VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pyhien puuhia

Jos eilinen pyhäinpäivä otettiin rennosti, niin tänään on touhuttu senkin edestä. Aloitimme pikku neidin avustuksella aamulla joulukorttien askartelun ja iso veikan kanssa hoidimme isäinpäiväpaketit kuntoon. Tänään on kääritty ensimmäiset pienet joulupaketit valmiiksi, kasasin niitä tuohon pärekoriin ja söpöydellään hurmasivat heti, olkoot tuossa lipaston päällä odottamassa lahjan saajia.

Päivä meni niin touhutessa, että meinasi jäädä kokonaan tälle päivälle suunniteltu metsäretki tekemättä. Mutta ei me neuvokkaat tytöt sisälle jääty, kaivettiin isin kätköistä taskulamput ja suuntasimme illan hämärässä metsään, hui tavaton miten siellä olikin pimeää. Kovin pitkälle ei neidot uskaltaneet, onneksi tuo kaunis kuusen oksa löytyi tutun polun varrelta.







Tästä ne puuhat ja askareet pikku hiljaa lisääntyvät. Kun on ajoissa liikkeellä, ei tule kiire ja kaikesta ehtii nauttimaan. Illan hämärässä ulkoillessa huomasi, miten paljon valoa kaipaa. Onneksi VillaHovia valaisee kynttilät ja kauniit jouluvalot.

Näillä mennään, arkea kohti!

-Ansku

8 kommenttia:

  1. Kiva kun kävit vierailulla blogissani ja hauska sattuma, että samoissa tunnelmissa ollaan tänään oltu :) Klikkauduin lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Ihania jouluisia tohinoita siellä :) Kadehdin niin tuota taitoa, että joku osaa aloittaa kaiken ajoissa! Itse aloittelen kyllä fiilistelyt ja koristelut hyvissä ajoin, mutta lahjojen tai korttien hankinta jää vaan aina jostakin syystä viimetinkaan ;)

    Onpa hauskaa katsella kuviasi hieman erisilmin, nyt kun on nähnyt Villahovin ihan livenä :)

    Tänään olen jo hieman mallaillut ja miettinyt suksieni paikkaa, mutten vielä ainakaan alkanut maalailemaan :)

    Pirteää uuutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
  3. Pimeää ja sumuista tosiaan on ollut! Kun se vähäinen lumikin otti ja katosi pois... Onneksi sitä on odotettavissa lisää jossain välissä. Meidän kylässä on pieni päiväkoti, jonka lapsilla oli taas tässö yhtenä iltana "Iltamörri" tuossa meidän metsässä. Taskulamppuja siellä vilisi ja heijastimia oli ripustettu puiden oksille reitin varrelle. Kivalta näytti touhu ihan ikkunastakin katsottuna. Minun lapset ovat jo aikuisia, mutta olisin mielelläni aikanaan toivonut heillekin tuollaisia päiväkodin tapahtumia. Pimeä metsä ei ehkä pelota lapsia enää, kun siitä tehdään tuollainen seikkailu.

    VastaaPoista
  4. Ihania sunnuntaipuuhia teillä ollut :)
    Paketit korissa todella ovat suloisia ja kuusenoksa aivan hurmaava myös! Pitääpäs itsekin lähteä vähän "metsästämään" joku päivä, täällä vaan saa kiivetä aika korkealle, että alkaa havupuita tulla vastaan...Ovat kovin lehtipuuvoittoisia nuo meidän lähimetsät...
    Jotenkin en ole muutenkaan vielä(kään) osannut jouluvalmisteluita aloittaa.. Parit pienet lahjanpoikaset on kyllä odottamassa jemmassa, mutta siinäpä se, en ole vielä edes miettinyt, millaiset kortit tänä jouluna laittaisin. Sen sijaan saimme viime viikolla tehtyä ja postitettua Peipposen synttärikutsut :) Pian pitäisi aloittaa ikkunoiden pesutkin, olen aina tytön synttäreiksi pessyt viime vuosina. On sitten samalla hoidettu jouluksikin se homma :)
    Mukavaa viikkoa sinne! Ja halauksia!

    VastaaPoista
  5. Mukavia puuhia olette touhunneet...:)
    Ja miten ihana jouluinen kuva tuo kuusi ja kori paketeineen.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania touhuja teillä on ollut siellä!
    Itsekkin tykkään aloittaa joulun valmistelut ajoissa. Niin ei tule joulustressiä ja ehtii nauttia kaikesta jouluun liittyvästä:)

    VastaaPoista
  7. Olá, linda essa arvore. O natal se aproxima e estou sempre a procura de dicas, adorei suas sugestões.
    Tenha uma ótima semana.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa joulufiilistelyä ja nauttimista! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3