VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ostoksilla

Eilen pääsin pitkästä aikaa yksin kaupoille. Laitoin hyvät tennarit jalkaan ja lähdin auttamaan joulupukkia oikein pitkän kaavan mukaan. Ja monen monta pakettia sainkin hommattua kivoja alennuksia hyödyntäen. Samalla piipahdin askartelukaupassa ja Clas Ohlsonilla. Sieltä löytyi kivoja jouluisia juttuja kotiin. Nuo hepat tänä vuonna kovasti miellyttää silmää, joten oli pakko kotiuttaa nuo hauskat keittiöpyyhkeet ja servetit. Menin kyllä hakemaan vain tuota kaunista kynttelikköä keittiöön, mutta kuinkas kävikään ;)

Viikonloppu on kyllä ollut puuhaa täynnä. Kivoja omatekoisia joululahjojakin tehtiin tarhan tädeille ja ystäville, niistä lupaan postailla teille myöhemmin lisää. Paljon on mahtunut touhua vapaapäiville ja tuntuu, että aika menee aivan liian nopeasti mieluisten puuhien äärellä.










Tuo Maison Bellen jouluinen tuoksu on kyllä joka vuosi saatava, sillä saa ihanan tuoksun kun siistii keittiötasoja ja pintoja. Jouluisia puuhia on siis mahtunut viikonloppuun, näistä minä niin nautin.

Kun viikonloput touhuaa kotona, niin jaksaa taas sitä toimistoarkea ihan eritavalla.

Kiva kun piipahdat jouluun hiljalleen valmistautuvassa VillaHovissa!

-Ansku



8 kommenttia:

  1. Tennarit jalassa onkin paras ravata kaupoilla :) Ja ihanalta näyttää pikkuisen jouluinen koti :))

    VastaaPoista
  2. VillaHoviin on tullut ihana joulu !
    Monta postausta on jäänyt kiireiden takia väliin. Nyt korjaan tilanteen aloitan niiden lukemisen :)

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka jouluista<3 Itse pääsen ens viikonloppuna pyörimään kaupungille ja taidan hankkia ne ekat hyasintit minäkin:) On tää niin parasta aikaa- tämä touhuaminen;)

    VastaaPoista
  4. Tonttutouhut ovat nyt ajankohtaisia. Itsekin paketoin tänään jo kääröjä, kun lapset olivat vähän aikaa mummolassa :) Maison Bellen pesuaine on kyllä paitsi hyväntuoksuista myös tehokasta. Kohta pitääkin hankkia uusi pullo.

    VastaaPoista
  5. Ihania pieniä löytöjä oot tehny. Tuota maison bellen joulutuoksua oon metsästäny, mut meiltä ei taida sitä täältä löytyä..

    VastaaPoista
  6. danke für die bilder!!! liebe grüße von angie und einen schönen abend

    VastaaPoista
  7. Ihana tunnelma! Tosi kauniita kuvia!
    Valoisaa viikkoa sulle ★ ★ ★

    VastaaPoista
  8. Voi noi hepat viehättää kovasti minunkin silmääni :) Samoin kaikki muukin kuvissasi <3

    Ja kyllä mä niin kadehdin tuota sun taitoa olla ajoissa kaikissa asioissa :) Täällä sitä vielä ihmetellään näitä lahja-asioita että mistähän aloittais ;)

    Viikonloopuja Villahoviin <<3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3