VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulukuun 10. päivä

Ruokailutila

Nyt kun täällä kotona viettää pitkiä päiviä, on mahdollisuus vähän sisustaakin. Ei millään jaksa kokoajan maata, eikä se kyllä ole hyväksikään. Entistä jäykempänä nouset, kun liian paljon makailee. Siispä pieniä puuhia, hitaasti ja varoen.

Viikonlopun aikana muutoksia tapahtui ruokailutilassa. Vaihdoin ruokapöydän tuoleihin pari vuotta sitten ostamani punavalkoruudulliset pehmusteet, ruokapöydälle vaihdoin Linumin kaitaliinan ja pöydän päätyyn asettelin tuoreita leikkoamarylliksia maljakkoon. Tiimarista tarttui joku aika sitten matkaan nuo raikkaat punavalkoraidalliset, edulliset, mutta todella napakat tyynyliinat, ne saavat toimia pehmusteina sivutuoleilla. Viime vuonna ostamani Svaneforsin Väntär i advent tyynyliina sopii mielestäni puusohvalle ihanasti. Toinen tyynyliina on tehty samasta aiheesta olevasta keittiöliinasta. Ompelin sen yhteen harsien, ompelulankana punainen juuttinaru. Tauno tonttu istuu arvoisallaan paikalla, ruokapöydän toisessa päässä.





Pidän ruokailutilan rauhallisesta tunnelmasta, sen paperitähdistä ja isoista valoisista ikkunoista. Puusohva on aarteeni <3

Tasan kahden viikon päästä on jouluaatto,

hui sentään!

Ihanaa maanantaita,
Ansku



12 kommenttia:

  1. No jopas on ruokailutilalla kokoa kerrakseen!! mahtava! ja tuo puusohva, hmm..niinkuin itse sanoit, aarrehhan tuo on!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista olet loihtinut,
    tosiaan paperitähdet on niin kauniita, samoin tuo sohvasi erityisesti♥
    Nyt vain rauhalliseen tahtiin, kauniista lumimaisemasta nauttien, eikös...kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanalle näyttää! Tosi kaunista ja tunnelmallista!

    VastaaPoista
  4. Ihana tunnelma ruokailutilassa. Ja puusohvasi on kyllä upea!

    Mä totesin ihan samoin, laskiessani et tosiaan kahden viikon päästä on jo jouluaatto.
    -k-

    VastaaPoista
  5. Puusohva on hieno! Ja tunnelma taas muutenkin kohillaan sulla siellä <3

    VastaaPoista
  6. Kotiisi on tullut kaunis joulu ! Ihastuttavaa ! Puusohva on todellinen helmi :)

    VastaaPoista
  7. Ruokailutilassa on todellakin ihanan rauhallinen, jouluinen tunnelma :) Puusohva on tosi kaunis, mullakin toiveena saada joskus omani... En kyllä tiedä mihin sen täällä mahduttaisin, hih ;)
    Varmasti ihan hyvä vähän liikuskellakin, varovasti, itsekin tiedän ton, että jos ei yhtään liiku esim. lihaskipujen kanssa, niin pahemmaksi vaan jumittuvat. Mutta muista kuitenkin lepäillä ja ottaa ihan hissuksiin askareidesi kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten paljon kauniita sanoja, iso kiitos!

    Ruokailutila on kyllä yksi kotimme kauneimmista tiloista <3

    VastaaPoista
  9. Ompas ihana tunnelma!!
    Nuo paperitähdet on minunkin suosikkeja :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3