VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 11. marraskuuta 2013

Minun keittiöni

Keittiöni sai ripauksen punaista jo kesällä ja näin joulun alla punainen on hiipinyt sinne taas pienin  askelin takaisin. Punaisen lisäksi sinne on saapunut ruutua verhon, maton ja keittiötekstiilien muodossa. Punaruudullinen kuosi on niin maalaisromanttisen keittiön juttu.

Uusin tulokas on tuo matto. En itse asiassa edes ole keittiöön mattoa etsinyt. Kunnes nähtyäni tuoreimmassa Hobby Hallin kuvastossa tuon maton, niin tiesin, että tuota olen tietämättäni kaivannut. Edellinen matto oli juuttinarun värinen ja sen vuoksi ehkä aavistuksen synkkä. Tämän vaalea pohja raikasti keittiön hetkessä. Ilme raikastui paljon ja tuota keltaista pyökkiparkettiakin sietää aavistuksen verran paremmin.










Pidän kovin tilavasta keittiöstäni. Ikkunan edessä on ihana leipoa ja seurailla mitä pihalla tapahtuu. Keittiönkaapit ovat alkuperäiset ja kaipaavat jossain vaiheessa uudistusta, mutta pieni rosoisuus ja elämää nähnyt keittiö on kuitenkin se mun juttu.

Minun keittiö on kodin <3

-Ansku


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaiajelulla Sisustus Ometassa

Kuten jo eilen kerroin, meillä isänpäivä valkeni ilman perinteisiä isänpäiväpuuhia, koska meidän isi lensi yöllä Barcelonaan. Nukuttiin lasten kanssa pitkään ja vietettiin rauhallinen aamu. Aamupäivästä kuskattiin esikoinen salibandypeleihin ja tinttarallan kanssa päätettin käydä sunnuntaiajelulla Sipoon kuvan kauniissa maisemissa. Sisustus Ometassa vietettiin 1 v. syntymäpäiviä ja joulukauden avajaisia. Ihanaa jouluista tunnelmaa maalaismaisemmissa. Jotain pieniä löytöjäkin teimme kotiin ja jotain kivaa kääritään joulupukin konttiinkin.

Tuo lyhty keittiönpöydällä oli ensimmäinen löytö, johon silmäni osuivat. Mukaan lähti myös pienen pieni ja käsintehty suloinen hiippa kynttilän sammuttaja. Eikö olekin ihana. Olen keväästä saakka etsinyt vanhaa kauhaa, jota voisi käyttää kattauksissa tarjoiluastianakin. Tänään  se sitten löytyi, ajan patinaa huokuva ihanuus.

Jos halauat ihailla kauniita maisemia ja rauhoittua hetkeksi ihanassa vanhassa naveetassa, poikkea Ometassa. Siellä on ihana tunnelma.








Me nautimme rauhallisesti sunnuntaista kotosalla ja keräämme voimia alkavaan arkeen. 

Antoisia isänpäiväjuhlia 

ja 

Onnea isät <3

-Ansku

lauantai 9. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Meillä vietettiin jo tänään isänpäivää, sillä meidän isi lähtee ensi yönä  työmatkalle ulkomaille. Lasten ihanat lahjat ja kortit ilahduttivat isiä suuresti. Askareiden keskellä ja kauppareissun yhteydessä käytiin yhdessä syömässä Nepalilaisessa ravintolassa. Ilta vietetään yhdessä sohvalla, lasten ehdottaman elokuvan ja lauantaiherkkujen kera.

Vaikka niin edellisessä postauksessa kehuskelin, että säästin rahani, kun sain Ikean hyasintit kotiin kuljetettuna. Tänään sitten kuitenkin piipahdin hakemassa sieltä tarjous kynttilöitä ja samalla nappasin muutaman hyasintin lisää. Ikean sintit ei ole kyllä hinnalla pilattu, 0,99€/kpl ja sai ottaa 4, mutta piti maksaa vain 3. Eihän näitä nyt voinut olla ottamatta. Tähtilatet ja jäkälää, muuta ei tarvinnut.






Ensi viikko vedetään arkea sitten yksissä tuumin lasten kanssa, siinä taas nousee arvostus yksinhuoltajia kohtaan varmasti. Kyllä sitä huomaa, kun on toinen jakamassa arkea, niin helpompaahan se on. Ensi viikolle sattuu vielä itsellekin pieni työmatka Porvooseen ja vielä ensimmäiset pikkujoulut. Tapahtumarikas viikko on siis tiedossa.

Mutta tänään rauhoitutaan ja huilataan yhdessä koko perhe!

-Ansku

torstai 7. marraskuuta 2013

Hyvää mieltä ja hyasintteja

Ihanainen Hanni Polkadot blogista lähestyi minua alkuviikosta ja halusi tulla piipahtamaan hyvän asian tiimoilta. Hanni oli saanut haasteen Laita hyvä kiertämään ja ilahdutti minua tänään kassillisella joulua. Kauniita itse tehtyjä jouluisia koristeita, köyhäinhopeisia palloja ja iso kasa vanhoja joululehtiä. Voiko ihanampaa yllätystä saada heti työpäivän päätteeksi. Kaunis kiitos Hanni!

Kunhan nämä kaikki ihanat joulukoristeet löytävät paikkansa, saatte varmasti nähdä ja kuulla niistä monen postauksen edestä. Tiesin, että ilontuoja tulee meille Ikean kautta. Ja tarkat joululla kuorrutetut korvani olivat kuulleet, että sinne on saapuneet jo ensimmäiset hyasintit. Tämä iloinen hyvän mielen tuoja toi tullessaan vielä 3 valkoista hyasinttia pyynnöstäni. Sain kauan kaipaamiani hyasintteja, säästin aikaa ja etenkin rahaa, kun kun omaa reissua Ikeaan ei tässä kohtaa tarvinnut tehdä.








Onneksi minulla on pihalla jemmassa sammalkori, josta sain heti napattua tuoretta sammalta kukkien juurelle. Nuo suloistakin suloisimmat joulukukat sopivat täydellisesti tuohon AmandaB:n maljaan. 

Ai että mä tykkään <3

Ennen töihin lähtöä ehdin aamulla napata pari kuvaa ruokailutilasta, johon sain illalla ripustettua joulutähdet. Pidän kovasti niiden lämpimästi valosta ja pehmeä linjaisesta muodosta.

Kyllä on kuulkaas hyvä mieli ja tällaisen ihanan yllätyksen saatuaan tietää, että tämä ilo on kyllä pakko laittaa kiertämään <3

-Ansku


tiistai 5. marraskuuta 2013

Iltaisin

Olen useasti kertonut, miten arki-iltaisin ei tahdo saada itsestään mitään irti. Tai no ne pakolliset ruuanlaitot ja pyykkäykset, mutta siihenpä se tahtoo jäädä. Etenkin tällaisina iltoina, kun sataa ja tuulee, ei saa millään itseään tuonne pihalle.

Juuri tällaisina iltoina minä sytytän kynttilät...se ruuanlaittokin tuntuu juhlallisemmalta, kun sen tekee kynttilän valossa. Ja nostinpa yhden Nissenkin taas esille, siihen neiti istahti hamosineen keittiövaa'an päälle. Juuri näiden asioiden voimalla tämän pimeän yli jaksaa. Ja jos sen ruuanlaiton ja pyykinripustamisen lomassa kirjoittaa vähän blogia ja kenties muutaman joulukortinkin, niin tylsä arki-iltahan on ihan mukava.







Viikonlopun Plantagen reissulta löysin tuo pienen punaisen kynttilänjalan. Se muistuttaa muotokieleltään paljon IbLaursenin astioita. Se on ihanan pieni ja kauniin punainen, se on kuin tehty punaisten astioiden rinnalla jouluisiin kattauksiin.

Kattauksiin kuuluu myös kauniit kukkaistutukset. Istutuksien kruununa ovat tuoksuvat kanelitangot ja pienet punaiset kärpässienet. 

Ihania pieniä asioita <3

-Ansku



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hämyä

Niin se vain viikonloppu vierähti vanhempieni kanssa kotosalla. Tänään on ollut tiuhkusateinen ja harmaa päivä...hämärän innoittamana kynttilöitä on poltettu ja tunnelmavaloja on viritetty. Muutama pikku Nissekin on taas tupsahtanut ikkunan reunalle.

Sain viimeisteltyä loput joulukortit, mutta muuten on kyllä ollut aika laiska päivä. Mikään puuha ei oikein innosta.








Varastossa minua vastaan tuli Tauno, tinttarallan toiveesta herra istahti kelkan päälle ja on valmiina talven tuiskuihin ja pyryihin. On se suloinen veijari.

Toivottavasti arkeen riittää virtaa, kun tänään on vaan olla höllötellyt!

Iloa alkavaan arkeen,
Ansku


lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Meillä vietetään rauhallista pyhäinpäivää kotosalla. Vanhempani tulivat eilen kylään ja he ovat ilonamme koko viikonlopun ajan. Aamulla käytiin ädin kanssa ajelulla Plantagenissa, itselläni toiveissa löytää ensimmäiset hyasintit. Ilman niitä tuoksuvia kukkaisia jouduin palaamaan kotiin, mutta valkoisen amarylliksen kanssa tulin kotiin. Kauniitahan nuo kaikki sipulikukat ovat. Asettelin sipulin isoon soppakulhoon jäkälän päälle. Kukka-asetelmasta tuli ihan kaunis.

Isäni valmisti naisten kukkakauppareissun aikana maailman parhaat lihapullat, äiti pyöräytti vielä makoisan perunamuussin kaveriksi, niin jopas kelpasi istahtaa ruokapöytään. Minä sitten paistoin jälkkäriksi VillaHovin omat jouluiset piparitortut makoisalla vaniljarahkatäytteellä. Pian nautitaan iltapäiväkahvit kynttilänvalossa ja nautitaan leppoisasta vapaapäivästä läheisien kanssa.







Ihanan leppoisa vapaapäivä <3

-Ansku