Monesta kauniista kodista olen miettinyt, että mitähän tuon oven takana on ja onkohan niillä yksi- vai kaksikerroksinen koti. Onkohan jokaisella joku huone ja nurkka, jota ei mielellään kuvaile. Pitemmittä puheitta, tässäpä taas nämä samat nurkat ja kulmat. Toivottavasti ei kyllästytä ;)
Tänään herättiin aika kovaan pakkasaamuun. Flunssa meinaa kiusata, joten taitaa lenkkeily jäädä tänään väliin. Heitin sentäs petivaatteet hankelle pakkaseen raikastumaan ja vaihdoin puhtaat lakanat. Samalla kaivoin Pentikistä aikoinaan ostamani päiväpeiton, jonka hommasin VillaHovin ensimmäiseksi päiväpeitoksi keväällä 6 vuotta sitten.
Kukkaset siis hävisivät toistaiseksi myös makuuhuoneen kuoseista. Onneksi olin säilyttänyt myös vanhat valkobeige ruudulliset lampunvarjostimet. Nyt on makuuhuoneessakin vaalean ja beigen rauhoittava harmonia. Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä, mutta monen vuoden tauon jälkeen tuntuu vanhakin taas uudelta. Onni on iso lämmin varasto!
Nyt taidan köllähtää sohvalle pikku päikkäreille!
Mitä sinun lauantaihin kuuluu?
-Ansku
Hei vaan,olen ihan samaa mieltä,oikeastaan kenenkään kodista ei saa juuri mitään kokonaiskuvaa.Melkein mikätahansa kuva voisi olla periaatteessa kenen tahansa kodin nurkasta,ja nyt kun olen seurannut useita blogeja niin jopa sisustustavarat ja asetelmat on usein saman tyyppisiä,esim. jouluna joka toisella oli ne samat isot nissetontut...ja pikkuhavu pullossa =D teija
VastaaPoistaVoi! On yksi aika isokin nurkka mitä en tohdi vielä kenellekkään esitellä. Meidän pikkuhuone! se on muutosta lähtien ollut samassa kunnossa! kittaulset seinillä reikiä peittämässä, mutta maali puuttuu päältä. Pleikkari jonkun vanhan eikä niin antiikkisen rotiskon päällä, johdot miten sattuu. :DD perinteinen tavaran keräyshuone nimim. melkein varasto :D ehkä joskus uskallan senkin esitellä :) Ja joo olen yrttinäty itsekin joskus kuvata kokonaiskuvaa asunnosta, mutta jotenkin en osaa ;))
VastaaPoistaIhanan näköistä teillä <3
VastaaPoistaMeillä se on yläkerta, jota ei tule kuvailtua. Jotenkin vaan tökkii... Kun ei kaikkia aarteita viitsi kylmään aittaan viedä vaihdossa aina niin sitten ne menee yläkertaan jonka seurauksena siellä on vähän liian sekalainen sisustus.
Olen kyllä vähän miettinyt sitäkin että tässä ei paljon järkeä enää ole kun itse on kuvannut ne samat nurkat jo miljoonaan kertaan. Hunksitkin on jo joka kulmalta kuvattu ;)
Ei kyllästytä, kauniita asioita on niin mukava täällä selailla ja ihastella :)
VastaaPoistaMukavaa iltaa!