Keittiöliinasta ompelin sinisien tyynyjen kaveriksi kukkatyynyn tutulla paperinaruompelutekniikalla, helppoa ja niin edukas tapa uusia tyynyjä puusohvan päälle. Pentikkiin olivat tulleet kesäiset korikassit, jolla on kiva kantaa kukkatäkit terassille.
Stockmanin kanta-asiakastarjouksessa olleet pionit oli tämän pienen muutoksen kruunu. Pionit ovat kyllä niin kauniita ja upeita.
Tänään olemme saaneet nauttia auringosta, mutta myös raekuuroista. Säätila vaihtuu hetkessä ja kylmä tuuli vaikeuttaa kesätunnelmaan pääsemisessä. Pihalla vihertää jo kauniisti, mutta kesää saamme vielä ulkona hetken odotella. Sillä aika avoimme fiilistellä kesästä täällä sisällä.
Vaikka nessu meinaa olla siitepölyn vuoksi tukossa, lähden silti nuuskuttelemaan pionien hurmaavaa tuoksua.
Näissä tunnelmissa siirrytään nauttimaan leppoisasta viikonlopusta!
Ihanaa viikonloppua lukijoilleni <3
-Ansku
Oi, ihanat pionit <3 Kauniit ja kesäiset tunnelmat!!
VastaaPoistaKyllä ne pionit vaan tuo ihanan kesäfiiliksen <3
PoistaVau miten kaunista ja kesäistä ja ihastuin tuohon tyynyyn ihan hirmusti, siis luinko oikein et ne on pyyhkeitä ja ompelit niistä tyynyn??? voi ihanuus..ja istuintyyny ihanalla tuolilla on myös super nätti...juuri tuollaisia kuoseja minäkin yritän haalia kotiin..hempeää kauneutta...Pioneista tykkään myös harmi kun omalla takapihalla ei ole pioneita joskaan siellä ole muutakaan kuin siten kesäkukat laitan ruukkuihin mutta maahan en viitsi sijoittaa kun on vuokrakoti....Tosi kaunista :)
VastaaPoistaVoi kiitos Hannele! Kyllä luit oikein...nuo kaikki 3 tyynyä on tehty keittiöpyyhkeistä, eikä niiden ompelemiseen ole tarvitti edes ompelukonetta. Paksu parsinneula ja paperinarua...sitten vain paksuja ompeleita ja reunuskin saa kauniin kuvion. Helppoa ja todella edukasta...kukkatyyny on siis hemtexin 5€ keittiöpyyhkeestä tehty :)
PoistaMinulle on onneksi muutama pioni omassakin pihassa, mutta niitä saa vielä hetken odotella, nyt nautitaan kaupan kimpuista <3
Ihanan kesäinen tunnelma tulee pienellä vaivalla!
VastaaPoistaIhanat nuo pionit. Täytyy tovi odottaa, että saa omalta pihalta kerätä.
Mukavaa viikonloppua!
Tämä onnistui kyllä helposti ja edukkaasti...kesätunnelma tuli hetkessä <3
PoistaMukavaa viikonloppua myös sinulle!
Tuo tuuli on kyllä niin kylmä :p
VastaaPoistaIhanat pionit!:) tahdon kans!
Kylmä on ja taitaa olla pakkasyö taas edessä, pelakuut on nostettu eteisen lämpöön yöksi! Ja pöydällä on iki-ihanat pionit...mä vaan tuojotan niitä, ihania ihania <3
VastaaPoistaKauniin kesäiset kuvat!
VastaaPoistaAurinkoista toukokuun alkua Villa Hoviin!
Kiitos Minttu...nautitaan auringosta ja kesäfiiliksestä :)
PoistaHyvä tavaton, sulla on siellä jo pionit maljakossa, niin ihanan kesäinen fiilis...ruusukuosit, etenkin juuri nuo on niin kauniit, milloinkohan itse ehtisi hemtexiin...
VastaaPoistaIhanaista viikonloppua <3
Kyllä ne oli heti kotiutettava, kun ihana tarjouskimppu tuli vastaan. Ne on hurmaavan kauniit ja kuositkin on niin mieleen <3. Ihanaa viikonloppua myös sinulle Hilma <3
PoistaMä katselin kans noita pyyhkeitä ja verhoinakin oli :) ihanan kesäisiä!!! Tuolinpäällisiä en raaskinut ostaa vaikka kauniit onkin :)
VastaaPoistaMielettömän ihanat pionit. Itse asun kukkakauppaa vastapäätä ja mietin välillä että vois vaihtaa alaa, niin sais asua kukkakaupassa:D
VastaaPoistaIhanan kesäistä! Tuli mukava kesätuulahdus näistä kuvista tänne räntäsateen keskelle.. ;-)
VastaaPoista