VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tuoksua ja tunnelmaa

Aamulla herätessä huomasin, että hyasintti oli puhjennut upeaan kukkaan. Yksinkertaisuudessaan se on kyllä kaunis ja ihanasti tuoksuva kukka. Hyasintti on joulun lempikukkani ja valkoisena kaikkein kaunein.




Eilisestä auringosta on vain muisto, tänään pilvet roikkuivat ja harmaus iski. Jouluisia lehtiä lukiessani löysin kivan idean, jossa rautasydämen ympärille oli laitettu jouluvalot. Itse ostin samanlaisen sydämen kesällä Adalmiinan Helmestä. Ostin vain valot ja kieputtelin ne sydämen ympärille. Vanha ovi sai siis valoisan sydämen. Hiukan harmittaa, kun ledivalot eivät ole niin kauniita kuin vanhat lempeät valot. Uudet valot tahtovat olla joko liian sinisiä tai kirkkaita. Tämäkin tahtoo kääntyä keltaiseen, vaikka pakkauksessa niin luvattiin pehmeää valkoista.


Tänään sain viimeisteltyä joulukortit, kirjoitettua osoitteet ja liimattua postimerkitkin. Kuoret vain postiin ja postipoika sitten kuljettaa joulun iloa sukulaisille ja ystäville!

Minulla on tapana laskea kuinka monta omatekoista korttia saamme, voi kunpa niitä olisi tänä vuonna monta :)

Harmaudesta huolimatta valoa myös keskiviikko iltaasi!

-Ansku

13 kommenttia:

  1. Meilläkin viriteltiin tytön huoneeseen tänään valot. Yleensä ihan vielä näin aikaisin laita valonauhoja palamaan, mutta nyt tein poikkeuksen.

    Tarkoitus olisi neidin kanssa viikonloppuna askarrella joulukortit, vähän on jo aloitettu.

    Mun blogissa olisi sulle jotain ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  2. Joo en tykkää yhtään niistä ledeistä =( Ihan hiki nousee pintaan kun pitäs löytää joulukuuseen sellaiset vanhan ajan valot... Noita pihavalojakin metsästin pitkin pitäjää.

    Ihanan näköistä siellä <3

    VastaaPoista
  3. Voi suloisuus tuota hyasinttiä, valkoinen on kyllä paras minustakin. Sama juttu, ledit on pettymys...ostamani lämmin valkoinen ei minusta ole lämmin...
    Kiva idea tuo valosydän :)

    VastaaPoista
  4. Valkoiset hyasintit on minunkin suosikkeja. Valot ovessa näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
  5. Minä en ikinä ole onnistunut tekemään kortteja hyvissä ajoin. Teen aina kiireellä, viime tingassa. Itsekseni mietin, että ens vuonna teen ajoissa. Seuraavana vuonna sama kuvio toistuu taas.

    VastaaPoista
  6. Airamin mini ledi sarjan valot ei ole luonnossa keltaisia:-))

    VastaaPoista
  7. Niitä led valoja on myös lämminsävyisinä....ne kirkkaat ovat kamalia. Yhdet sellaiset vahingossa viimevuonna ostin ja käyttämättä jäivät.

    VastaaPoista
  8. Reipasta... olen vasta joulukorttien suunnitteluasteella! Ihana koti ja ihana blogi!

    VastaaPoista
  9. Ohhoh.. täällä ei olla ehditty joulukortteja edes ajattelemaankaan.. :D

    VastaaPoista
  10. Siis oot jo joulukorttiasiankin hoitanut ? Härregyyd..mä kun luulin olevani ajoissa, kun tänään niitä netissä pikku-muorin kuvalla mallailin. Kiitos muuten muistutuksesta hakea tuollainen ovi ullakolta takaisin alakertaan..Ja ne hyasintit..mä oon niin jälessä, niin jälessä..

    VastaaPoista
  11. Joo meikäläinen on tällainen kaikki ajoissa nainen. Kaikki pakettiin marraskuussa ja joulukuu nautitaan joulujuhlista, konserteista ja glögistä :)

    Ja kiitos vinkistä...pehmeä Airamin valo on vaihdettu sydämeen ja kellertevä siirtyi pihalle.

    Kiitos ihanista sanoista, haasteista ja vinkeistä <3

    VastaaPoista
  12. oi oi oi... mäkin haluan hyasintteja!! Mistäs olet moiset löytänyt nyt jo?!

    Ihanat nuo valot.. tosi kiva idea! Oon samaa mieltä näiden uusien valojen suhteen. Ja kaiken lisäksi tuntuu, ettei löydä millään kaksia samanvärisiä. Nyt meillä on joka huoneessa eri väriset valot. Makkarissa tunnelmoidaan sinisävyisessä, olkkarissa keltaisessa ja valkoisessa.. eteisessä keltaista... uu. Voisi jopa kutsua asiaa ärsyttäväksi.. hahahah!

    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  13. Hanna-Riikka...Ikealta löytyi nuo pienet ja suloiset hyasintit. Onneksi asumme naapurissa...voin hakea vaikka joka viikkoo tuoreet, kun maksavatkin todella vähän :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3