VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valohoitoa ja hyviä tekoja

Sain lauantaiaamusta ihmeellisen energiapiikin. Päätin, että vien tänään vähintään 20 tavaraa lahjoituksena SPR:n Konttimyymälään. Tuli 5 isoa kassia ja tavaroita taatusti lähemmäs 50. Kaappeja kaivellessa ja itselle tarpeettomia kasatessa sai kotikin pienen lauantaisiivouksen. Oli kovin puhdistunut ja iloinen mieli. Ja vielä tyytyväisempi olin kun kasseja Konttiin viedessä lähdin tyhjin käsin kotiin. Niin kovasti kuin sitä kirpparilöytöjä toivoo, niin nyt oli kiva tulla kotiin ilman yhtään uutta tavaraa. Tämä on yksi tapa, jolla minä teen hyväntekeväisyyttä ja saan siitä itselleni hyvän mielen.

Kevyellä ja hyvällä mielin nappasin myös sukset kainaloon ja kävin ottamassa valohoitoa hiihtoladulta. Ihana kevätaurinko tuntui jo poskissa ja nenän päässä. Ihanasti tuo valo tulvii sisällekin antaen iloa ja energiaa päivään. Tänään kamera innostui kuvailemaan lankaköynnöksiä ja pupuja, molemmat kovin mieluisia ja ilo silmälle. Nuo pupujen valkoiset mekot ompelin Ikean keittiöpyyhkeistä, kun halusin joulun jälkeen vaihtaa pitkäkorville valkoiset mekot ylle.










Onko kevätaurinko saanut sinut jo heräämään?

Minä kyllä niin imen tätä valoenergiaa itseeni ja yritän hymyillä mahdollisimman paljon.

Ihana kevät ja aurinko <3

-Ansku

P.S. Hymyn saa huulille myös ihanat kommentit, kaunis kiitos!



10 kommenttia:

  1. No täältä tulee sinulle yksi hymykommentti:)Kyllä tuo aurinko tekee ihmeitä ololle antaen iloa ja energiaa... Hiihtolenkkiä en saanut aikaiseksi, mutta mustikkapiirakka syntyi lauantai-illan iloksi<3

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia taas :) Mä niin nautin näitten katselemisesta, tosi kaunista. Mulla on kans suu hymyssä koko ajan ku on niin ihanaa taas elää!! Olen noussut talvihorroksesta vihdoinkin, hihii ;)

    VastaaPoista
  3. Tämä postaus sai hymyilemään. Muistetaan tehdä välillä hyvää ja nauttia sen päälle auringosta. Mikä sen mahtavampaa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo ihana aurinko vaan tekee niin hyvää! Aamullakin jaksaa niin paljon paremmin herätä, kun ikkunasta ensimmäiseksi näkee ihanaa valoisuutta. Hiihtoladulle meikäläistä ei kyllä saa, mutta muuten ulkona on kiva tuulettaa päätään.

    VastaaPoista
  5. Oi että mitä kuvia! Rakastan myös Mailegin pupuja ja ihana tuo kukka (lankaköynnös vai mikä tuo onkaan?).

    Kyllä kevään valo vaan teke ihmeitä :).

    Ilo tulla lukijaksesi! Tervetuloa myös 2 kk nuoreen blogiini :)

    VastaaPoista
  6. Aurinko todellakin toimii, lisäenergia onkin tervetullutta!
    Kauniita kuvia kodistasi!

    VastaaPoista
  7. Kunnon kevätsiivous ja turhien tavaroiden klaaraus tekisi hyvää meilläkin... Tänään paistelee aurinko ihanasti, joten pieniä heräämisen merkkejä alkaa olla ilmassa.

    Kaunista teillä kotona :-)
    t. Katja

    VastaaPoista
  8. Heitin sulle hauskan haasteen, löydät sen blogistani! :)

    VastaaPoista
  9. Kaunista! Lankaköynnös on vaan niin ihana ja huomasin niiden alla ihanat kulhot♥ Kyllä vaan täälläkin ollaan heräilty talvihorroksesta ja nokka kohti aurinkoa istuin eilen pihalla,
    iloa viikkoosi!

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3