VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 1. marraskuuta 2014

Rauhallinen Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä valkeni aurinkoisena kera pikku pakkasen. Leppoisa aamu, hyvin nukuttu yö univelkaa kuitaten ja rauhallinen aamiainen. Tällaisia aamuja lisää kiitos. Rennon aamun jälkeen olikin kiva siirtyä pihalle puuhastelemaan. Isäntä vaihtoi talvirenkaita ja minä hoidin sillä aikaa loput haravoinnit ja siistin pihaa. Pieni retki tuli tehtyä myös lähimetsään, ensimmäinen minikuusi oli saatava lasipurkkiin.

Kun marraskuun puolelle siirryttiin oli oikein hyvä syy nostaa muutama nisse piiloistaan. Ikeasta löytyi noita söpöjä puisia linnunpönttöjä, kuusenkoristeita taitavat olla, mutta ovat kivoja ihan pöydälläkin. Keittiön tunnelma on minusta ihana punavalkoisessa sävyssään, pienen seinäkaappiinkin tuli vaihdettua köökin väreihin sopivat latet glögi- ja kahvihetkien ulottuville.











Tästä se joulun odotus alkaa ja kauniit koristeet lisääntyvät pikku hiljaa, aivan ihanaa aikaa.

Ilta alkaa hämärtymään ja on aika sytyttää loputkin kynttilät. Päätin etten tänään lähde autolla mihinkään ja koska en saa vielä lenkkeiläkkään, jää hautausmaan reissu tällä kertaa väliin. 

Minä sytytän oman kynttiläni poisnukkuneiden muistolle kotona.

Terveiset sinne taivaaseen <3

12 kommenttia:

  1. Kaunista joulunalusajan tunnelmaa! <3 Täälläkin nisset hiipivät piiloistaan tänään! On tämä vaan ihanaa aikaa :) Oikein rauhaisaa ja mukavaa pyhäinpäivän iltaa sinne Villa Hoviin <3

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Tuo punainen maustaa kyllä valkoisen niin ihanasti <3
    Söpösiä pikku linnunpönttöjä. Pitääkin napata mukaan, jos näen.

    VastaaPoista
  3. Ihana päivä ! Aurinkoa ja yhdessä oloa :)
    Minikuusi on suloinen.

    VastaaPoista
  4. Saisinkohan tänä vuonna jouluvaihteen ajoissa päälle, ehkä se pikkuhiljaa hiipii mieleen, kun ihastelee muiden tunnelmallisia blogikoteja =)

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja niin taattua VillaHovin tunnelmaa <3
    Samoja linnunpönttöjä ihastelin minäkin Iksussa viime viikolla. Söpöjä!

    Tämä hiljaa hiipivä joulun aika on niiiiiin parasta <3 Nautitaan siitä ja sen joka hetkestä!

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallinen pyhäinpäivä <3 Mullakin minikuusi on koristanut jo pari viikkoa kodarin terassia, tästä on hyvä jatkaa kohti joulua :)

    VastaaPoista
  7. Ihania tunnelmia <3. ja kylläpäs tuo ripaus punaista näyttääkin niiiiiiin hyvälle .... siis jouluttaa jo kovasti :). Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle .

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen ruvennut jo laittelemaan jouluisia juttuja, lähinnä tunnelmavaloja, mutta vierasmakkarissa piilossa askartelen joulukalenteria.. ;)

    VastaaPoista
  9. Oi mikä määrä ihania kommentteja täällä oli, vaikka en millään ole ehtinyt vastata teille henkilökohtaisesti, niin jokainen kommentti on luettu ja kovasti lämmittävät mieltä.

    Punainen köökki on kyllä emännänkin mieleen ja minikuuset on varma merkki tulevasta joulusta <:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3