VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Home Sweet Home

Läpi tuiskun ja tuulen onnellisesti kotona. Mahdoton oli ajokeli mennessä, mutta ei se paluumatkan kelikään mikään ihanteellinen ollut. Nämä talviviikonlopuille sijoittuvat reissut kotikonnuille savoon ovat onneksi jääneet aika vähälle. Kurjaa ajaa pimeässä, liukkaassa ja huonossa säässä.

Anopin 70v juhlat on nyt juhlittu. On vietetty viikonloppua vanhempien luona ja ehdittiin vielä serkun perhettäkin käydä moikkaamassa. Kotiin on kuitenkin aina huippua palata.

Kassit on purettu ja pyykkikone laulaa. Kotikaupungin ihana sisustusliike Kauppa21 tuli myös kurkattua, eikä sieltä pystynyt lähtemään ulos ilman keväisen ihania Greengate uutuuksia. Mintun heleä sävy ihastutti mukeissa, keittiöliinassa ja hauskassa pikku kuokassa.






Onneksi ennen reissua ostamani perunanarsissi ei ollut ehtinyt aueta viikonlopun aikana. Siitä on nyt enemmän iloa, kun kotona ei ole tuoreita kukkia maljakossa.

Tuleva viikko on täynnä menoa, joten kukkia ei seuraavalla viikolla kannata edes ostaa. Viikon päästä alkava loma tulee täydelliseen aikaan. Sitten ostaan kotiin paljon tuoreita kukkasia ja saan nauttia niistä koko loman.

Loppuillan kerään voimia alkavaan viikkoon, että sen jaksaa kunnialla läpi ilman suurempia hermoiluja. Ja kyllähän sen jaksaa, kun tietää, että sitten alkaa odotettu hiihtoloma!

-Ansku



7 kommenttia:

  1. Hiphei, minähän se kotiutin saman mukit perjantaina. Aivan ihanat!!!! Hienoa, että olette turvallisesti kotosalla :)

    VastaaPoista
  2. Kauppa21 on ihana! Aina kun ollaan Helsinkiin menossa niin siinä pitää pysähtyä. Ja on kyllä pari kertaa ihan varta vastenkin käyty=)

    VastaaPoista
  3. Aina yhtä kauniita gg:n astioita. Kohtapuolin pääseekin kuokkaa käyttämään pikku kopsutuksiin pihamaalla;)

    VastaaPoista
  4. Kauniita ostoksia :)
    Voimia ja jaksamista alkavalle viikolle ja mitä ihaninta loman odotusta <3

    VastaaPoista
  5. Täälläkin ollaan kotiuduttu mummolasta. Ihania ostoksia :)

    VastaaPoista
  6. Mie täällä odottelen, milloin saan uudet teekupit :) Nuo on kyllä niiiin ihania ja tuo kuokka on mahdottoman söpö!
    Paljon voimia viikkoosi!! Onneksi se loma siellä jo kolkuttelee:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3