VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 16. elokuuta 2011

VillaHovia huone kerrallaan - Makuuhuone

Flunssa jatkuu ja sadekin tuli illaksi. Vieläkään ei siis lenkkeillä. Kotitöiden lomassa on siis aikaa tarttua kameraan ja kuvata VillaHovia palapalalta muistoksi tänne blogiin.

Omakotitalossamme on kolme makuuhuonetta, kaikille omansa.
Työ-/vierashuonetta kaipaisin ja yksi lisähuone on suunnitteilla tuonne käyttöullakolle. Mutta ennen sitä isoa projektia pitää tehdän kompromisseja ja tietokone majailkoon makuuhuoneessa. Makuuhuoneemme on onneksi iso, 14m2, mutta silti ei koneen oikea paikka ole täällä.

Tässä otoksia makuuhuoneesta, tietokone on seinällä olevan kuvakokoelman alla. Niin kaunis tämä "omena" ei kuitenkaan ole, että se tänne pääsisi ;)



 Sänky on aikoinaan ollut koivun värinen. Kovasti kaipailin uutta, mutta en mistään löytänyt yhtä tukevaa ja kaunista sänkyä. Noin kolme vuotta sitten sain kipinän ja isännän apuun maalaustalkoisiin, pidän sängystä valkoisena todella paljon. Viltti ja vaaleanpunaruudullinen tyyny ovat erään Ruotsin reissun tuliaisia...muut tyynyt löytöjä eri liikkeistä.
Valaisimien jalat ovat Pentikin alesta ja ruusu varjostimen ClasOhlsonilta.


Omia ja kummilapsia sulassa sovussa...kaikki kuvat ovat mustavalkoisia.


Sisustuskirja kokoelmani...


Tuorein vanhoista kehyksistäni pääsi makuuhuoneen seinälle.

Makuuhuoneessa on vielä eniten muita kuin valkoisia huonekaluja. Ehkä tämäkin huone vaalenee pikku hiljaa.
Sängyn päädyssä oleva seinä on valkoinen ja muut kolme seinää ovat saven harmahtavan ruskeita. Sopivan hämyisää, jotta nukuttaa makoisasti....zZ

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Ihan pihalla

Sunnuntai on ollut kaunis ja lämmin. Perheen prinsessat vaan meinaavat kärsiä syksyn ensimmäisestä flunssasta. Esikoisen viettäessä vauhdikkaita juhlia Huimalassa, jäimme tytöt kauneusunille kotiin.

Pienemmän nuhanenän jatkaessa päiväunia, ajattelin vähän hoitaa pihakukkia ja nauttia lämpimästä päivästä. Samalla tuli ajatus, että eihän VillaHovin tiluksia ole juuri tullutkaan kuvattua. Osa kukista on vielä kovin kauniita ja toisiin on jo kesä jättänyt jälkensä.

Onneksi loppukesälle on vielä ihan uudet kukat ja niiden paikka onkin ansaitusti oven poskessa.











Olisi niin mukavan aurinkoinen ja tuulinen sää tehdä pitkä kävelylenkki. Sen verran kolottaa jäseniä ja kaihertaa kurkkua, että on varmaan parempi tyytyä tallusteluun omalla pihalla. Ehtiihän sitä lenkkeillä pitkin syksyä...

lauantai 13. elokuuta 2011

Vieraista ilahtuneena...

Viikonloppuun riittää paljon menoa ja meininkiä. On synttärijuhlia, leffaa ja kauan odotettuja vieraita. 

Jotain kameran kanssakin ikuistimme. Toivoisin kovasti uutta kameraa, kun kuvanlaatu ei ole lainkaan sitä mitä toivoisin. Tällä kertaa kameraan tarttui pitsiä, purnukkaa ja niitä sydämiä...tietenkin.











Viikonlopun kohokohtia on visiitti lähellä sijaitsevaan kukkakauppaan.

Rakastan kukkia!


Vieraiden iloksi ja yhdessä lasten kanssa teimme marjapiirakan. Pakasteesta poimimme mansikat ja naapurin puutarhasta vähän "lainasimme" punaviinimarjoja. Ihanan raikas ja makoisa piirakka maistui vaniljakastikkeen kera.

Katsokaas mitä ihanaa sainkaan vierailtamme. Ystäväni omalla kasvimaalla kasvanut upea iso kesäkurpitsa. Eihän tätä raaski edes syödä...kiitokset Niskavilloille ;) On komea :)

lauantai 6. elokuuta 2011

Leppoisaa lauantaita

Alkusyksyn tuntua...se oli aistittavissa tänään. Arjen alkaminen tuntui selvästi, kun nukuimme tänään koko perhe pitkään. Kellon osoittamaan aikaan ei Hovissa kuulunut muuta kuin unista tuhinaa ;)


Eilisen iltamenon vuoksi en harmikseni päässyt ihanan Country White liikkeen avajaisiin. Tänään piti heti päästä tutustumaan maaseudun rauhaan muuttaneeseen kantakauppaani. Hurmaava liike on avattu Tuomarinkylän kartanoon Helsinkiin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka...kaikkea ihanaa kotiin ja itselle. Tässä muutamia löytöjäni.




Eilen kävin pitkästä aikaa Huuto.netissä ja tein löydön. Olen jonkin aikaa haaveillut uudesta, mutta vanhasta olohuoneen pöydästä. Nyt löytyi tällainen pieni söpö pöytä. Aavistuksen ehkä liiankin pieni, mutta pienuudessaan minusta kovin suloinen.


Kun illat pimenee ja viilenee on ihana sytyttää taas kynttilät. Kovasti jo olisi mieli tehnyt mieli laittaa takkaankin tuli, mutta odottakoon se vielä viileämpiä iltoja.

Tervetuloa uudet lukijat...pikku hiljaa joukko VillaHovin vieraina kasvaa.

-Ansku

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kaunista, pientä, söpöä ja suloista

Näin arjen alkaessa tuntuu, että iltaisin on aivan uupunut. Kotona ei jaksa kuin pyykätä ja kokata. VillaHovi kaipaisi siivousta ja mäntysuovalle tuoksuvia mattoja, niitä toivottavasti saamme viikonloppuna.

Kameraan tarttuessa ajattelin, että näin arjen keskellä on mukava ihastella näitä kodin pieniä asioita, joita ei oikeasti aina edes huomaa...ja miten suloisia ne ovatkaan.










Kauniin kepeää keskiviikkoa kaikille!

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Esikoisen 10 v juhlintaa

Niin se aika vaan kuluu ja ihana esikoiseni täytti tänään 10 vuotta. Tässä muutama herkkupala teillekin...


Vaaleansinisestä tuli kattauksen pääväri


Vaahtokarkki idea löytyi Lovin White blogista ja se oli aivan pakko testata. Nämä herkut saivatkin suurta kiitosta ja kehuja :).

 Koska vieraita ei ollut varsin paljon, päädyttiin pikatekoiseen jäätelökakkuun. Autoa sen pitäisi esittää ;)



sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kesälomatuliaisia ja VillaHovia tänään


Savon kesälomareissulta tuli kurkistettua Varkauden ihana Kauppa21 ja Kuopion AmandaB. Nämä syötävän suloiset jäätelökulhot ovat AmandaB:n valikoimasta. Näihin saan ensi viikonloppuna loihtia ihania herkkuja esikoisen 10 v juhliin.



Ihana kannu Kauppa21:stä


Reissun jälkeen piha oli aika kauheassa kunnossa, mutta  jotain ihanaakin sieltä löytyi...valkoisia liljoja

Jotain kaunista keittiössäni, josta muuten löytyy aika monta kannua :)





Ja muutama otos eteisestä ja olohuoneesta 

Tämä suloinen possu halusi muuttaa VillaHoviin


Nyt VillaHovin väki suuntaa Ruotsiin, katsotaan mitä ihanaa sieltä löytyy...