VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Puusohva


Olette varmaan huomannut, että minulla on ollut normaalia enemmän postauksia. Se johtuu ihan siitä, kun niin moni "hauska" kotityö on kielletty, jää aikaa valokuvaamiseen ja bloggaamiseen. On tullut napsittua valokuvia jemmaan. Nytkin istun sunnuntaiaamuna klo 7 salibandyhallin parkkipaikalla ja odotan pojan pelin alkamista klo 8. Luonnonvalossa on muutes tosi hyvä meikata ;)

Mutta sitten puusohvaan...niin tämäkin on yksi aarteistani. Ostin sen valokuvan perusteella yhdeltä vanhojen tavaroiden myyjältä kolmisen vuotta sitten. Isäntä lähti hakemaan sohvaa n.40 km päästä riemusta kiljuen ;)! Oli sitten kuitenkin saanut tingattua sohvan hinnasta muutaman kympin pois, kun kansi vähän kenottaa :)

Vanhoja sisustuslehtiä selaillessa innostuin taas kaivelemaan kaappeja ja löysin puusohvallekin kesäisen kukkapeiton. Näin kesällä nuo kukkakuosit näyttää omaan silmään ihan mielettömän kauniilta. Niillä saa kyllä aika helposti muutettua ilmettä kodissa.

Nyt on silmät piirretty päähän, huulet ovat saaneet kiiltoa ja postauskin alkaa olla valmis. Nyt sitten kannustamaan pojat voittoon!

Kivaa sunnuntaita sinulle lukijani <3











5 kommenttia:

  1. Voi sinnuu sen selkäparkasi kanssa :( !
    Tosin, meidän ilohan se vaan on, että olet ottanut kauniita kuvia ihanasta kodistanne ;)
    Ihana oli lukea monta kivaa postaustasi kuvien kauneutta itseeni imien!! Näillä jaksan vielä pari päivää koulutusta, enkä malttaisi odottaa, että pääsen pian täällä kotona taas laittelemaan paikkoja kauniiksi ja kunnolla järjestykseen.. Viimeset pari viikkoa äidin poissaoloa nimittäin on nähtävissä, vaikka ns. perussiistiä onkin miehen ansiosta ;) kyllä se naisen silaus vaan puuttuu, enkä minä näinä lyhyinä viikonloppuvapaina ole ehtinyt kun pyykkiä pesemään ja yritän viettää laatuaikaa Peipposen kanssa.
    Pikaista paranemista sulle Ystäväin! Laitellaas muuten pian meiliä kesäsuunnitelmista... :) toivottavasti saadaan treffit järkättyä!
    Ps. Vuosi mökittömänä ja äitini teki eilen (!) kaupat unelmastaan..punaisesta tuvasta perunamaineen! :) mökkijuhannus sittenkin luvassa :)

    VastaaPoista
  2. Kivaahan se on että postailet usein, harmi vaan että on viime päivinä meinanneet mennä ihan ohi!
    Nytkin laittelit taas niin kauniita kuvia <3. Todella kaunis vanha puusohva kukkapeittoineen (sekä myös tuo edellisen postauksen vihertävä pöytäihanuus).
    Aurinkoa päivääsi sekä hyvää vointia!

    VastaaPoista
  3. Ihana on puusohvanne ♥

    Ja niin kaunista on taas noissa kuvissasi, Ansku. Huokaus...

    Aurinkoa sunnuntaihin!

    VastaaPoista
  4. Ihana puusohva <3
    Oma puusohva sai eilen valkoisen värin päällensä <3 Jouduitko itse maalaamaan vai onnistuitko saada valmiiksi maalattuna valkoiseksi?

    Täällä oltiin kans aamulla pojan peliä katsomassa, tosin jalkkisturnausta =)

    VastaaPoista
  5. Tuo sohva on niiiin kaunis <3 Toivotaan, että selkä pian paranee lähettelen paranemishaleja <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3