VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

maanantai 24. elokuuta 2015

Herra Hektar

Meidän olohuoneeseen on muuttanut pimenevien iltojen iloksi jalkalamppu. Olen ihastellut monissa blogeissa kauniita jalkalamppuja, mutta jotenkin kuvitellut ettei sellainen meidän olkkariin sovi. Sitten törmäsin Hektariin, jota totta puhuakseni suunnittelin ensin pojan huoneeseen. Koska tästä puuttuu himmennin ja kun valaisin osa on varsin kookas, ei poika huolinut sitä huoneeseensa.

Oli otettava plan B käyttöön ja kokeiltava miten se olkkarrin asettuu...ja asettuihan se. Vaati kyllä hetken totuttelua ja lampun aika kirkas valo tuntui alussa aika kovalta. Nyt siihen on kuitenkin jo tottunut ja minusta se on löytänyt paikkansa olkkarista. Tästä valaisimesta on myynnissä myös kaunis kattovalaisin, mutta sen jouduin palauttamaan. Sen kiinnityssysteemi ei vakuuttanut meidän isäntää ja  perhesovun takaamiseksi se oli parasta palauttaa. Sitä suunnittelin makkarin kattoon, mutta vaarana olisi ollut ettei ukkokulta olisi lampun alla suostumut nukkumaan ;) Kieltämättä se ei ihan nyky standardien mukaiselta vaikuttanut.










Mustalla spraymaalilla uskalsin suhauttaa myös tuon ison lasipullon. Sen ruskea väri ei ollut aivan mieluinen, mutta mattamusta oli oikein hyvä valinta ja pullosta tuli kuin uusi. Tuohon on kiva nostaa syksyllä kaunis oksa kotia koristamaan.







Hektaria kuvatessa tuli räpsittyä kuvia olkkarista vähän joka suunnalta, oli niin kaunis kuvaussää. Viikonloppuna valo tuntui oikein tulvivan sisään, sen verran matalammalta aurinko jo paistaa keskikesään verrattuna. Koti näyttää jotenkin todella kauniilta, kun aurinsäteet kimaltelevat verhojen raosta ja onhan sillä auringolla muutenkin valtavan voimaannuttava vaikutus. Elokuu on ollut kyllä kaunis, sitä on jo unohtanut miten kehno alkukesä olikaan.

Toivottavasti meille riittää vielä aurinkoisia päiviä!

-Ansku

6 kommenttia:

  1. Tuo lamppuhan on tosi upea ja oikein hyvin passaa olohuoneeseenne <3 Niin kaunista muutenkin siellä! Mulla myös ollut jo pitkään toiveissa löytää jalkalamppu joka iltojen pimetessä antaisi hyvän lukuvalon sohvan nurkassa istujalle.

    Ilmat on olleet kyllä aivan huippuja! Nyt tuntuu kuin kesä olisi ollut täydellinen!
    Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kamu. Lamppu kyllä asettuikin sitten aika mutkattomasti tuonne olkkariin :)

      Poista
  2. Ihana lamppu!
    Ja niin kaunista ja kodikasta teillä.
    Aurinkoisia syyskesän päiviä!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3