VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 23. helmikuuta 2013

Liemessä

Kyllä nyt on VillaHovin emäntä ihan liemessä. Retkahtanut soppakulhoihin koko nainen. Muutaman löysin kirppareilta ja ihastuin hetkessä. Tänään sitten kävin hakemassa naapurille vauvakimpun kukkakaupasta, lupasin lähtiessäni, että itselle en mitään osta, kun en mitään tarvii. Niinpä niin, ne kuuluisat viimeiset sanat.

Naapurin rouva sai toki kimppunsa ja mutta niin köyhtyi Hovin rouva taas yhden soppakulhon verran. Mutta on myönnettävä, että mietin ja mietin, mietin vieläkin uudestaan. Sain jo vähän tingattua alennusta, tosin ihan vähän ja silti vielä mietin. Olin jo kaivanut pankkikortin lompakosta, mutta vieläkin mietin. Neitikin hermostui äidin jahkailuun. Kun päätös oli tehty, nappasi tyttö kortin kädestäni ja ojensi sen myyjälle. Totesi vain minulle:

"no kun sinä vain jäit siihen haaveilemaan " 

Kauppias myhäili tyytyväisenä, selvästi tuleva kanta-asiakas :)












Nyt on kulhoja pyöritelty ympäri Hovia ja etsitty sitä oikeaa paikkaa kullekin. Lomabudjetti menikin sitten kirppareille ja kulhoihin, nyt on mitä ihailla ja mihin kukkasia istutella ;)

Soppailun lomassa ehdin vähän askarrellakin. Tein viinipullonkorkeista kehykset vanhempieni hääkuvaan, pitsinauhaa vielä kuvan ympärille ja nappi rusetin kiinnikkeeksi. Erilainen, mutta mielestäni kaunis. Tämän kuvan ottamisesta onkin jo 39 vuotta aikaa. Vuoden päästä onkin pyöreät juhlat <3

Pitäisiköhän huomenna pitää soppapäivä ;)

-Ansku

8 kommenttia:

  1. Ilman muuta soppapäivä ja joka kulhoon eri makuja :) kuka mihinkin retkahta, itse etsiskelen Arabian sinistä maisemaa :)

    VastaaPoista
  2. On ne soppakulot vaan niin ihania :)
    Ihanaista illanjatkoa sinulle.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  3. Ihan sama rakastumisen kohde on täälläkin:) Nyt kun vaan löytäisin niille Täydelliset paikat:)

    VastaaPoista
  4. Tuo on niin totta mitä Sarppu sanoo; jokaisella taitaa ola se omaa retkahduksen kohde.Mulla se aina vaihtuu kun tulee kiintiö täyteen ; on hamstrattu kynttilän jalkoja,lamppuja,koreja...ja kaikki niiiin tarpeellisia ;) Tuo kulho on kyllä kaunis ja ajaton.Kannatti ottaa mukaan.

    VastaaPoista
  5. Ihanat muotdot soppakulholla! Kaunis!
    Ja tosi kiva myös tuo kehyskin :)

    Suloista sunnuntaita Minnukalta :)

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus mikä kulho tai siis kulhot-monikossa. Hah haa, tytär aina mukaan niin päätökset tehdään hetkessä!! Omat kulhot on vielä jossain...emme ole vielä kohdanneet, mutta kiikarissa on. Hiukan estää se että kapisus on sisuskaupassa ja se hinta! Mutta sitten olisi ja ikuinen- äidiltä tyttärelle siis:)

    VastaaPoista
  7. Nuo ovat kyllä ihania...ei ihme, että olet liemessä...:)

    VastaaPoista
  8. Wau wau, mikä kruunu!!!

    Mukavaa sunnuntaita teille!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3