VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 17. lokakuuta 2015

Omaa aikaa

Voi miten onkaan tämä lauantai tuntunut pitkältä, mutta ihan hyvällä tavalla. Heräsin todellakin kukon laulun aikaan ja kuskasin pojan aamuhämärällä turnausreissulle. Sitten sainkin nauttia pari tuntia hiljaisesta talosta ja todella rauhallisesta aamiaisesta. Aamukahvin jälkeen pääsin rentoutumaan kampaajan tuoliin. Sen jälkeen piipahdin vielä kirpputorilla ja Ikealla ihan itsestään. Ja ai että nautin ja mitä löytöjä teinkään.

Tuo musta kauniisti kulunut tuoli oli aivan huippu löytö. Pelastusarmeijan kirpputorilla oli kaikki tuotteet -30% ja kun tämän tuolin lähtöhintakin oli vain 5€, ei tuolin ostamista tarvinnut kauaa pohtia. Tuolin kaunis selkänoja ja upeasti kulutettu tai kulunut istuinosa tekee siitä täydellisen. Aikani mietin tuolille sopivaa paikkaa ja tuohon se nyt pääsi olohuoneen nurkalle. Iblaursenin tyynyt ja tuoli ovat kuin tehty toisilleen, vaikka tyynyt nyt peittävätkin juuri sen ihanan istuinosan.











Ikealle oli tullut joulu. Ensimmäiset jouluiset ostoksetkin tuli tehtyä. Ihania lahjapapereita, muutamia kuusen koristeita ja talviset säilytysrasiat sekä keittiöliinat. Tänä vuonna joulun perinteinen punavalkoinen yhdistelmä täydentyy kauniisti mustalla ja harmaan sävyillä. Miten maltankaan odottaa, kun koti alkaa pukeutua jouluun.




Pitkä ja puuhakas päivä, mutta voi miten kiva se olikaan!

-Ansku

perjantai 16. lokakuuta 2015

Syyslomalla

Pääsinhän minäkin vihdoin viettämään syyslomaa, tosin vain yhden päivän verran, mutta kuitenkin. Mitään suurempia lomasuunnitelmia ei ole, kotoilua, synttärivieraita ja piha puuhia. Tänään serkkuni perheineen käväisi Tinttarallan synttärikahveilla ulkomaanreissulta palatessaan. Kahvipöytään tein täytettyjä croisantteja ja ystäväni Kiken ohjeiden avustuksella Enkelikakun. Kattauksen koristelin pihalta poimituilla lehdillä. Makoisat ja maittavat oli tarjoilut, ainakin noin niinku omasta mielestä ;)














Kun vieraat jatkoivat kotimatkaa, aloitettiin täällä viikonlopun vietto kynttilöitä poltellen ja takkaa lämmittäen. Lämmin sauna, Vain Elämää ja muutama kylmä juoma. Aamutuimaan kuskataa poika pelireissulle ja mamma suuntaa kampaajalle. Tässähän ehtii tehdä vielä vaikka mitä, kun saa nauttia viikonloppua pitkän kaavan mukaan.

Ihanaa Viikonloppua,

Ansku


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ihania vieraita

Voi tavaton miten nämä viikot vierivät vauhdilla. Taas on sunnuntai. Ei puhettakaan, että olisi viikolla  ehtinyt blogin pariin. Tiukkaa teki, että ehdin nyt viikon päätteeksikään. Eilen vietimme työporukan kanssa kivan päivän Tallinnassa. Aamulla seilattiin laivalla buffet pöydästä nauttien, muutama tunti shoppailua maissa ja illaksi takaisin kotiin. Mukava reissu, vaikka päivän päätteeksi olinkin aivan puhki. Pitkät kunnon yöunet maistui reissun päätteeksi.

Tänään sain kylään odototettuja vieraita. Ystäväni Kikke Talo Tähtitaivaan alla 2 blogista piipahti Elan konserttireissulla VillaHovissa ihanan miehensä kanssa. Juttua olisi riittänyt ja tätä ihanaa pariskuntaa odotan kyllä uudelleen kylään. Aamulla pyöräytin vierailla uunituoreen mustikkapiirakan ja katoin greengaten tähtilateilla pöydän koreaksi. Ja mitä ihanaa ystävä olikaan minulle ostanut, tuon ihanan suloisen greengaten kannun täynnä lemppariani lakritsia. Kiitos Kikke ja Repe <3









Vieraiden lähdettyä piipahdettiin neidin kanssa hakemassa muutamat uudet callunat ja pyörähdettiin Hulluilla päivillä. Aivan hurjaa menoa vielä sunnuntai iltapäivästä. Siellä ei kauan jaksanut hikoilla, vaan tultiin kiireellä kotiin nauttimaan kauniista syyspäivästä omalle pihalle. 

Loput kesäkukat kiikutettiin kompostiin ja callunoilla sekä lyhdyillä koristeltiin syksyinen piha. Onneksi tuli kesäkukkaistutuksiin ostettua muratteja, ne ovat kiitollisia vieläkin ja ne sopivat täydellisesti callunoiden kaveriksi.

Nyt arkea kohti, onneksi on lyhyempi viikko syyslomalaisten ansiosta.

-Ansku

tiistai 6. lokakuuta 2015

Pakkasta ja pallovaloja

Kauniit ja kuivat syyspäivät jatkuvat,  tosin nyt asteet kuitenkin laskivat selvästi ja pakkastakin oli jo viime yönä. Kyllä tuntuikin ilma heti hurjan paljon kylmemmältä. Päivisin auringon paistaessa ei sisällä pakkasen purevuutta huomaa, mutta iltaisin se kylmyys tuntuu sisälläkin asti.

Pimeyden ja kylmyyden vastapainoksi on onneksi keinonsa. Takkatulen lämpö, kynttilät ja tunnelmavalot ovat onneksi iltojemme ilona. Olohuone sai jo aikaisemmin pallovalot ja toiset perinteisellä paikalla olevat valot ripustin tuohon eteisen ja ruokailutilan väliselle seinälle. Jostain syystä en osaa pitää näitä läpivuoden, vaan ripustan ne aina pimeän kauden alettua.














Valokuvaaminen on ihanaa valoisalla ilmalla ja sillä kuvia tulee räpsittyäkin ihan mahdottomia määriä. Enkä meinaa osata valita, mitkä niistä valitsen tänne blogiin. Kuvia on sitten aina enemmän kuin vähemmän. Toisaalta tämä on minulle paikka tallettaa muistoja vuosien varrelta. Blogi on tietynlainen valokuva-albumi kotimme eri vaiheista.

Nyt takan lämmityspuuhiin!

-Ansku