VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pionipenkki

Istutin pioneja pienistä taimista pihalleni 3 vuotta sitten. Haaveissa muhkea, naapurien valtavaa ja tuoksuvaa penkkiä muistuttava kukkaloisto. Pari kesää meni, ettei tuollaisesta muhkeudesta voinut puhua. Tämä kevät yllätti. Neljästä pienestä taimesta oli levinnyt valtaisa määrä pionin oksia. Nyt näyttää jo siltä, että paikka on liian pieni pioneille. Syksyllä ehkä pitänee siirtää jo osa toiseen paikkaan. Heti, kun ensimmäiset kukat puhkesivat kukkaan, poimin niitä maljakkoon. Valtava määrä isoja nuppuja odottaa puhkeamistaan.

Onni on oma pionipenkki...




Ihanaa, kun on lämmin. Kovin tuulista, mutta lämmintä. Eikä aurinko tänään ole juurikaan päässyt pilvien takaa paistamaan. Meillä on koko alkukesän siirtynyt terassin käsittely, välillä siitepölyn, välillä huonon ilman ja välillä oman saamattomuudenkin takia. Tänään otimme muksujen kanssa pensselit käteen ja öljyttiin takapihan puoleinen terassi. Toinen puoli jätettiin huomisillalle, jotta saadaan viikonloppuna grillata ja nautiskella terassilla, jossa varsinainen kalusteryhmäkin sijaitsee.












Nyt lakanat narulle...kuivuvat kesätuulesssa hetkessä! Ja sitten taidan ottaa päikkärit, kesälauantain kunniaksi :)

Ihanaa viikonloppua, Ansku                   

P.S. Arvatkaas mihin minä pääsen kesänlomalla... no Köpikseen! Isäntä yllätti koko perheen ja oli suunnitellut matkaa, kun olimme niin kovasti ääneen toivoneet Legoland reissua ja ostosmatkaa Kööpenhaminaan.

Tuskin maltan odottaa. Te konkari Köpisreissaajat antakaas vinkkejä kaikista maalaisromattisista ja talonpoikaishenkisistä liikkeistä...ja toki kaikesta mikä voisi VillaHovin emäntää kiinnostaa :)



7 kommenttia:

  1. Todella kauniita kukkia nuo pionit! Hyvää kannattaa odottaa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeita kukkia! Myös tuo kuvassa näkyvä vitriinikaappi on hieno. Pisti silmään, kun juuri itsekin etsin vastaavanlaista.

    VastaaPoista
  3. Kauniin vaaleanpunaisia pionit!
    Matkin muuten sinua ja kävin ostamassa Ikeasta vaaleanpunaiset lautaset ;-D
    Hauskaa reissua! Ihana yllätys mieheltäsi.

    VastaaPoista
  4. Ihania pioneja ja kauniille näyttää terassilla!
    Minulla on neljä nuorta pionia pihassa. Muutama nuppu niissä on mutta aika heikosti kukkivat. Oletko lannoittanut tai hoitanut jotenkin omia pionejasi kun kukkivat noin upeasti?
    Köpiksen reissu kuulostaa niin ihanalle!

    VastaaPoista
  5. Pionipenkkiä en ole lainkaan lannoittanut, kastellut vain välillä hiukan.

    Ihanaa, että Rouva Kivitikkakin nauttii ruuat kauniilta lautasilta, ne ovat suloiset kyllä.

    Pionit ovat todella upeita ja kauniita kukkia!

    Eijan korukoppa...minäkin pidän vitriinistä tosi paljon. Omani löysin Kodin1 liikkeestä vuosia sitten, enää niitä ei siellä valitettavasti ole.

    VastaaPoista
  6. Ovat todella upeita kukkia! Pakko harkita omalle pihallekin ensi kesäksi. Kertakaikkiaan kauniita!!

    VastaaPoista
  7. Voi pionit on niin kauniita kukkia <3 Odotan malttamattomana milloin omani viime kesänä istutetut mahtavat kukkia ekan kerran..Kaunista <3 Voi ja säkin pääset köpikseen, mahtavaa :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3