VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Köökin pienet ja tarpeelliset

Keittiö on siitä vekkuli paikka, että siellä et ihan muutamalla tavaralla etkä aineksella pärjää. Minä tykkään vielä pitää kaikkia tarpeellisia ja vähemmänkin tarpeellisia esillä, etenkin jos ne ovat kauniita myös katsella. Puiset ja posliiniset leikkuulaudat ovat heikkouteni, suolapurkkejakin on muutama...vanhoista vaa'oista nyt puhumattakaan. Kananmunat olen jo vuosia säilyttänyt lämpimässä ja kauniisti esille aseteltuna. Valkoisen munien lisäksi on kiva saada välillä joukkoon ruskeitakin munia.

Olen pitkään etsinyt vanhaa kannellista suolapurkkia. Tuo arabian suolapurkki löytyi Loppiaisreissulla Jyväskylän kirpputorilta. Vihdoin löytyi purkki ilman minkäänlaista kuvaa, pelkällä kaunis fonttisella suola -tekstillä varustettuna. Ihana vanha aarre.












Olen kovasti ihaillut blogeissa paljon nähtyjä uudistettuja keittiöitä, joissa on yläkaapit poistettu ja tilalla paljon seinäpintaa ja avohyllyjä. Omassa keittiössä on onneksi avaruutta ruokailutilan suuntaan, kun taso on ikkunasta saakka yläkaapitonta tilaa. Nykyisestä kaappitilasta minun olisi kyllä vaikea luopua, olen minä sellainen astiahamsteri, mutta olisihan ne avohyllyt aivan ihanat.

VillaHovin köökki on saavuttanut 15 vuoden virstanpylvään ja se kyllä alkaa näkyä. Kaappien toiminnallisuudetkaan eivät ole ihan tätä päivää. Siitäkin huolimatta keittiö palvelee meidän perheen tarpeita hyvin ja koen sen olen käytännöllinen. 

Oi kumpa vaan joku jaksaisi siivota kaapit vähän useammin ;)

Onko sinun keittiösi toimiva ja käytännöllinen?

Köökkiterkuin,

Ansku


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vehreyttä

Minulla meni monta vuotta, että en omistanut ainuttakaan viherkasvia. En tosin edelleenkään ole perinteisten virherkasvien ystävä, mutta lankaköynnökset ja murattikaaret ovat vallanneet sydämen. Ne tuo kotiin kivaa pehmeyttä vaaleuden keskelle. Monet hämmästelevät, että miten saan nämä kukat kestämään. Yllättävän hyvin, mutta kyllä minäkin välillä epäonnistun. Tykkään kävellä pieni kannu kädessä ja kastella kukkia vähän, mutta tiheästi. Se lienee minun salaisuuteni, lannoitteita en käytä koskaan. Itse en kukkasista montaa euroa maksa, joten jos kasvatus ei onnistu, niin rahallinen menetys ei ole onneksi suuri. Plantagenista näitä saa aina edukkaasti ja läpi vuoden.

Tuossa ison kellon alla on muuten toinen niistä huonekaluista, jotka ovat asuneet VillaHovissa ennen meidän muuttoa. Lipasto ostettiin edellisiltä asukkailta. Ostohetkellä sen kansi oli ruskea ja muuten se oli kuultomaalattu. Vuosia sitten se maalattiin kauniina kesäpäivänä valkoiseksi. Ja jos jotain jäi mietityttämään mikä se toinen alkuperäinen huonekalu olikaan...niin se on se kaunis seinäkaappi keittiössä, joka kätkee greengaten lattemukit sisäänsä. Se kaappi näkyy kuvissa usein ja komeilee tuolla bannerissakin tällä hetkellä.










Minä olen jatkanut kotoilua koko viikonlopun. Kotoa en ole poistunut kuin lenkille ja lumitöihin. Tukkaa en juurikana ole jaksanut kammata, meikkipussia en ole edes vilkaissut. Lökäpöksyt ja villasukat ovat olleet tämän viikonlopun ehdoton asu. Kotihommia, lepoa ja sopivasti herkkuja. Näiden avulla on ladattu akkuja tulevaan viikkoon.

Iloa alkavaan arkeen,

Ansku


lauantai 31. tammikuuta 2015

Siivouspäivä

Tämän päivän päätin olla ihan kotosalla. Monta lauantaita on kierrelty kauppoja ja hoideltu asioita. Tänään ne hommat tehtiin kotona ja pidettiin siivouspäivä. Laitettiin muksujen kanssa töpinäksi ja yhdessä tuumin saatiin puhdasta aikaiseksi. Minä jaksan aina ylpeillä tuosta meidän teinipojasta, kun se tänäänkin tarmokkaasti hoiti oman osuutensa ja lopuksi pesi koko vessan. Eihän se nyt riemusta kiljuen siivoa, mutta ne hommat hoitaa mitä pyydetään ja annetut tehtävät herra hoitaa huolella. Kuopus puolestaan kulki tolurätin kanssa ja omien sanojensa mukaan kiillotti kaikki oven kahvat ja vetimet ;)

Kuvissahan se siivous ei kyllä näy, villakoirat ja roskat kun on helppo piilottaa pois kuvista. Mutta tällä kertaa sitä ei tarvinnut tehdä. Harmi vaan, kun tämä puhtaan kodin tuoksu ei välity ruudulta. Meillä puhdas koti tuoksuu tolulle ja kloritille.












Isäntä hoiti puolestaan ruokakauppaostokset ja yllätti meidät kotimiehet runebergin tortuilla. Kiva kun nykyään myydään myös tuollaisia minitorttuja, joka oli juuri sopiva jälkkäri kahvin kera.

Kyllä nämä viikonloput ilman suurempia suunnitelmia ovat kyllä paikallaan. Kiireetön puuhastelu kotona ja aikatauluttomuus vauhdikkaan työviikon jälkeen tekee enemmäin kuin hyvää.

Leppoisaa viikonloppua,

Ansku

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kukkaterapiaa

Meillä kaikilla on varmasti välillä niitä päiviä, kun kaikki ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Minulla on tänään ollut juuri sellainen päivä. Haasteita on päivään mahtunut ja ärräpäitäkin on tullut päästeltyä. Tällaisten päivien jälkeen kyllä nauttii sellaisesta aivan normipäivästä.

Minun onnekseni jouduin kotimatkalla hakemaan pojan pelivarusteita urheiluliikkeestä, joka on aivan Plantagenin naapurissa.  Muuten ei tämä kukkakauppa ole normaalin kotimatkani varrella. Tämä päivä nimittäin hoidetaan kukkaterapialla. Uusi vehreä lankaköynnös ja tuore kimppu valkoisia tulpaaneja. Kympillä sain tämän terapiahoidon ja tulokset näkyivät välittömästi. On näillä vaan ihanan voimaannuttava ja virkistävä vaikutus. Kukkien kanssa touhutessa väkisin saa aivoja nollattua.










Tämän terapiaistunnon jälkeen voikin keskittyä kotitöihin, perhesaunaan ja Greyn Anatomiaan.

Kukkaisin keskiviikkoterkuin,

Ansku


maanantai 26. tammikuuta 2015

Kaapin uusi koti

Olen etsinyt pojan huoneeseen uutta kirjahyllyä jo pitkän tovin. Toisaalta olen myös kironnut pojan alati sekaista vaatekaappia, jossa on aivan liian vähän tilaa. Tai no eihän poika poloinen ole edes omistanut omaa kokonaista kaappia, vaan muutaman hurjan hyllyn yhdestä vaatekaapin alaosasta. Teini kasvaa, vaatteet kasvaa ja tilantarvekin siis kasvaa. Uudelle kaapille oli siis todellinen tilaus ja samassa yhteydessä toiveena oli päästä eroon koivun värisesta kirjahyllystä ja suuresta lelumäärästä. Legot varastoitiin serkkupojalle ja muutenkin tarkistettiin hyllyyn säilötyt aarteet läpi.

Viime viikolla löysin Torista mäntyisen ja tukevan kaapin. Sopivan kokoinen vaatekaapiksi ja ihanteellinen kohde maalipensselin uhriksi. Tällä kertaa mentiin perinteisellä valkoisella, Country Frencin lumisävyllä. Hioin hiekkapaperilla kaapin pinnan rikki, putsasin ja maalausurakka sai alkunsa.










Kaapin muuttaessa teinin valtakuntaan, alkoikin mahdoton huonekaluralli. Koulupöytä siirtyi ikkunan alle, ikean lipasto harmaalle seinälle ja oven viereen siirtyi äidin kauhistus yksikkö kaikkine pelikonsoleineen ja tv-ruutuineen...sitä en suostunut teille edes kuvaamaan. Kiva muutos ja poika on oikein mielissään uudesta kaapista ja lisääntyneestä vaatekaappitilasta.

Kaapin maalaamiseen sekoitin yhden paketillisen Country Frencin maalia. Jauhepussin sisältö sekoitettiin 6 dl vettä, vatkattiin huolella tasaiseksi ja annettiin turvota n. tunti ennen maalauksen aloittamista. Helppoa ja vaivatonta. Maali ei valu juuri lainkaan ja lähtee helposti pensseleistä vedellä. Olen kyllä ihastunut näihin luonnonmukaisiin ja kotimaisiin maaleihin.

Mitähän sävyä sitä seuraavan kerran kokeilisi :)

-Ansku