Puntarointia voin jatkossa tehdä myös omassa rakkaassa keittiössänikin. Tänään nimittäin kotiovestamme astui sisään ihana kaunotar, vanha kaupan vaaka. Näitä upeita katseenvangitsijoita olen ihaillut useassa blogissa ja lehtien sivuilla. Vihdoin löysin oman aarteeni ja jälleen onnenkantamuksien saattelemana. Kurkkasin työmatkallani nettikirppareiden tarjontaa, kuten minulla junassa on tapana. Kohde oli tullut myyntiin keskiviikkona 7 aikoihin ja ennen kymmentä sen olin huutanut itselleni. Koska vaaka muutti meille Kotkasta saakka, en uskonut sitä vielä tällä viikolla saavani kotiin. Mutta voisiko olla parempi tuuri?!? Myyjän mies sattui tulemaan tänä aamuna Vantaan Ikealle, siis n. 1 km päähän meiltä ja toi vaa'an meille kotiin saakka. Olisi vielä tehnyt tämän kuluitta, mutta maksoin hänelle puolet postitukseen varatuista kuluista.
Ja siinä hän nyt on!
Melkolailla nihkeän viikon kruunasi kyllä tämä vaaka kaunotar. Ja mikä parasta, kun kotioven avattua tuli vastaan tolulta tuoksuva puhdas koti, jonka eteisessä tämä aarre odotti.
Tunne oli sanoin kuvaamattoman onnellinen <3
-Ansku
Ai ihanuus<3 Aina silloin tällöin onni potkaisee, iloitsen puolestasi saanhan kuvissa tätä ihailla;))
VastaaPoistaoi oi ja oih. Ei varmaan tarvi muuta sanoa ;)
VastaaPoistaOijoi! Tuollainen on minunkin toivelistalla, sillä pitkällä sellaisella =)
VastaaPoistaOnnittelut huikeasti löydöstä ja ihanaa viikonloppua!
Aivan ihastuttava vaaka.
VastaaPoistaMukavaa ja leppoisaa viikonloppua.
Wau! Onnittelut upeasta löydöstä. Ja olipas hyvä kotiinkuljetuskin tosiaan :)
VastaaPoistaRentouttavaa viikonloppua Villa hoviin! :)
Kiva hankinta!Rentouttavaa viikonvaihdetta!
VastaaPoistaNo menipä kaupat nappiin!
VastaaPoistaIhanaa kun asiat joskus vaan loksahtaa kohdilleen :)
Kaunis on vaaka.
Uiuiuiui,miten "hän" on kaunis!
VastaaPoistaMä oon samaisia ihaillut :),ihan siis aarre!
Hyvä löytö!
Mukavaa viikonloppua!
Oi onnellisuus, Ansku!!!!! Ihanaa, kun löysit oman kaunottaren! On kaunis ja täydellinen <3
VastaaPoistaPuntaroimisiin, Minnukka <3
Kaunis on! Se vaaka oli sitten juuri sinulle tarkoitettu!
VastaaPoista