VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesäkeinu

Meillä on tänään ollut ihan helle ja kokopäivä onkin oltu ulkona. On kuivattu pyykit ulkona, grillattu ja nautittu lounas lämpöisellä, jopa helteisellä terassilla. Meillä on koko päivän lämpötila ollut +25'c varjossa, joten aurinkoisella terassilla oli välillä jopa tuhkahduttavan kuuma, mutta ei valiteta.

Auringon oton lisäksi laitoin vähän daalioita terassin reunalle, leikkasin kesän ensimmmäistä kertaa nurmen ja siistin aidan sekä puun juuria. Niin se vaan kesä tuli ja herätti luonnon todenteolla. Luonto tuoksuu ihanalla ja puut ovat ihanan hennon vihreitä.

Terassille tuli eilen uusi keinu. Sain äitienpäivälahjaksi lahjakortin ja päätin ostaa sillä jotain isompaa, minkä varmasti muistuu mieleen muinakin äitienpäivänä. Olin ihastellut tätä valkoista kahdenistuttavaa puukeinua ja eilen se sitten kotiutui. Illalla isäntä sen kokosi ja aamulla se sai ylleen kesäisen ruusupeiton ja tyynyn. Tästä tuli hetkessä lasten(kin) lempparipaikka.






Kiikussa on huilattu ja herkuteltu, nautittu kesäpäivästä!

Nyt olen ihan katkipoikkirikki, viisuvalvojaiset ja päivä pihalla on kyllä tehnyt olon veteläksi. Kohta pujahdan taasen puhtaisiin ruusulakanoihin, unta ei varmasti tarvitse odotella.

Aurinkoa ja iloa alkavaan viikkoon!

- Ansku

14 kommenttia:

  1. Ihana kesäkiikku!
    Voimia uuteen viikkoon, toivottavasti aurinkoa riittää :)

    VastaaPoista
  2. Ihana keinu! Siinä on ihanaa istua ja nauttia kesäpäivistä:)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten suloinen keinu!!

    Aurinkoa tähänkin viikkoon, Ansku!

    VastaaPoista
  4. Ihana keinu! Mikä nautinko kiikutella ja lueskella sisustuslehtiä:)

    VastaaPoista
  5. Onpa suloinen ja kaunis keinu! Meillä itse asiassa olisi myös keinu etsinnässä, mistä te löysitte tuon :)?

    VastaaPoista
  6. todella kaunis keinu,juuri samaista oon ite ihastellu ja toivonu meille, ehkä mäöki swn vielä haen. ;)

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis kiikku, kyllä kelpaa ihastella pihan kukkia ja kesäsäätä.

    VastaaPoista
  8. Kiikku on kyllä ihana, sisällä ollessakin saan ihastella sitä suoraan keittiön ikkunasta :)

    Tällaisia ihanuuksia myy K-rauta. En sentäs sinne saanut lahjakorttia :) Muutama isompi ostos on ollut kiikarissa ja isäntä lupasi "tukea" jotain hankintaa :)! Hän panostaa vaan työsiin teknisiin laitteisiin ja minä yleensä hoidan nämä huonekalut :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis keinu! Siinä sitä sitten kelpaa vanhana niitä äitienpäiviä muistella!

    VastaaPoista
  10. Ihastuttava keinu ! Kivan lahjan valitsit :)
    Kivaa Viikkoa !

    VastaaPoista
  11. Ihana lukupaikka. Saako udella, että mistä tuo ihana päiväpeitto on? Mukavaa kesän alkua :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Villa Sukka...päiväpeitto on ostettu viime talvena Varkaudessa olevasta sisustusliikkeestä Kauppa 21:stä, heillä on myös verkkokauppa :) Peitto on ihanan kesäinen ja molemmilla puolilla on kaunis kuosi.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3