VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kuulumisia

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesän tulon myötä bloggaaminen on jäänyt kyllä täysin taka-alalle, kuvien muodossa on sentäs tullut Facebookin ja Instan sivuja päivitettyä. Ulkohommat ja eläminen pihalla on vain vienyt kaiken energian. Tänään oli selvästi viileämpi päivä, joten tänään on pääosin oltukin sisällä.

VillaHovissa on muutenkin kaikki uudistus ja projektit liittyneet pihalle. Talo ja aita on nyt maalattu, pihaa somistaa suloinen puuvaja LilleVilla ja terassikin on saanut vihdoin öljyn pintaansa. Ensi viikolla odotamme vielä metsuria kylään, että saisimme takapihalle kasvaneen puuston kokonaan pois. Puuhaa on siis riittänyt ulkona koko kevään ja alkukesän ajalle. Vaikka osa töistä on ostettu ammattilaisilta, on siinä itsekin saanut toimia apupoikana ihan riittävästi.

Sisällä ei todellakaan ole tehty mitään muuta kuin perus viikkosiivoukset. Tänään touhujen lomassa tuli napattua "muutama" kuva keittiöstä ja ruokailutilasta. Viime kesän Porvoon reissulta ostettu näkkäriboxikin pääsi samalla somistamaan kesäistä köökkiä. Kevään aikana minusta on tullutkin kova näkkärin rouskuttaja.
















Köökkiä ja ruokailutilaa somistaa kesäisen hempeä sininen tekstiilien ja astioiden muodossa. Se sopii kauniisti vaalean kotiin, tuoden kivan piristysruiskeen kotiin.

VillaHovin kesäisiä kuulumisia kannattaa jatkossakin seurata Facebookin ja Instan kautta, niihin pääset suoraan sivun reunassa olevista linkeistä.

Kesäterkuin,

Ansku

1 kommentti:

  1. Kiva lukea kuulumisia pitkästä aikaa ja katsella kuvioa ihanasta kodistanne <3 Niin ihanasti passaa tuo sininen raikas väri kesäkotiin ja nuo kaikki asetelmat ovat huikean kauniita! Kiva kun pihassakin kesätouhut ovat täydessä vauhdissa niin lomalla saa sitten nauttia töittensä tuloksista :). Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3