VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

torstai 10. marraskuuta 2011

Työn vastapainoa

Onpas ollut erikoinen viikko. Töissä sanottaisiinko...kaaos ja ahdistus. Odottamaton sairasloma pisti työyhteisön, mutta etenkin oman kalenterin täysin sekaisin. Tiistaina tuntui, että tulee itku, eilen pakokauhu ja tänään jo nauratti. Kaikella tuntuu olevan tapana järjestyä, vaikka tiistaina ei ihan siltä tuntunut.

Tiistai iltana sen hurlumhei päivän jälkeen maistuikin syksyn ensimmäinen glögi. Ihmettelen kovasti, että tällainen jouluhöperö on pystynyt olemaan ilman glögiä näinkin pitkään. Puolisoni hiukan epäilevästi kaatoi glögit näihin GreenGaten mukeihin, kun kuulema palaa sormet. Höpö höpö, niin maistui ihanalta ja lämmitti kylmät kämmenetkin siinä samalla. 
On se vaan ihana lämmin talvijuoma.


Viikonloppuna laitettiin pieni kuusikin pupun iloksi pienellä valolla. 



 Pienen kuusen valoksi sopikin muutaman euron pattereilla toimiva valosarja. Ei turhia johtoja ja pikku neitikin saa ottaa osaa valojen sytyttämiseen.

Kovin ne vain varkain tulevat kaapista ulos, nimittäin Nisset. Nämä terhakkaat veijarit pitävät vahtia ruokailutilassa sohvan yläpuolella.

 Tänään olin palaverissa Helsingin keskustassa ja kävelin H&M Home liikkeen ohitse. Olin jo netistä ihaillut tätä punavalkoista kuusenmattoa, vanhamme alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt. Netissä tuote olikin loppu, joten ilon määrällä ei ollut rajoja, kun tämä löytyi liikkeestä.

Sitten kävi se perinteinen. Lankesin kauppiaiden ikivanhaan kikkaan eli kassan lähelle aseteltuihin tavaroihin, joihin heräteostoksiin altiit persoonat tuppaavat sortua. Ja niin siinä sitten kävi, että nämä lautasliinapidike sydämet lähti kera kuusenalusmaton kohti Hovia. Ai, että mun kanssa!

Tänään oli pieni siivousilta. Saatiin myös piilotettua isänpäiväkortit ja lahjat, kun isi on ollut työmatkalla. Tuleva viikonloppu meneekin varmaan ihan kotosalla nautiskellen. Sitten alkaakin iltamenojen ja juhlien hurja putki. Pikkujoulujen pikkumustaakin tuli jo tänään soviteltua. Mekon kruunaa ihanat joulunpunaiset paksut helmet. Kelpaa tansahdella!

Nyt nautiskelua takkatulesta, ihanaa kun ne pakkaset viimeinkin tuli!

1 kommentti:

  1. Ihanasti teillä nuo pienet joulu-jutut pikku hiljaa lisääntyy! Tää aika ennen joulua on kyllä ihan parasta, varsinkin kun saa laitella kaikkia juttuja rauhassa.

    Kivaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3