VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukuun 5.päivä

Kuten olette huomanneet, ovat kukat VillaHovin emännälle valtavan rakkaita. Jouluna tämä kukkahullutus pääsee ihan omalle tasolleen. Hyasintit tulevat onneksi kauppoihin jo marraskuussa ja näitä pieniä söpöläisiä saa edukkaasti ihan lähikaupastakin. Kukka on itsessään jo valtavan kaunis, mutta sipulin ympärille laitettu sammal tai jäkälä antaa tälle ihanuudelle kauniin vuoteen. Valkoinen pieni kulho ja juurelta kurkistava pieni kärpässieni tekevät tästä jouluasetelmasta lähes täydellisen.





Yksinkertaisen kaunista...

-Ansku


perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukuun 4. päivä

Ostan harvoin mitään valmiita kukista tehtyjä asetelmia, mutta viikonloppuna tein poikkeuksen. Lankaköynnöksestä oli tehty yksinkertaisen kaunis asetelma puupallon ympärille. Koska lankaköynnös on joskus kovinkin herkkä ja arvaamaton, niin en uskaltanut lähteä kokeilemaan tätä itse. Tällä kertaa päädyin toisen tekemään ja pidän tästä kovasti, jopa joukossa olevat kimalteet ovat mieluisat, vaikka yleensä en niistä niin perusta.




Toivottavasti onnistun hoitamaan tätä niin hyvin, että tästä on iloa koko talveksi. Sopii täydellisesti joulukotiin, mutta vehreyttä tarvitaan kotiin joulun jälkeenkin.

-Ansku


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukuun 3.päivä

Joulupaketteja kääriessä kuluu paljon erilaisia joulunauhoja. Onneksi nykyään valikoimat ovat suuret ja kaupat on täynnä mitä ihanimpia nauhoja. Jotkut ovat niin kauniita, ettei niitä tohdi edes käyttää. Kauneimmat nauhat kokoan esille puiseen laatikkon, jossa ne ovat aina käden ulottuvilla. Pakettien lisäksi nauhoja tulee laitettua lasipurkkeihin, pupujen kaulaan ja kukkien ympärille. Ja joka vuosi uusia ihanuuksia on saatava lisää kokoelmaan. Yksinkertaisen kaunis juuttinaru on ehdoton suosikkini läpi koko vuoden.





Kauneimmat paketit ovat kääritty suloisilla nauhoilla...

-Ansku

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukuun 2.päivä

Jouluun kuuluu ehdottomasti sipulikukat. Hyasintit ja amaryllikset ovat ehdottomasti kauneimpia kukkia joulukodissa. Pari vuotta sitten näin Tukholmassa kahvilan ikkunassa amarylliksen roikkumassa. Hämmästelin miten kukka voi olla noin kaunis, vaikka siinä ei ole laisinkaan kosteutta. Pujotan vain juuttinarun sievästi varren ympärille ja kukat avautuvat kauniisti, kun varressa oleva kosteus kulkeutuu kukintoihin. Yksinkertaisen kaunis kukkaidea...




Kaunista joulun odotusta...

-Ansku

Joulukuun 1. päivä

Oi ihanaa, joulukuu on viimein koittanut. Tänään saamme avatan kalentereiden ensimmäiset luukut. Nämä ovat niitä aamuja vuodesta, kun lapset saa heräämään hetkessä...oi autuas joulukuu. Talomme numero onkin oikeutetttu kurkistamaan ensimmäisestä luukusta. Tulikin mieleen, että olisiko tuo numero 12 jotenkin yhteyksissä siihen, että VillaHovissa asuu jouluhöperö perhe...





Viime jouluna sain blogisiskoilta tämän upean vanhan arabian kulhon. Kukka-asetelmaa tehdessäni oli ihana muistella viime vuoden jouluista tapaamistamme VillaHovissa. Voi miten minun onkin näitä tärkeitä ystäviä ikävä <3

Ensimmäinen luukku on nyt avattu...ihanaa joulukuuta!

-Ansku



lauantai 28. marraskuuta 2015

Kukkaistutuksia ja pieniä muutoksia

Katselin viikolla viime vuoden joulukuvia ja huomasin miten kaunis on punavalkoinen joulukoti. Sen myötä tuli tunne, että nyt laitetaan mustaa piiloon ja vaaleutta lisää punaisen kaveriksi. Vuosia palvellut matto kaivettiin varastosta takaisin ja tummat tekstiilit sekä purnukat piilotettiin kaappeihin. Heti tuli selkeämpi ja rauhallisempi fiilis, kun värejä ei ole liikaa. Pienet ripaukset mustaa mahtuu toki edelleen joulukotiin, mutta kyllä näin tuntuu paremmalta. Punainen tulee kauniimmin esille, kun sitä korostaa valkoinen mustan sijaan.

Kun koti oli saatu kuntoon, kurvasin plantagenille. Halusin tehdä vanhoihin arabian isoihin kulhoihin kukka-asetelmat. Voi miten tuo onkin terapeuttista puuhaa näperrellä kukkasten kanssa. Näissäkin pidättäydyin valkoisissa kukissa...hyasintit, amaryllikset, jouluruusu ja lankakönnös olivat asetelmien kukkina. Jäkälä toimii kauniina peitteenä. Yksinkertaisen kaunista ja luonnonläheistä.

















Huomenna vietetäänkin jo ensimmäistä adventtia, tästä hetkestä viimein alkaa valmistautuminen jouluun. VillaHovissa ollaan kyllä oltu joulutouhuissa jo pitkä tovi, joten meillä joulukuussa nautitaan tästä ihanasta ajasta ja tunnelmasta.

Joko sinä olet aloittanut jouluvalmistelut?

Ihanaa viikonloppua,

Ansku


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kelkkailua

Muutama vuosi sitten ostin blogiystävältäni Liisalta ihanan vanhan kelkan. Kelkka on ollut välillä sisällä ja välillä pihan koristeena. Sisällä pitäisin kelkkaa mielellään enemmänkin, mutta tämä kookas ajopeli vie sen verran tilaa, ettei sille löydy aina sijaa majatalosta.

Kun viikonloppuna tein portaille jouluisia asetelmia, niin päätin tuoda kelkan vaihteeksi sisälle. Ei se varmaan tuohon ompelukonepöydän eteen jää, mutta siihen se vaan tuli aluksi nostettua. Tauno otti heti paikkansa kelkan ohjaimissa ja sai kyytiin pärekorillisen valmiiksi käärittyjä paketteja.

Etenkin perheen kuopuksen silmät suureni hetkessä, kun hän tajusi tonttujen tuoneen ensimmäiset lahjat jo valmiiksi odottamaan. Neiti on jo koululainen, mutta usko joulupukkiin on edelleen kova. Meidän perheen perinne etukäteen tulevista lahjoista uppoaa neitiin vielä ihan täysin. Minusta kauniit paketit ovat ihana tapa koristaa jouluista kotia. Joten kehitimme tarinan siitä, että joulupukin kelkkaretkeä helpottaakseen, tontut tuovat meille osan paketeista jo hyvissä ajoin ennen joulua.












Tuoreet minikuuset ja hyasintit tuovat kotiin ihanan tuoksun, jonka huomaa etenkin työpäivän jälkeen  kotiin tullessa. Oven avatessa kotona tuoksuu joulu, tunne on kerrassaan ihastuttava.

Kotona on siis joulun tuoksua ja tunnelmaa!

Keskiviikkoterkuin,

Ansku