VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Terassikahvit mielessä

Olen haaveillut kesähuoneesta, katetusta lasiterassista. Olemme alkaneet liukua pikku hiljaa kohti unelmaa. Ensimmäinen tarjous kesähuoneesta on saatu, tosin sen lapun loppusummaa katsoessa voisi todeta, että "antiolla". Onnekseni meillä on vähän vertailupohjaa ja hinnan nähtyämme tyydyimme toteamaan, että eihän tämä nyt Suomen ainoa firma ole, joka vie meitä lähemmäksi unelmaamme.

Mutta olemme siis päässet alkuun. Kesähuoneesta on jo selkeä hahmotelma ja idea sen toimivuudesta alkaa selkeytyä päivä päivältä. Nyt tarvitsemme tehokkaan rutistuksen tarjouksien pyytämiseen ja lopullisen valinnan tekemiseen. Kovasti vain toivon, että oma budjetti ja lopullinen hintalappu ovat mahdollisimman lähellä toisiaan, koska sillä tuppaa olemaan melkoisen suuri projektia nopeuttava vaikutus.






Tarjouksia odotellessa suunnittelen kesähuoneen sisustusta ja tyydyn helmililjojen tuomaan vehreyteen. Niitä saa onneksi jo ruokakaupoistakin. Odottavan aika on tietenkin turkasen pitkä, mutta pitkät valoisat illat onneksi tuo kesän koko ajan lähemmäksi.

Olisihan se aika kivaa, jos äitienpäiväkahvit voisi jo nauttia uudessa kesähuoneessa vai olenkohan sittenkin vielä turhan optimistinen. Ehkä kesäloman aloituskaffet voi olla lähempänä totuutta. Mikä vuosi, se on sitten jo toinen kysymys ;)

-Ansku



11 kommenttia:

  1. Mäkin haluaisin sellaisen ihanan kesähuoneen, kaffittelupaikan. Onneksi aina voi haaveilla!
    Mukavaa viikon jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  2. Herranenaika <3 aivan täydellinen blogi ja koti teillä :) Tykkään niin paljon maalaisromantiikasta, nyt löyty sellaanen blogi johon hurahdin eka silimäyksellä :) Käy kurkkaa munki bloggii, jos kiinnostut ja klikkau lukijaks, jos tykkäät!

    VastaaPoista
  3. Oi kuulostaa hyvältä! Toivottavasti saatte kesähuoneenne jo äitienpäiväksi=) Meillä tuo takapihan terassi on kesällä kuin toinen olkkari.

    Mullakin ois kesäksi suunnitelmia ja projektia, aika huteralta näyttää toteutumisen suhteen mutta toivossa on hyvä elää. Ja se olisi sitten jo unelmien täyttymys!

    VastaaPoista
  4. Ihania unelmia ja suunnitelmia <3 Toivotaan, että ne pian toteutuu!

    Mä haaveilen meidän pikkupihaan pientä leikkimökkiä, mutta taitaa tytöt lentää pesästä, ennenkuin mä sellasen ehdin tänne saada ;)

    Aurinkoa päiviisi Ansku! Ihania todella nää valoisammat illat. Kyllä se kesä sieltä viellä tulee...

    VastaaPoista
  5. Ihania suunnitelmia! Kyllä se kohta toteutuu ja pääset nauttimaan kahavit kukitetulla terassilla.

    VastaaPoista
  6. Oi oi...toivon että saatte unelmien kesähuoneen<3 Tässä voi kuin todeta että täälläkin on sitten mitä odottaa (niitä kuvia sitten valmiista unelma huoneesta)<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi ja liittymisestä lukijaksi :) Sinulla on myös aivan valloittavia maalaisromanttisia esineitä, joita vielä itsekin kaipailen saavani!

    VastaaPoista
  8. Ihana unelma ja loistava suunnitelma :) Tie siis vaikka ens kerralla kahviteltaskin kesähuoneessa tyttösten leikkiessä Lilla Hovissa :)
    Pudän peukkuja huokealle hintalapulle ja nopealle toteutukselle!
    Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun puhut monikossa, "me haaveillaan", meillä ei todellaakaan toinen osapuoli innostuisi mistään ah, niin ihanista kesähuoneista, vaan pitäisi sitä turhana hömpötyksenä josta tulee vaan lisätyötä.. =) huoookaus.. =)
    Täällä peukut pystyssä!
    Sähän voisit tehdä postauksen ideakuvina sun haavesisustuksesta sinne kesähuoneeseen..?

    VastaaPoista
  10. Täällä on kans yks joka haaveilee kesähuoneesta! Yhdellä tutulla olis vielä vanhoja koulun ikkunoita tarjolla, joten saapa nähdä miten käy!

    Sinulla on ihastuttava blogi! Uusi lukija siis ilmottautuu:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos teille ihanista ja kannustavista kommenteista ja myös mukavista postausideoista!

    Toivotaan, että projekti etenee suunnitelmien mukaan ja voitte olla varmoja, että täällä siitä kyllä tulette kuulemaan ja näkemään, kun sen toteutuksen aika on.

    Nyt pysytään vielä pakkaselta suojassa sisällä takan lämmössä.

    Ja tervetuloa kaikki ihanat uudet lukijat, teitä onkin tullut viime aikoina useampi...IHANAA <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3