VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 9. toukokuuta 2015

Pellavaa

Löysin eilen Kodin Ykkösestä edukkaan pellavaverhon keittiöön. Vaalensininen kappa sai nyt väistyä kesäisen raikkaan valkoisen tieltä. Verhon vaihto ja lauantaisiivous sai muutenkin aikaan järjestelypuuskan keittiössä. Kipot, kupit ja kannut vaihtoivat paikkaansa...kummasti piristää ja tuo uutta ilmettä köökkiin. Uusi verho jotenkin sopii keittiönikkunalle, josta on suora näköyhteys Hoviljongin valkomustaharmaaseen kesäkeitaaseen. Näin värit sointuvat kivasti toisiinsa. Sinistä toki jäi edelleen keittiöön, mutta aavistuksen kevyemmin.

Metsäpolun varrella on valkovuokkomeri kasvanut entisestään. Kukat ovat nyt upeimmassa loistossaan ja olivat kasvaneet pitkiksi yksilöiksi, jotka oli helppo poimia maljakkoon vaa'an päälle.














Aamusta pesin lakanat ja pyyhkeet ja vein ulos kuivumaan. Ilma on tänään poutainen ja kaunis, mutta varsin tuulinen. Hyvä sää kuivata pyykit ulkona. Tänään onkin tullut touhuttua sisällä, toivottavasti huominen olisi lämmin päivä ja voisi viettää koko äitienpäivän pihalla.

Nyt on vielä kiiruhdettava kauppaan, jos sitä grillattavaa ostaisi huomiseksi.

Leppoisat lauantaiterkut <3

-Ansku


4 kommenttia:

  1. No kyllä on rouva asetellut taas kipot niin kauniisti ja ilme uudistui kummasti! Värimaailma kovasti minun mieleeni <3 Niin kaunista kerrassaan!

    Toivotaan kaunista ilmaa huomiselle äitienpäivän kunniaksi! Muksaa iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ystäväni. Kuppien siirtely on niin mukavaa puuhaa :)

      Poista
  2. Aivan ihanan näköistä♡ verho on tosi kiva! Ja tuo puulaatikko leikkuulautoineen on niin mun lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Minäkin ihastuin tuohon pellavaverhoon, vaikka ihan perusvalkoinen onkin. Pellava on aina pellava <3

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3