VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talven tuntua

Ihanat pikkupakkaset ovat saapuneet ja ohuen ohut lumikerroskin oli tullut yön aika nurmen pinnalle. Ei täällä vielä lumiukkoja rakenneta eikä muita talvipuuhia pääse harrastamaan, mutta kaikki täällä on kyllä valmiita talvitouhuja varten. Sukset ja luistimet on nostettu jo ovenposkeen odottamaan todellista talvituiskua.

Aamulla laitoin hyvin päälle ja suuntasin metsään havujen hakureissulle. Kuusen oksilla koristelin VillaHovin talviset portaat. Varastosta kaivoin vanhan räsymaton oven eteen ja koristelin ovenpielen talviseen asetelman luonnonantimien avulla. Ovellekin ripustin puksipuusta tehdyn kranssin, jota täydensin muutamalla pienellä kärpässienellä ja tonttu pariskunnalla. Vanhempieni tekemät kivi kärpässienetkin tuli nostettua kukkapenkistä talviportaille.














Kyllä sai VillaHovin portaat aivan uuden ilmeen. Enää puuttuu vain kaunis lumipeite, joka tekisin talvitunnelmasta täydellisen valkoisilla hiutaleillaan. Olen aivan hurmioituneena katsellut muualla Suomessa olevia ihania lumimaisemia ja kuvia.

Lumituiskua odotellessa,

Ansku

lauantai 21. marraskuuta 2015

Punaista köökkiin

VillaHovin keittiökin on alkanut pukeutumaan jouluun. Punasävyiset lattemukit on vaihdettu pikkukaappiin, punavalkoiset keittiöliinat on kaivettu kaapin kätköistä ja kauniiden nauhojen avulla on annettu joulutunnelmaa myös purnukoille. Pidän kovasti tuosta koko valkoisesta pellavakapasta keittiön ikkunalla ja voi olla, että tänä vuonna ei jouluverhoa pueta köökin ikkunalle laisinkaan. Punainen sävy toistuu muissa tekstiileissä ja nissen tonttulakissa.

Nämä kuvat nappasin aamulla, kun aurinko antoi mukavan valaistuksen kuvaamiselle. Kauppareissun jälkeen kaiveltiin tinttarallan kanssa lisää joulukoristelaatikoita ja tehtiin neidin huoneeseen kiva jouluasetelma lipaston päälle. Sen myötä koki myös ruokailutila ja köökkikin pientä muutosta, kun pienet kivat koristeet löysivät uudet paikkansa.














Koristelaatikoiden kaivelu on mukavaa, kun aina löytää koristeita, joita ei muistanut omistavankaan. Ja löydettiinpä tänään muutama kaunis uusi koriste niin neidille kuin äipällekin. Tinttarallan huoneesta ei ole tullutkaan aikoihin postattua, joten toivottavasti saisimme huoneen huomenna kuvauskuntoon muunkin kuin sen lipaston päälle tehdyn asetelman osalta.

Nyt nautitaan lauantain illan leppoisasta tunnelmasta!

Voi kunpa aamulla olisi maa valkeana...

-Ansku


torstai 19. marraskuuta 2015

Odotusta

Tähän vuoden aikaan kuuluu olennaisena osana odottaminen. Minusta tämä on sitä parasta mahdollista tässä joulun ajassa. Odottamisen lisäksi nautin myös kovasti valmisteluista, jokaiselle päivälle löytyisi jotain pientä kivaa jouluista puuhaa. VillaHovissa on kovaa vauhtia kääritty paketteja, etenkin savon lähtevät paketit läheisille odottaa kuljetustaan.

Olen kova antamaan lahjoja lapsille, sukulaisille, kummeille, serkuille, työkamuille ja naapureillekin...opettajia unohtamatta. Tämän joulun lahjoista ensimmäiset on ostettu jo tammikuun alelaareista ja ostoksia on tehty tasaisesti pitkin vuotta. Ei tule kiire, eikä stressi eikä lompakkokaan tyhjene kerralla. Pienillä paketeilla on niin kiva muistaa läheisiä jouluna.










Nyt kun sukulaisten paketit on hoidettu, voi keskittyä kodin jouluvalmisteluihin ja viimeisien pakettien ostamiseen omalle perheelle. Viikonloppuna ajattelin asetella kauniin kranssin ulko-oveen, kaivella vanhat sukset ja luistimet varastosta. Näin saadaan portaillekin talvista tunnelmaa. Sitten puuttuukin enää vain se kaunis valkoinen lumipeite.

Tänään on sateet jatkuneet ja olikin sopiva sää tehdä viikkosiivous. Huomenna saa aloittaa viikonlopun vieton puhtoisessa kodissa.

Mukavaa viikonloppua,

Ansku

maanantai 16. marraskuuta 2015

Tauno on täällä taas

Meidän sohvan on valloittanut joka jouluinen vieras, Tauno tonttu. Tämä herrashenkilö on saanut nimensä ukki vainaan mukaan. Kookas herra etsii aina paikkaansa ja istahtaa milloin mihinkin tuolille tai sohvannurkkaan. Isäntä jo meinasi, että joko se on hänen paikkansa sohvan suosituimmalla paikalla valloittanut.

Taunon saapumisen myötä tuli kaivettua harmaiden tyynyjen kaveriksi muutama punaraidallinen tyyny. Viime vuonna ompelin tyynyt ikean kankaasta, tuo kuosi sopii kivasti iblaursenin valkoharmaiden tyynyjen kaveriksi. Näissä tyynyissä on kiva raikkaus ja ihanan kirkkaat värit.









 Muutenkin punainen hiipii meille hiljalleen. Jostain syystä sen tuloa pitää aina ensin vähän jarrutella ja pitkittää, mutta voi miten se onkaan kaunis väri. Valkoisen, harmaan ja mustan kanssa se tuo ihanaa piristystä tähän pimeään vuodenaikaan. Tosin näihin kuviin sai ihanasti kätkettyä sunnuntaiset upeat auringon säteet.

Pieninä paloina punainen raikastaa kodin ja tuo tullessaan lupauksen tulevasta joulusta. Meillä sitä odotetaan jo kovasti ja nautitaan tästä kutkuttavasta jännityksestä <3

Mukavaa maanantaita,

Ansku