VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kukkaistutuksia ja pieniä muutoksia

Katselin viikolla viime vuoden joulukuvia ja huomasin miten kaunis on punavalkoinen joulukoti. Sen myötä tuli tunne, että nyt laitetaan mustaa piiloon ja vaaleutta lisää punaisen kaveriksi. Vuosia palvellut matto kaivettiin varastosta takaisin ja tummat tekstiilit sekä purnukat piilotettiin kaappeihin. Heti tuli selkeämpi ja rauhallisempi fiilis, kun värejä ei ole liikaa. Pienet ripaukset mustaa mahtuu toki edelleen joulukotiin, mutta kyllä näin tuntuu paremmalta. Punainen tulee kauniimmin esille, kun sitä korostaa valkoinen mustan sijaan.

Kun koti oli saatu kuntoon, kurvasin plantagenille. Halusin tehdä vanhoihin arabian isoihin kulhoihin kukka-asetelmat. Voi miten tuo onkin terapeuttista puuhaa näperrellä kukkasten kanssa. Näissäkin pidättäydyin valkoisissa kukissa...hyasintit, amaryllikset, jouluruusu ja lankakönnös olivat asetelmien kukkina. Jäkälä toimii kauniina peitteenä. Yksinkertaisen kaunista ja luonnonläheistä.

















Huomenna vietetäänkin jo ensimmäistä adventtia, tästä hetkestä viimein alkaa valmistautuminen jouluun. VillaHovissa ollaan kyllä oltu joulutouhuissa jo pitkä tovi, joten meillä joulukuussa nautitaan tästä ihanasta ajasta ja tunnelmasta.

Joko sinä olet aloittanut jouluvalmistelut?

Ihanaa viikonloppua,

Ansku


1 kommentti:

  1. Kunhan kotiudun täältä Turusta, lähden metsään poronjäkälää hakemaan. Sain myös vinkin kloriitilla valkaistuista kävyistä. Olivat niin kauniita! Kukkaistutusten tekeminen on rauhoittavaa. Ihanat nuo sinunkin istutukset.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3