Esikoisen syysloman ansioista sain järjestettyä itsellekin vapaapäivän, vähän extempore. Ja kyllä on arkivapaa ilman suuria suunnitelmia tehnyt todella hyvää.
Aamupäivällä vaihdoin puhtaat lakanat ja laitoin ne raikkaaseen syystuuleen kuivumaan. Sitten pistettiin tytön kanssa kumpparit jalkaan ja suunnattiin metsään. Tällä kertaa metsästimme käpyjä ja hiukan...ihan hiukan vain jokamiehenoikeuksia rikkoen keräsimme vähän sammalta. Niin moni blogi on innoittanut sammalpallojen tekoon, joten olihan meidänkin kokeiltava ;)
Ulkoilun jälkeen tein vuuallisen makaronilaatikkoa ja sitten lapsille ylläriksi korvapuusteja. Ihana tuoksu Hovissa pitkästä aikaa.
Kyllä niitä tulikin melkoinen kasa. Hyvin tuntui maistuva omille ja vieraille :)
Sammalpalloja tehdessä tuli myös tuunattua vähän muitakin ulkoistutuksia. Teimme ison ja pienen sammalpallon, äiti ja tyttö pallo kuulemma.
Neidin pallo vain on aivan käpyjen peitossa tuossa peltiastiassa, mutta mikäs minä olen päättämään tyttöpallon somisteista ;). Äiti pallo pääsi vanhaan laatikkoon callunoitten kaveriksi.
Ulkoilun ja puuhastelun jälkeen maistuu tuore pulla ja kylmä maito.
Täydellinen vapaapäivä!
-Ansku
Oi että, kun alkoi tehdä mieli pullaa :P Komeita ovat korvapuustisi, kuin myös sammalpallot ja syys-asetelmat <3 Kyllä kelpaa kotiin palata.
VastaaPoistaMukavaa, kun sait tuollaisen leppoisan vapaapäivän :)