VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hempukkaa kukkaa

Kesän kolkutellessa oven takana, alkaa silmä tykästyä kukkakuoseihin ja tekee mieli ostaa vaaleanpunaisia kukkia kotiin. Ruokailutilan puusohvalle vaihdoin Svaneforsin viime vuonna ostamani mårbacka tyynyliinan, siinä on jotain ihanaa mummolafiilistä. Useampana keväänä olen myös ostanut itselleni upean vaaleanpunaisen hortensian, nyt sen laitoin isoon soppakulhoon ruokailutilan pöydälle. Kaivoin myös varastosta raikkaat vaaleat tuolinpäälliset ruokapöydän tuoleihin ja ruskeat saivat siirtyä varastoon odottamaan murrettujen syysvärien aikaa.

Etsin kovasti k-kaupoista preerianruusukimppuja, koska siellä ne ovat hinta-laatusuhteeltaan aivan todellisia aarteita, mutta tällä kertaa oli tyytyminen perinteisiin ruusuihin. Nappasin taas tarvikkeita syreenipuskasta, lankaköynnöksestä ja kiedoin niistä ruusujen kera kimpun uuteen ihastuttavaan kastikekulhooni. Tuo kulho oli kyllä yksi mieluisimmista löydöistä Milavida tapahtumasta.












Terassikalustoonkin katsoin jo sopivaa kerniliinaa, jospa sen ehtisin huomenna käydä ostamassa ennen pyhien alkamista. Saisin sen sitten asetella vapaiden aikana terassille.

Huominen olisi vielä töitä ja sitten alkaisi 4 päivän vapaa. Toivottavasti ilma suosisi, sillä suunnitelmissa on pihatien haravointia, ikkunan pesua, kirpparilla käyntiä ja kaappien järjestelyä, puhumattakaan grillaamisesta ja auringon ottamisesta.

Kevääseen on mahtunut menoja ja juhlia, joten pitkä viikonloppu ihan vain kotosalla kuulostaa taivaalliselta. Tiedossa siis kotoilua <3

Kevättä on nyt rinnassa,
Ansku

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ihan pihalla

Maanantai...ja se kyllä tuntuu ihan luissa ja ytimissä. Jääköön loput sanomatta. Pihalle oli päästävä ja ilta-auringosta nautittava. Helpotti. Kyllä kukilla ja auringolla on uskomaton voima.






Onni on oma piha <3

-Ansku

P.S. Juuri tänään olen erityisen ilahtunut ihanista ja kauniista sanoistanne viime postaukseen. Lämmin kiitos teille kaikille <3


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mummolan tuliaiset

Pakkasimme perjantaina perheen autoon ja suuntasimme savoon. Viikonloppuna oli tiedossa suloisen veljenpoikani ristiäiset. Nimen arvuuttelu päättyisi viimein, kun saamme kuulla hänen oikean nimensä. Yövymme aina savon reissuilla minun vanhemmillani, koska sinne mahdumme kaikista parhaiten. Mummolassa minua odottikin mieluinen yllätys tai oikeastaan se oli syntymäpäivälahja vanhemmiltani. Sain valita äidin ostamista vanhoista pienistä ikkunan kehyksistä itselleni oman. Halusi valita kehyksistä pienimmän ja se löysikin kotona pian paikkansa pienen lipaston päältä. Kyllä äiti tietää mistä tyttö tykkää, tosin rakkaus kaikkeen vanhaan taitaa kulkea geeneissä ja on tainnu siirtyä minuun jo äidin maidossa.



Lauantaina ennen ristiäisiä kyläilimme myös anoppilassa ja sain sieltäkin mieluisan lahjan. Anoppini on kirjakerhojen uskollinen asiakas ja sieltä ostetut sisustuskirjat hän aina lahjoittaa minulle. Tälläkin kertaa sain mukaani kaksi kaunista kirjaa. Ihastelin myös kirjahyllyssä ollutta vanhaa valkoista jalallista ruukkua ja anoppi antoi sen ilomielin minulle. Hän yrittää päästä kaikesta turhasta tavarasta eroon ja minä pelastin mielelläni tämän "turhuuden". On mielestäni kuin tehty VillaHoviin.




Aika mieletöntä oli tulla reissusta kotiin kauniita tavaroita mukana, joihin ei itse tarvinnut käyttää laisinkaan rahaa ja jotka sai vielä lahjoina niiltä kaikkein tärkeimmiltä.

 Ja mikä parasta, saimme mukaamme vielä äitini virkkaaman maton tinttarallan huoneeseen. Ostin alkutalvesta mieluisan väriset matonkuteet ja jätin ne mummolaan, kun omat taidot ei maton virkkaamisen riitä. Mummo olikin taikonut ihanan maton, johon sekä äiti että neiti ihastui välittömästi. 

Matto pääsikin heti tytön huoneen lattialle ja on todellakin sinne väriensä puolesta täydellinen. Kiitos mummo!



Ihania tuliaisia ja niin paljon hyvää mieltä. 

Ja vielä lopuksi se tärkein tuliainen. 

Hänestä tuli...


<3 Itse suloisuus <3


torstai 2. toukokuuta 2013

Oi ihana toukokuu

Oi että miten ihanan keväisiä päiviä on takana, kovalla tuulella kyllä varustettuja, mutta muuten niin tavattoman kauniita. Vappupäivänä nautittiin pihapuuhista todenteolla...rapsuteltiin haravalla, laitettiin kukkia, nostettiin puutarhakalusteet terassille ja nautittiin ensimmäiset herkutkin terassilla. Munkit maistuivat siman kera kyllä ihanilta auringon lämmittäessä nenän päätä, taisi ne ensimmäiset pisamatkin ilmestyä :)

Ja ajattihan se Plantagenillekin. Vaikka on vielä yöpakkaset uhkana, niin ensimmäiset kesäkukat orvokkien kaveriksi oli haettava. Lumihiutaleamppelit  pääsivät talon edustalle ja vaaleanpunaiset pelargoniat keittiön ikkunalle sekä LillaHovin terassille. Hennon vaaleanpunaiset orvokit ostin tienposkeen ja yksi niistä pääsi portaille vanhojen orvokkien viereen.













Tuli kyllä heti ihana kesäfiilis ja kukkien kanssa hääräily antoi voimia sen kesähuoneen odottamiseen. Turkasen pitkä prosessi se tuntuu olevan. Näytti jo niin lupaavalta, kunnes isäntä otti yhteyttä rakennusvirastoon, mahdoton revohka yhden kesähuoneen tekemisestä. Paperia sinne, suunnitelmaa tänne ja kuule siinä vielä naapureitakin. Laskin tuossa päivällä, että kesälomaan on aikaa 8,5 viikkoa, hyvällä tuurilla voisi saada luvat ennen sitä.

On kyllä tehty rosessi turhan hankalaksi,
ainakin näin malttamattomalle immeiselle :)

-Ansku

P.S. Tervetuloa uudet lukijat ja lämmin kiitos ihanista kommenteistanne pariin edelliseen postaukseen. Reissu oli todellakin ikimuistoinen ja ihanien löytöjen avulla on kiva palata näihin muistoihin uudestaan ja uudestaan <3

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Koti kauhoille ja kananmunille

Ihanuus mikä päivä! Kevät mieltä, kesän odotusta, aurinkoa ja kukkasia. Aamusta saakka on puuhailtu pihalla. On haravoitu loppu piha, pesty monta monta koneellista pyykkiä, käyty hakemassa kesäkukkasia ja iloittu keskellä viikkoa olevasta vapaapäivästä. Ja toki nautittu vappuherkkuja puuhailujen lomassa. Päivän piristys oli kyllä metsätien varrelta löytynyt valkovuokkomeri, muutama kukkanen poimittiin vapun kunniaksi kannuun sisälle.

Valkovuokkokimpun myötä esittelen teille vielä loput reissulöytöni. Seinällä ilahduttaa uudet tai siis vanhat emalikauhat ja niiden takana uusvanha leipälautanen. Leipälautasen löytäessäni jo tiesin, mihin se tulee kotona sijoittumaan. Kun vielä löysin kauhat Milavidasta oli kokonaisuus täydellinen. Kananmunat pääsivät uuteen Ib Laursenin keraamisen lävikköön.  Sen sirous hurmasi minut ja kananmunille siitä tuli uusi koti. Näen jo kesän ja lävikössä ison kasan tuoreita mansikoita, joita nautitaan terassilla jäätelön kera.








Munia asetellessa tuli mieleen, että voi miten olisi ihanaa, jos olisi leimattomia munia. 

Olisivat kyllä koko valkoisina supersuloisia ;)

Kaunis ilma innoitti kuvailemaan paljon myös ulkona. Palaan niihin otoksiin myöhemmin, mutta tähän loppuun kuva luonnon kukkakaupasta.


-Ansku