivän aamusta suunnattiin tinttarallan kanssa pienelle metsäretkelle. Kumisaappaat jalkaan ja korit kainaloon. Ajatuksena oli kerätä sammalta, jäkälää, käpyjä ja puolukan varpuja joulun kukkaistuksiin. Samalla oli tarkoitus löytää tarpeet havukranssia varten. Kaikki tarpeellinen löytyi onneksi lähimetsästä ja tykötarpeet asetelmia varten on nyt varastoitu ennen lumen tuloa.

Metsäretken päätteeksi kaivoin rautalankaa, koristesieniä ja nidoin havuista sekä puolukan oksista ison kranssin ulko-oveen. Kranssi kaipasi vielä jonkun koristeen keskelle, joten suloinen tonttupariskunta toivottaa kaikki vieraat ja kotiväenkin VillaHoviin tervetulleeksi. Nämä tontut olen saanut lahjaksi varmaan 10 vuotta sitten. Nämä ovat lempitottuni ja pääsevät joka vuosi Nissetonttujen kera tuomaan kotiin joulutunnelmaa.









Liisalta ostamani kelkkavanhus on tänä vuonna nostettu portaille ja sopivasti kuluneet luistimet muistuttavat jo talvisista puuhista. Havut ja pieni kuusi portailla tuovat tullessaan ihanan joulumielen, puuttuu vain kaunis lumipeite ja pikku pakkanen...sitten fiilis olisi täydellinen.

Tervetuloa VillaHoviin <3

- Ansku

10 kommenttia:

  1. Kylläpä näistä kauniista kuvista saikin inspiraatiota oman sisäänkäynnin "sisustamiseen" talviseksi :) Enään kun ei tarvitse rappukäytävään kyhätä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmiina, siitä vaan nappaa ideoita mukaan 😊

      Poista
  2. Oi, että miten ihana sisääntulo <3

    VastaaPoista
  3. Ompas niin kutsuva sisääntulo ♥
    En malta oottaa, että päästään teille ihan oikeasti!!!!

    Meillä ei oo yhtään katosta terassilla ja sitä mä aina karehdin. Kaikki asetelmat ja muut on siinä ihan taivasalla ja nytkin siis kaatosateessa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sitä malta emäntäkään odottaa vierailua millään.

      Tosin täälläkin on vain tuo pieni katettu tila ja siihen lumet ja sateet yltävät. Voi kun olisi iso kuisti ❤️

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3