Ensimmäisenä puotiin astuessa huomasin ison pinon iblaursenin uusia vilttejä. Ne oli pinottu niin somaan pinoon, että oisin voinut napata koko kasaan mukaani. Päätöksiä piti kuitenkin tehdä ja nämä korin päällä olevat viltit lähti mukaani. Toinen harmaanmusta ja toinen pellavaisen harmaa viltti. Joulun alla liikkeellä edellisen kerran käydessä jäi tuo valkoinen pitkulainen pitsityyny mieleen ja nyt se lähti vilttien kaveriksi VillaHoviin. Viltit ja täkit ovat kieltämättä yksi heikkouksistani, niitä löytyy meiltä monta sävyä.
Viltteihin on mukava kääriytyä viileinä iltoina ja päikkäreiden aikaan. Kesäiltaisin ne ilahduttaa Hoviljongissa istuessa ja onpa meillä monesti tehty yövieraille pehmoisa petikin vilttien ja täkkien avulla. Niistä on moneksi.
Instassa olenkin jo esitellyt kuvia kaupunkijulisteista, jotka tilasin tammikuun alussa. En osannut päättää otanko julisteen synnyinpaikkakuntani vai nykyisen kotikaupunkini mukaan. Ystävä ehdotti, että ota molemmat. Se olikin loistava idea, etenkin kun kaupunkien nimet sointuvat hyvin keskenään. Julisteet kehystettiin ja niiden paikka löytyi olohuoneesta tv:n päältä. Vantaa ja Varkaus sulassa sovussa <3
Pihapuodista lähti mukaan myös tuo pieni suloinen huonekuusi. Tämä talven viimeinen yksilö selvästi odotti kassalla, että kotiuttaisin sen. Harmaa sinkkiruukkukin löytyi reissulta, joten huonekuusesta ja ruukusta tuli pari ennen kuin ehdimme edes kotiin.
Sisustusterkuin,
Ansku
Niin ihanan tunnelmallisia kuvia!!
VastaaPoista