Menomatkalla ajoimme Paimion kautta, Adalmiinan Helmi oli nähtävä. Minua on kyllä siellä kiehtonut aina se itse miljöö, kauppa vanhassa navetassa on jotenkin niin kaunis. Eniten tällä kertaa yllätti positiivisesti pihalla ollut rompetori, josta löytyi edullisesti vanha puukoppa. Liikkeestä ei tarttunut juuri mitään matkaan, ainoastaan rautainen sydän löytyi talonpoikaiskaapin oveen ja pari pientä pellavasydäntä, muuten helmet olivat pihan romuja. Voisi kuvitella, että tuollaisen liikkeen pihalla kirppiskamat olisivat kalliita, mutta tällä kertaa kuvitelma oli väärä. Siellä oli todellakin hinnat romuissa kohdillan. Kun tulin autoon vanha likainen puulaatikko sylissä, josta ruosteinen kattila ja pari muuta romua kurkisti, niin siitäkös koko muu perhe saikin taas kummasteltavaa, että miksi ihmeessä meidän äiti tykkää kaikesta vanhasta ja ruosteisesta...niinpä sen kun tietäisi ;)
Tänään ollaan aloiteltu viikonlopun viettoa kotosalla. Maalattiin puulaatikko prinsessan kanssa yhdellä maalipurkin jämällä, että saatiin tuollainen vanhahtava ja kulunut fiilis maalille. Muuten tällä viikolla on Tanskan tuliaiset etsineet paikkojaan ja hyvin niitä löytäneetkin. Tammen alla olivat reissun aikana liljatkin puhjenneet kukkaan ja sain sieltä pari pelastettua vielä maljakkoon keittiön ikkunalle.
Nyt nautiskellaan viikonlopusta kotosalla ja katsotaan mitä viimeisellä lomaviikolla keksittäisiin! Tässä mielestäni onnistunut otos minusta lapsien kanssa Köpiksen Tivolissa, vai mitä tuumaatte?
-Ansku
P.S. Ja pahoittelut kuvien epäonnistuneesta valoituksesta. Erehdyin testailemaan eri vaihtoehtoja, mutta ei olisi kannattanut. Uusiakaan en sit enää jaksanut räpsiä :/
Hih, kovin tutulta kuulostaa nuo kummastelut!:)
VastaaPoistaIhania kuvia ja kyllä on todella kaunis tuo viimeinen kuva<3
Suloinen viimeinen kuva, Ansku!!
VastaaPoistaJa ihania shoppailuja kauniisti esillä ♥
Hei sinä, olet siis käynyt meillä:)) Adalmiina on tosi ihana, käyppä joulun aikaan...se tunnelma alkaa isolla Teellä<3 Adalmiinan joulu pamahtaa jo lokapuun puolella... mutta sellaista se on, kyllä niissä romuissa se jokin piilee kun niitä aina vain kotiinsa raahaa:) Ja kiva perhepotretti<3
VastaaPoistaHauskan kuuloista reissuilua :) Kiva yhteiskuva!!
VastaaPoistaIhana kuva sinusta ja lapsistasi!!!
VastaaPoistaIhastelin myös kaikkia kauniita tavaroita mitä siellä kuvissasi näkyy.
Mukavaa viikonloppua!
Ruosteista romua meillekin kuulemma haalitaan, hih ! :)
VastaaPoistaOn sisustaminen vaan niin metkaa puuhaa. Kivat löydöt olet tehnyt.
Kuva teistä yhdessä on onnistunut.
Kivaa Viikonloppua !
Kaunis tuo kaappi ja sydän. Itse olen tehnyt samantapaisen maalauksen vanhalle laatikolle :) Kiva nähdä kuva sinusta ja lapsistasi!
VastaaPoista